Canon EOS-1D X Mark III

Ollin Turtiainen on Canon kameroiden asiantuntija. Tässä Ollilta neljä vinkkiä, miksi EOS-1D X Mark III kannattaa hankkia:

  1. Optinen etsin – Ei viivettä etsinkuvassa. Nopeimmissakin peilittömissä kameroissa on noin kymmenesosasekunnin viive, eli tällä kameralla on siinä ajassa kuvattu jo 2-3 kuvaa. Nopeiden kohteiden kuvaamisessa ero on olennainen.
  2. Automaattitarkennus – Tarkennus hoituu isolla pikselimäärällä, voidaan kasvojen lisäksi tarkentaa esim silmiin, tällä kameralla jopa ylösalaisin oleviin! Sähköisellä sulkimella voidaan kuvata äänettömästi ja mekaanisella sulkimella voidaan pysäyttää liike. Voidaan kuvata jopa 20 kuvaa sekunnissa seuraavalla tarkennuksella.
  3. Video ominaisuudet – Voidaan kuvata jopa 5.5K:n raakavideota koko kennon alueelta.
  4. Laatu – Kamera on vaativissakin olosuhteissa kotonaan, pöly ja kosteussuojaus on loistava. Käytössä on herkkyydet 100 – 102 400 ISO, (laajennettavissa jopa L: 50-819 200). Mittausalue todella laaja EV 0–20. DIGIC X -kuvaprosessorin ansiosta luvassa on huippunopeaa kuvausta ja erinomaista kuvan laatua.

”Kato kamerasta onko siellä mitään”

Janne Heinonen sai 7-vuotiaana ensimmäiset kiikarit lintubongaukseen, jo silloin oli luonnossa kulkeminen elämäntapa, eikä pelkästään harrastus. Kiikarit vaihtuivat kameraan, mutta nykyäänkään ”ei etsitä kuvattavaa veren maku suussa”, vaan yhä edelleenkin eläimien ja maiseman kokeminen on tärkeintä. Janne on vuosien varrella keskittynyt useampaankin luonnon ilmiöön, mutta tässä blogissa syvennytään vain revontulien ja valaisevien yöpilvien kuvaamiseen. 

Revontulet lienevät meille kaikille maallikoillekin tuttuja, mutta valaisevat yöpilvet lienevät oudompi käsite. Kyseessä on noin 82 kilometrin korkeudessa olevia untuvapilvien kaltaisia pilviä. Aurinko valaisee pilvet nimenomaan niiden korkean sijainnin vuoksi, vaikka maanpinta on jo varjossa.

Revontulien löytäminen on näistä merkittävästi vaikeampaa. Janne asuu Turussa ja vuodessa on vain muutamia öitä vuodessa, jolloin kunnon revontulia on lounais-Suomessa. Revontulet myös liikkuvat niin nopeasti, että ennusteiden seuraaminen on tärkeää. Jos ikkunasta näkee revontulia, niin käytännössä on jo liian myöhäistä lähteä metsästysretkelle. Ja kaupungin ”valosaasteesta” pitää päästä pois saadakseen hyviä kuvia. Yöpilvet eivät sitten liikukaan samalla tavoin, joten niiden kanssa ei olekaan niin kiire. Yleensä ajatellaan, että revontulia syntyy vain talvella. Tosi asiassa niitä on ympäri vuoden, kesällä tosin ilmiötä emme näe. Valaisevat yöpilvet taas ilmiönä syntyy vain kesällä.

Huvittava ilmiö revontulien kanssa on se, että paljaalla silmällä ei niitä havaitse yhtä hyvin kuin kuvatessa. Eli kameran takaruudusta otettua kuvaa tsekkaamalla näkee merkittävästi paremmin millaiset revontulet olivat sillä kertaa kuvattaessa.

Teknisesti kannattaa huomioida muutamia seikkoja tällaisissa kuvaustilanteissa. Ensinnäkin luonnollisesti tarvitaan tukeva jalusta. Kameran tärkein ominaisuus (tietenkin kennon laadun lisäksi) on mahdollisuus käyttää normaalia isompaa herkkyyttä. Janne kuvaa usein 800 isolla valotusaikojen liikkuessa 1-13 sekunnin haarukassa. Joskus mennään puolen minuutinkin valotuksiin, mutta tässä näyttelee objektiivivalinnatkin oman osansa. Kameralaukusta löytyy 24mm f1.4 ja 14mm f2.8 -laajakulmat. Usein käytössä onkin aina täysi aukko. Objektiivien laatu on rungon speksejä tärkeämpää. Laukusta löytyy myös 400-millinen ja 100-millinen makro, mutta niistä tarinaa sitten tulevissa blogeissa. Automaattitoiminnoilla ei ole Jannelle paljoa annettavaa, aukko- ja aikavalinnat ovat ennemmin kokemusperäistä tietoa kuin mitään muuta. Ja laajakulmalla taivasta kuvattaessa pystyy tarkennuksenkin säätämään valmiiksi…

Kuvankäsittely on Jannella todella minimissä. Photoshop koneelta kyllä löytyy, mutta sitä ei ole kertaakaan avattu. Lightroomilla pystyy tekemään kaiken tarpeellisen säätämisen ja usein ”käsittely” onkin vain kuvan tummimpien ja vaaleimpien alueiden hienosäätöä. 80-luvulta on säilynyt Jannen kuvaamisessa se, että kuva tehdään aina mahdollisimman valmiiksi kuvaushetkellä. Käsittely on helpompaa pitää minimissä, jos kuva on sommiteltu, rajattu ja valotettu oikein jo kuvatessa. Laatua ei Janne etsi suuresta kuvausmäärästä vaan ennemminkin oikeasta ajoituksesta. Ja mies on kuulemma ”usein myöhässä” lintujen lentoa kuvattaessa…   😉

Janne ei ole perheen ainoa ”samoilija”, vaan pojalle hankittiin jo 10-vuotiaana oma kamera. Jälkikasvulla onkin jo 10-vuotta luontokuvausta takana, vaikkakin tällä hetkellä harrastus on hieman rauhallisempaa kun aikaa täytyy käyttää enemmän sosiaalisiin kohtaamisiin ennemminkin ihmisten kanssa. Jannenkin harrastus perhettä hankittaessa oli osittain hetken ”telakalla”. Taitaa olla tuttu ilmiö meille kaikille. 

”Luontokuvaaja” tarkoittaa Jannelle ihmistä, joka nauttii luonnossa olemisesta kaikissa tapauksissa ja mm tuntee eläinten tapoja ja niiden käyttämiä reittejä ja ravintoa. Paljon tästä on toki opittua, mutta havainnointi on myös vaistoa ja lahjojakin. Itse kuvaaminen on helppoa, täydellisten hetkien löytäminen vaatii monesti vuosien kokemuksen ja paljon luonnossa vietettyä aikaa.

Kerran Janne antoi puhua itsensä ympäri kuvaamaan yhdet häät, mutta sen jälkeen on ollut selvää, ettei toisia häitä tule enää kuvattua. Olenkin itse myös sitä mieltä, ettei kaikkien kannata tehdä kaikkea. Luonto-, hää- ja vaikkapa mainoskuvaus ovat täysin eri lajeja, joten on vain hyvä, jos keskittyy sellaiseen kuvaukseen mihin kokee intohimoa. Janne määrittää hyvin luontokuvan ja luonnossa otetun taidekuvan eron hyvin. Luontokuva on aito kuvitus hetkestä, joka oikeasti on tapahtunut ja kuvaaja tuo sen kaikkien nähtäväksi. Taiteen puolelle astutaan silloin, kun muokataan kuvassa olevia alueita suhteessa toisiinsa, käsitellään kuvaa merkittävästi tai siirretään kuvan osia toisiin. Itse allekirjoitan hyvin tämän määritelmän, ei ole oikeaa tai väärää, nämä tavat ovat vain kovin eri tapoja näyttää luontoa muille.

Henkilökuntaamme: Matti Ikonen

Filmiajan kameroiden myynti on lisääntynyt selkeästi viime vuosina, niistä on tullut suorastaan muoti-ilmiö. Vintage osastomme otti haltuun vuonna 2016 Matti Ikonen. Hän on aina arvostanut laitteita, joilla on historiaa, laitteita joita legendat ovat käyttäneet ja jotka ovat muodostuneet itsekin legendoiksi.

Matti on innokas valokuvauksen harrastaja ja kuvaa otoksistaan 99% filmille. Eniten kuvia syntyy ystävistä ja ihmisista, vaikka myös katu- ja maisemakuvauskin on tuttua. Ja vintageen suuntautuminen ei ulotu pelkkiin kameroihin, vaan innokas muusikko käyttää eniten 60-80 -lukujen koskettimia ja soundeja.

Matin toimenkuvaan ei kuulu pelkästään vanhojen laitteiden osto, myynti ja puhdistus, vaan lisäksi hoituu koko verkkokauppamme tilausten hoitaminen, sekä kaikenlaiset muutkin asiakaspalvelutehtävät Turun myymälästämme käsin. Uusikin tekniikka miestä kiinnostaa, joten varsinaisesta ”laitehullusta” on kysymys. Laitteiden testaaminen ja käyttäminen onkin yksi työn parhaista puolista asiakkaiden kanssa kommunikoinnin lisäksi, hän kertoo.


Vintage laitteiden ymmärtäminen ei synny ”parran pituudesta”, vaan ennemminkin intohimosta laitteisiin.

Työkaverit eivät arvosta Mattia ainoastaan laiteosaamisensa ansiosta, vaan kehuja saa myös miehen ystävällisyys, avuliaisuus, kohteliaisuus ja erinomainen huumorintaju.

Arvonimien aikaa

Taas viikonloppuna oli valokuvaajien Euroopan kattojärjestön FEPin arvonimihaku, tällä kertaa Prahassa. Tilaisuus on todellakin näköalapaikka siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu kameroiden edessä. Ja JAS-Kamerakauppa pääsi mukaan jyryttämään kuvasarjoja.

Lauantaina haettiin QEP (Qualified European Photographer) ja sunnuntaina MQEP (Master QEP) -arvonimiä. Olennaisin ero näissä on luonnollisesti laatu. Saadakseen tuon Masterin täytyy saada puolelleen ainakin viisi tuomaria seitsemästä ja vaatimukset ovat melkoisen kovat. QEP:hen riittää kolmen tuomarin puolto viidestä. Tätä jälkimmäistä haetaan tietystä valokuvauksen osa-alueesta ja Masterissa aluetta ei määritetä.

QEP-hakijoita oli 32 ja heistä 18 tuon arvonimen sai. Master-hakuja oli 19, joista 7 meni läpi. Niinpä läpimeno ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Ja yksi arvonimi tuli jälleen Suomeen, nimittäin Markus Aspegren nappasi QEP:n. Hyvä Suomi!

Tässä linkit, joista näette kaikki arvonimen ansainneet sarjat. Tästä löytyy QEP-sarjat ja tästä MQEP-sarjat. Näistä näkee todella hyvin kokonaisuudet.

Muutaman sarjan haluan nostaa erikseen esille. QEP:iden puolelta Andre Scönherrin pelkistetyn minimalistiset maisemakuvat olivat upeita. Yleensä pidän räväkämmän oloisista pläjäyksistä, mutta kliseisesti todeten näitä katsellessa sielu lepää. Andren omille sivuille pääset tästä. Toinen hieman hyvällä tavalla erikoisempi sarja oli Filip Santessin symbolisen raffi kokonaisuus. Valitettavasti ruudulta ei näe upeiden metallille printattujen teosten sävyjen killtoa ja syvyyttä. Filipin omalle sivulle pääset tästä.

Sitten muutama nosto MQEP-sarjoista. Martins Steenhautin luontokuvat ovat yksinkertaisesti vaikuttavia. Kuvissa ei ole pelkästään osattu valita sopivaa hetkeä, vaan lisäksi voimaa on synnytetty terävyysalueella, kontrasteilla ja sommittelulla leikkien. Martinsin omille sivuille pääset tästä. Thibault Chappe taas todistaa hääkuvillaan sen, että kuvat voivat olla valollisen voimakkaita, vaikka tilanteita ei voi aina hallita. Kuvien välittämät tunteet taidokkaan ilmaisun kanssa tekee sarjasta loistavan. Thibaultin omille sivuille pääset tästä. Yllätän itsenikin, että en poimi tähän lainkaan muotokuvasarjoja, sillä viimeinen Milos Ficin sarja esittelee hevosurheilua. Kaikesta näkee, että Milos hallitsee kuvaamisen lisäksi valitesemansa aiheen. Tämä on hyvä esimerkki sarjasta, joka on yhtenäinen, mutta silti siinä on tarpeeksi variaatiota esimerkiksi kuvakulmien ja käytettyjen polttovälien osalta. Kaikkien arvonimisarjojen yksi tärkeä kysymys onkin se, miten tuottaa yhtenäisen kokonaisuuden mutta säilyttää sarjan sisällä riittävään ”elämää”.

Hieman toki erikoista, että tämä blogi käsittelee valtavaa joukkoa kuvia ja kuvaajia ilman, että olen tässä julkaissut yhtään kuvaa. Mutta kun kyseessä on pelkästään kuvasarjoja, niin kannattaa ennemmin käydä linkeistä katsomassa aina kokonaisuus. Toivottavasti löydät näistä kuvaajista toisaalta inspiraatiota ja toisaalta aihetta ihmetelläkin. Hauskaa surffalilua ja terveiset Prahasta!

Krister

Kameran vuosihuolto

Nykypäivänä kameran kenno olisi hyvä puhdistaa säännöllisin väliajoin vaikkei isoja pölypalloja kuvissa olekaan, siis hieman samalla ajatuksella kuin vaikkapa auton öljyn vaihto. Tällöin lika ei pääse pinttymään kennolle. Kennoputsien lisäksi kannattaa tehdä välillä myös vuosihuolto. Se on tavallista kennon puhdistusta isompi ja parempi vaihtoehto, sitä tehdään kaikille* järjestelmäkameroille ja sen hinta on tällä hetkellä 65€. Mitä kaikkea vuosihuoltoon sitten kuuluu???

Tarve vuosihuollolle syntyi, kun uudet kamerat eivät enää vaatineet yhtä paljon puhdistusta ja voitelua kuin aiemmin. Kuten autotkin, huolletaan kameroitakin osin tietokoneella, joten ”ruuvimeisselin pyörittäminen” on suhteellisesti vähentynyt. Toki nykyäänkin on vielä monissa kameroissa liikkuvia mekaanisia osia, kuten vaikkapa viritys- ja suljinmekanismi. Nämä mekaaniset osiot on valmistettu sellaisista materiaaleista, jotka mahdollistavat joko täysin voiteluaineettomat, tai merkittävän vähän voitelua vaativat laakeroinnit vanhempiin materiaaleihin verrattuna.

Vaikka uusien kameroiden huoltotarve onkin joiltain osin lähes minimaalinen, tarve varsinaisten korjausten lisäksi säätöihin, pieniin voiteluihin, vikakoodien lukemiseen, vikaatumisten ennakointiin, sekä etsimen, mattalasin ja peilikammion puhdistuksiin on toki olemassa. Eli nyt voi oikealla huollolla vaikuttaa laitteensa elinikään ja toimivuuteen selkeästi enemmän kuin aiemmin. Ja ohjelmapäivitysten tekemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Samalla tapaa kuin päivityksillä ylläpidetään ja parannetaan tietokoneen toimivuutta, saadaan myös kameraan uusia ominaisuuksia, sekä nopeutetaan että parannetaan vanhoja.

Huollossa osaamisen ja laitteiden lisäksi tärkeää on myös olosuhteet, esim pölyä ei ilmassa saa olla.


Vuosihuolto sisältää kaikki jatkuvan toiminnan kannalta tärkeät päivitykset, testit ja puhdistukset. Vuosihuollosta saa huoltajan allekirjoittaman todistuksen, jossa kerrotaan mm, että tietyt toiminnat on testattu, kenno ja peilimekanismi on puhdistettu jne.

Olemme Canon ja Nikon -kameroiden valtuutettu huolto. Käytännössä se tarkoittaa suurta vastuuta, osaamista ja oleellisen tiedon hallintaa jokaisen huoltamamme laitteen osalta. Ylpeänä tarjoammekin tällä tavoin suurta luotettavuutta ja vaivattomuutta laitteen päivittäisessä käytössä. Vuosihuolto nimi jo ohjaa, kuinka usein toimenpide kannattaisi vähintään tehdä. Ainakin kerran vuodessa olisi hyvä tietää kameran olevan puhdas, päivitetty ja kunnossa. Silloin on aina helpompi keskittyä tärkeimpään, eli kuvaamiseen.

*Mainittu vikakoodien lukeminen onnistuu tällä hetkellä Nikon ja Canon kameroilla. Pienempien valmistajan kameroissa on hyvä olla mukana ladattu akku ja objektiivi.

PARASTA JUHANNUKSESSA

Juhannusta vietetään monilla tavoilla, mökkirauhasta nauttien, humalassa huudellen tai ihan jotenkin toisin. Mikä on sinun kuvasi parhaasta juhannushetkestä?

Lähetä paras juhannuskuvasi mailiosoitteeseen tapahtumat@jastekniikka.fi ja olet mukana kilpailussa, jossa voittajalle jaetaan Polaroid Onestep 2 VF Stranger Things -kamera, toiselle Manfrotto Amica 50 beige -laukku ja kolmannelle kertakäyttökamera.

Ennen keskiviikkoa 26.6 klo 16 lähetetyt kuvat ehtivät mukaan ja tulokset julkistetaan maanantaina 1.7. JAS Kamerakauppa julkaisee omissa somekanavissaan kymmenen parasta kuvaa. Ja kuvaaja tietenkin mainitaan, joten laita mailiin nimi, jonka haluat näkyvän. (Ja jos et halua nimeä kerrottavan, niin laita tieto siitäkin.)

Kilpailukuvien tyyli on erittäin vapaa…

Hiphei ja hyvää juhannusta toivottaa JAS Kamerakaupan väki!

Suoraan Euroopan huipulle

Nyt sitten viikonloppuna se mainostamani arvonimisessio käytettiin FEPin (Federation of Europpean Professional Photographers) toimesta. Jyryssä istumisen tarjosi todellisen näköalapaikan sillä, mitä ja miten tällä hetkellä kuvataan.

Vaatimustasoltaan keskimmäistä QEP-arvonimeä tavoitteli 35 kuvaajaa. Kuvasarjoissa oli valtavia eroja laadussa, yhtenäisyydessä ja kaikessa muussakin. Tämä johtuu eniten siitä, että tätä arvonimeä suorittamaan voi tulla ihan ”kylmiltään”. Eli alempaa arvonimeä ei tarvi suorittaa, jos ajattelee taitonsa riittävän suoraan tähän asti. Seitsemäntoista kuvaajaa tuon arvonimen sai. Listan uusista QEP-kuvaajista löydät tästä. Seppo Kolehmainen piti tuossa listassa Suomea esillä. Onnittelut!

Hauskahko yksityiskohta läpässeistä on se, että 8 arvomineä meni Norjaan. Eli kotikenttäedun turvin norjalaiset ”varastivat” yli puolet arvonimistä. Ennenkin on ollut havaittavissa ilmiö, että silloin kun karavaani osuu kotimaahan, niin kynnys osallistua hakuprosessiin matalampi. Toki esim kuvien lähettäminen on silloin halvempaa, mutta isompi asia lienee kuitenkin henkisellä puolella.

Ja mennäänpäs sitten korkeimpaan MQEP-arvonimeen. Sitä tavoitteli seitsemän hakijaa ja kolmelle se myönnettiin. (Uutiseen pääset tästä.) Niinpä voi todeta, että alle puolet kummassakin ryhmässä sai mitä tavoitteli. Tämä kertoo rimojen korkeudesta…

Katsotaas kahden onnistujan kuvia tarkemmin. Ensiksi vuorossa on Slovakialainen Martin Krystynek. Tavallaan kovin hienoa, että arvonimiä voi saada myös perinteisimmillä kuvilla. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että komposiittikuvat eivät ole arvo sinänsä. Hyvä kuva on hyvä kuva, on se toteutettu enimmäkseen kuvankäsittelyssä tai melkein valmiiksi asti jo kuvattaessa. Valittu tyyli ei ratkaise lainkaan valollista, teknistä tai muutakaan laatua. Martinin omille sivuille pääset tästä ja yllä olevaan nimeä klikkaamalla pääset suoraan menestyneeseen arvonimisarjaan.

Martin tulee olemaan yksi Euroopan aktiivisista ja näkyvistä kuvaajista tulevaisuudessa. Hän on nyt jo jyryttänyt alempia tutkintoja ja osallistunut aktiivisesti myös kansainväliseen toimintaan ollen mm FEPin hallituksessa. Odotan mielenkiinnolla millaista ilmaisua Martinilta tulee myöhemmin julkisuuteen.

Martinin kuvissa oli nuoria kauniita naisia ja toki asiasta voi vitsailla paljonkin, mutta menestys tuli ansioista, ei malleista. 😉 Martin teki todella yhtenäisen sarjan valaisun sävyjen, rajausten ja kontrastien osalta. Jopa hienovaraisten ilmeiden luomissa tunnelmissa oli yhtenäisyyttä ja silti sopivasti variaatioita. Sarja oli hienosti pelkistetty voimakkaan koskettavaksi. Päätuomarin peräänkuuluttama VOW-efekti syntyi jo kun käveltiin tuomarointihuoneeseen näitä kuvia arvioimaan.

Toinen erilaisen mielenkiintoinen sarja oli Jan Pohribnýn (Tsekki) New Stone Age -hengessä liikkuva kokonaisuus. Symboliikka ei monestikaan ole hyvää, jos käytössä on ensimmäisenä mieleen tuleva vertauskuva. Asioita pidemmällä kehittäessä voi osua johonkin arvokkaampaan, kuten tässä sarjassa. Yllä olevaa nimeä klikkaamalla pääset Janin MQEP-sarja kuviin ja hänen omille nettisivuilleen pääset tästä. Hauska osuma Janista on yhteys Imatraan. Hän nimittäin on vuosien varrella ollut Polytechnic Art School:ssa luennoimassa paljonkin.

Jan on useammassa kuvassa yhdistänyt ruutuja ennen ja jälkeen auringonlaskun. Eli kamera jalustalla otetaan ensin ruutu, jossa näkyy halutusti maisema muotoineen. Yön tuotua hämäränsä, tapahtuu samaan ruutuun pidemmällä valotusajalla ja pienellä aukolla vaikkapa joidenkin alueiden valomaalausta. Kuvat eivät hehkuttele joillakin omituisilla tekniikoilla, vaan ovat hienovaraisen kauniita kertoen samalla tarinaansa. Tämä sarja ei ole erikoinen, mutta erityinen, ja täysin varmasti jakaa katsojien mielipiteitä. Itse pidän kuvista todella paljon, mutta monille tämä sarja ei aukea lainkaan. Silloin on tehnyt asioita oikein, kun onnistuu herättämään katsojissa tunteita, oli ne sitten mitä tahansa.

Näin yhteenvetona täytyy sanoa vielä ääneen, että arvonimi ei koskaan muuta kuvaajaa taikuriksi. Arvonimi kertoo sen, että kuvaaja on kulkenut pitkän matkan ja oppinut mennessään koko ajan lisää. Joten moiset kirjainyhdistelmät kertovat jo aiemmin hankitusta osaamisesta, ei enempää, eikä vähempää.

Käykääpäs surffailemassa ainakin Martinin ja Janin sivuilla.

Krister Löfroth

Alkuräjähdyksestä huomiseen…

JAS Tekniikan juuret yltävät 90-luvun alkuun saakka. Vuosien varrella JAS Tekniikka on kasvanut yhden miehen nyrkkipajasta melkein 40 osaajan yritykseksi. Moni asia on muuttunut, mutta paljon alkuperäistäkin on tallella, kuten käsityön kunnioitus – ja tietysti nimi, jonka merkitystä on udeltu usein. Ja perustajan nimestähän selitys löytyy. ”Tiesin, että liiketoimintani tulee liittymään tekniikkaan tavalla tai toisella. Uskoin työni laatuun alusta lähtien ja päätin taata sen omalla nimelläni”, omistaja ja perustaja, koko nimeltään Juha Antero Saviluoto kertoo. 

Tinalautasten parista kamerahuollon huipulle

Itse asiassa Saviluodon historia kamerahuollon parissa kantaa paljon pidemmälle kuin yrityksen perustamisvuoteen 1993. Hän huolsi kameroita maahantuojan palveluksessa vuodesta 1975 aina 90-luvulle asti. Nuorena miehenä intoa riitti moneen muuhunkin puuhaan. ”Näytin iltaisin elokuvia ja luin siinä samalla uusimmat huoltomanuaalit, minkä ansiosta pääsin nopeammin tositoimiin päivätyössä. Kädentaitoja ja teknistä osaamista yhdistin myös tekemällä iltaisin työvälineitä hammaslääkäreille. Metalliset välineet tehtiin siihen aikaan laatua kunnioittaen täysin käsityönä” hän kertoo. Saviluoto on koulutukseltaan hienomekaanikko. Ehtymätön kiinnostus tekniikan ihmeelliseen maailmaan synnytti myös uuden liikeidean. Hän ryhtyi valmistamaan ystävänsä kanssa uniikkeja tinalautasia itse kehittämällään etsausmenetelmällä, ja siitä kypsyi ajatus lähteä yrittäjäksi. Toiminimi JAS Tekniikka perustettiinkin siis alun perin tinalautasten tuotantoa ja markkinointia varten. Eikä Juha jäänyt työttömäksi lopettaessaan maahantuojan kamerahuollossa, koska oli jo ehtinyt perustaa toiminimen. Varmistaakseen toimeentulonsa täysipäiväisenä yrittäjänä Saviluoto hyödynsi edellisen työnsä kautta syntyneitä suhteita ja hankki sopimusoikeudet Canonin videokameroiden huoltoon. 

Sana riippumattomasta ja puolueettomasta kamerakorjaamosta lähti liikkeelle puskaradiossa: pikkuhiljaa pöydälle rupesi kertymään Canonin ohella muidenkin merkkien ja laitteiden huoltoja. Samalla alkoi Suomen laadukkaimpana kamerahuoltona tänään tunnetun JAS Tekniikan tarina.

”Pelkkä ammattitaito ei enää yksinkertaisesti riitä. Laitekanta kehittyy hurjalla vauhdilla, mikä tietää jatkuvia investointeja työkaluihin. Haastetta lisää se, että jokaisella valmistajalla on omat järjestelmänsä”, Juha toteaa.

Kohti maan suurinta kamerahuoltoa

Muutaman vuoden ajan JAS Tekniikka toimi täysin yhden miehen putiikkina. Työtahti oli huikea, Saviluoto teki keskimäärin 25 huoltoa päivässä. Vuonna 1997 hän alkoi miettiä oman työnsä arvoa ja yrityksen tulevaisuutta. ”Tajusin, että olin luonut hienon yrityksen, mutta sen koko arvo olin käytännössä minä itse. Silloin kypsyivät ajatukset työvoiman palkkaamisesta, osaamisen monistamisesta ja yrityksen arvon kasvattamisesta toiminnan kautta” pohdiskelee Saviluoto. Ensimmäinen vuonna 2000 palkattu työntekijä on edelleen JASsissa ja on työn myötä kasvanut vaativimpien ammattilaitteiden huippuosaajaksi.

Canon päätti ulkoistaa oman huoltonsa Suomessa ja kääntyi asiassa JAS Tekniikan puoleen. ”Tartuin tarjoukseen, ja yhtäkkiä auvoinen arki pienyrittäjänä olikin sitten mennyttä”, Saviluoto naurahtaa. Canonin kanssa solmitun sopimuksen myötä JAS Tekniikalle siirtyi 13 Canonin huoltoteknikkoa ja edessä oli toimitilojen etsiminen myös Helsingistä. Vuonna 2005 JAS Tekniikka osti Nikonin huoltotoiminnat Suomessa ja hieman myöhemmin Perkko Oy:n kamerahuollon, jonka myötä huollettavien merkkien valikoima kasvoi Samsungilla ja Pentaxilla. Sittemmin JAS Tekniikka on uusinut huoltosopimuksia suoraan laitevalmistajien kanssa ja saanut yhä lisää merkkejä valikoimiinsa. Samalla henkilökunnan määrä on lisääntynyt ja toiminta siirretty entistä suurempiin tiloihin.

Tulevaisuuden vaatimukset huomioivaa suunnittelua

Kaikki Juha Saviluodon tuntevat tietävät, että tietyistä asioista hän ei tingi. JAS Tekniikassa on alusta lähtien käytetty alan uusimpia ja nykyaikaisimpia työkaluja. Työpisteet ovat viimeisen päälle kunnossa, ja tietotekniikassa kuljetaan askel edellä muita. Vähitellen Saviluodolle alkoi muodostua käsitys siitä, mihin suuntaan ala oli kehittymässä ja mitä vaatimuksia tulevaisuus toisi tullessaan. Jälkikäteen Saviluoto on voinut onnitella itseään hyvistä päätöksistä, sillä hänen visionsa ovat käyneet toteen.

JAS Tekniikka on ollut edelläkävijä myös huoltotekniikassa. Digitaaliajan vallatessa kameramarkkinoita JAS Tekniikka oli ainoa itsenäinen huoltoyhtiö Suomessa, jolla oli mahdollisuus huoltaa digitaalikameroita. Menestystarina ei syntyisi ilman selkeää näkemystä alasta ja sen tulevaisuudesta. Näkemyksen jalostaminen taas edellyttää aitoa innostusta. ”Kiinnostukseni tekniikkaa kohtaan on pohjaton. Luen paljon alan kirjallisuutta ja käyn kansainvälisillä messuilla haistelemassa, millaisia mahdollisuuksia huominen tuo tullessaan. Sitten on vain tartuttava toimeen. Ja kyllä minut nähdään edelleen sorvin ääressä. Ja täytyy myöntää, että niistä hetkistä nautin eniten”, Saviluoto kiteyttää.

Juha Saviluoto on visionääri ja idea-automaatti, mutta hänen jalkansa pysyvät tiukasti varsinaissuomalaisessa savessa. Henkilökunta arvostaa johtajassaan vankan ammattitaidon lisäksi tämän läsnäoloa työntekijöiden arjessa. Tämä menestystarina tulee jatkumaan…

Käytännöllisyyttä tyylikkäästi

Jep, tiedän, olen turhamainen varusteurheilija. Tietenkään ei saa käytännöllisyyttä unohtaa, mutta olen tehnyt viimeiset laukkuhankintani myös tyyliperustein. Tässäpä pari huomiota lempilaukuistani

Eri käyttöön tarvii eri kuljetusvälineet. Rankempiin reissuihin kaapistani löytyy sekä iso perässävedettävä laukku, että lentokoneeseen käsimatkatavaraksi soveltuva laukku. Ne molemmat ovat kuitenkin käytössä vain pakon edessä. Näiden lisäksi käyttöä lähinnä odottelee pieni slingreppu. Mutta normaalissa käytössäni on yksi reppu, sekä yksi messenger laukku. Molemmat Onan valikoimista.

Se, miksi Onan tuotteet ovat huudelleet nimeäni, ei ole yksiselitteinen juttu. Samalla tavoin kuin joku nimenomainen auto tai muu laite vaan miellyttää silmää, on asia tietenkin myös laukkujen kanssa. Näillä laukuilla on kuitenkin se yhteistä, että molempiin mahtuu enemmän tavaraa, kuin äkkivilkaisulla voisi uskoa.

Astoria on tilava messenger laukku, jossa on erittäin helppoa päästä sisältöön käsiksi.

Näiden kahden tuotteen eroja on lähinnä vain kantotapa. Toki reppuun mahtuu hieman enemmän oheissälää, mutta karkeasti saman verran kalustoa mahtuu kumpaankin. Onan yksi vahvuus on käytettävät materiaalit. The Nylon Camps Bay on ballistista nylonia (eläköön googlen kääntäjä), Astoria on vahakangasta, sekä käyttämäni läppärilaukku nahkaa. Tyylikkyys osuu yhteen hyvien materiaalien kanssa.

The Nylon Camps Bay on hyvä kompromissi laitteiden ja oheissälän määrän suhteen.

Messenger laukkuja Onalla on todella iso valikoima, reppuja taas vähemmän. Hienoa on myös se, että valikoimissa on naisten käsilaukkuja, kuten esim Capri. Siihen mahtuu kameran lisäksi kolme objektiivia, tabletti ja tarvikkeita.

Makuasioitahan nämä aika pitkälle ovat, joku tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Mutta jos Ona miellyttää silmää, niin keskiviikkona alkaa loppuviikon kestävä kampanja kaikista varastossa olevista laukuista. Se julkaistaan Facebookissa, joten silloin surffaamaan meidän sivuille…

Krister Löfroth

TUMMAA TUMMALTA JA VÄHÄN JÄÄTELÖÄKIN

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka erilaisia kuvia voi ottaa samasta ihmisestä samassa paikassa samalla valaisulla. Tässäpä esimerkki aiheesta…

Valitattavasti tällä kertaa studio oli sen verran pieni, ettei Nita Saarenpää voinut tuoda mukanaan tankoa. Hän nimittäin on sen välineen taitaja. Noh, keskityimme tällä kertaa ihan muuhun kuin painovoiman uhmaamiseen.

Vilkastaanpa aluksi jotain epätavallisen mustaa… Tummat vaatteet, joissa pitsit ja leikkaukset toivat struktuuria, toimivat hyvin yksityiskohtien luomisessa. Käytännössä koko vaatteiden alalle tein alueellisia vaalennuksia pitsien ja kankaan taitosten reunoihin, kuten myös hatun kukkienkin muotoihin. Shadown poskien voimakkaalla takavalaisulla lähdin hakemaan aavistuksen pääkalloa muistuttavaa muotoa kasvoihin. Pidän kieltämättä leikistä, jossa kasvot jätetään tavallisuudesta poiketen reilusti tummiksi…

Takaa voimakkailla/kovilla valoilla ääriviivaa piirrettäessä kannattaa olla todella tarkka valotuksen suhteen. Kun haluaa tummaan vielä sävyä, muttei halua vaaleaa ihoa puhki, on pelivarat aika pienet. Onneksi RAW pelastaa yleensä nämä välillä hankalat tilanteet.

Tässä valaisukaavio ylhäältä päin. Tasoittavana valona oli 140 cm halkaisijaltaan oleva octa, kaikki muu valo tuli malliin metallisen kuupan kautta. Päävalo tuli suoraan mallin päältä, joten kasvojen asennolla pystyi saamaan kasvot joko valoon tai varjoon.

Mitä isompi tasoittava salama on, sitä helpompaa on kuvattaessa siinä mielessä, ettei mahdollinen valon edessä steppaaminen vaikuta kovinkaan paljoa salama tehoon. Pienellä salamalla tasoitettaessa kun voi herkästi käydä niin, että itse saattaa peittää isohkon osan valon pinta-alasta saaden näin mallin varjopuolen tummumaan turhankin paljon.

Kaikki käytetyt salamat ovat Jinbei HD-601 -akkusalamoita, kamerana oli Nikon D800 & objektiivinä 85mm f1.4.

Low key nimityksellä ymmärretään välillä kovin erilaisiakin asioita. Toki kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirjaimellisesti kyseessä on alasävykuva, mutta kuvan ”hengestä” on eri mielipiteitä. Itse pidän selkeänä asiana sitä, että low key:ssä tummasta maailmasta kaivetaan pienet vaaleat alueet irti nimen omaan kovilla valoilla. Eli oman käsitykseni mukaan pehmeillä valoilla ei voi tehdä kuvaa, joka täyttäisi alasävykuvan hengen, vaikka faktisesti kyseessä olisikin kuva, jossa valtaosa pinta-alasta on todella tummaa.

Tältähän tuo low key -kuvan histogrammi voi näyttää…


Ja sitten vielä se toisen tyylinen kuva, vaikka ”kaikki” onkin samoin kuin tuossa ylemmässä.

Nyt kasvojen kulma on sen verran ylöspäin suuntautunut, että huomion kiinnittyminen osuu hyvinkin kasvoihin. Kovilla valoilla irrottelu on täysin samankaltainen kuin tummassakin kuvassa. Tämän kuvan työnimi sitä tehdessä oli ”superjäätelö”…

Tässä kuvassa ei vyötärönlinjaa ollut tarvetta sliipata tai kaventaa…

Niinpä siis melkeinpä mitään muuttamatta syntyi pastellia ja rankkaa tummaa. On hyvä, jos saa vältettyä sitä, että samalla kerralla samasta mallista syntyy kuvia, jotka ovat lähinnä toistensa kopioita. Niin tulee käytyä aina välillä itsellenikin. Nyt kun kuvaan kaiken akkusalamoilla, joissa ei ole piuhoja lainkaan, tuntuu asialla olevan isohko helpottava merkitys myös studiossa, vaikken näin etukäteen ajatellut edes olevan. Mutta käydäänpä itse noita flässejä läpi tarkemmin tulevaisuudessa.

Niinpä siis tältä erää kiitokset, palataan ensi maanantaina blogiin…

Krister Löfroth