Kiehtova astrovalokuvaus

Hämmentävän kauniita tähtisumuja, värikkäitä kaukaisia galakseja ja kiehtovia maailmankaikkeuden ilmiöitä. Näitä valovuosien päässä olevia kohteita voimme nähdä huolella kuvatuissa astrovalokuvissa. Mutta mitä astrokuvaaminen käytännössä on? Siihen vastaa nyt luontovalokuvaaja Janne Heinonen.

Taivaan ilmiöt ovat kiehtoneet luontokuvaaja Janne Heinosta lapsesta asti. Ennen varsinaista astrokuvaamista hän tykkäsi kuvata tähtitaivasta ja revontulia, mutta mielessä oli aina haave myös upeiden syvätaivaan galaksien ja tähtisumujen ikuistamisesta. Facebookin kautta Janne löysi sitten sattumalta kaksi kokenutta astrokuvaajaa, Jarkko Suomisen ja Santeri Peltolan, jotka kuuluivat tähtitieteelliseen yhdistykseen, Porin karhunvartioihin. Heidän hyvillä neuvoillaan alkoi harrastus, joka nykyään kutsuu aina pimeinä selkeinä öinä tähtitaivaan alle. 

IC434/Hevosenpääsumu. Valotettu yhteensä 19,5 tuntia. Kuvattu astromodatulla Canon EOS 60D kameralla, Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM objektiivilla ja Heq-5 pro synscan seurantajalustalla. Kuvannut Janne Heinonen.
IC434/Hevosenpääsumu. Valotettu yhteensä 19,5 tuntia.
Astromodattu Canon EOS 60D + Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM
(c) Janne Heinonen


Alkuun kokeneiden astrokuvaajien neuvoilla 

Janne Heinosella on 40 vuoden kokemus luontokuvaamisesta, mutta astrokuvaus oli jotain aivan uutta. Hänen ei tarvinnut opetella itse valokuvaamista, mutta tekniikassa, kuvauskohteiden löytämissä ja kuvan käsittelyssä oli monenlaista opittavaa. Netistä löytyy paljon ohjeita englanniksi, mutta helpointa on tutustua kuvaamiseen jonkun kokeneen astrokuvaajan avulla.  

“Suomisen Jarkko opetti minut alkuun puhelimen välityksellä. Jopa kaupan kassajonossa hän jaksoi neuvoa ja opastaa mitä kuuluu missäkin vaiheessa tehdä. Ilman Jarkkoa mulla ei olisi yhtään astrokuvaa edelleenkään”, Janne hymyilee. 

Yhdessä Santeri Peltolan kanssa hän kävi katsomassa minkälaista kuvaaminen on käytännössä ja päätti sitten hankkia omat laitteet. Astrokuvaukseen sopivan kameran Janne hankki JAS Kamerakaupasta. Käytettyjen kameroiden valikoimasta löytyi Canon EOS 60D, johon päätettiin tehdä astromodaus. JAS Kamerahuollolla on vuosien kokemus erilaisten ir-modausten tekemisestä, joten oikeanlaisen kameran hankinta kävi helposti. 

Lisäksi tärkein työväline astrokuvauksessa on tukeva, tähtikuvaukseen suunniteltu jalusta, joka pitää suuntauksen paikallaan. Useimmat kuvaavat astrokuvia kameran eteen kiinnitetyllä kaukoputkella, joka on melko edullinen hankinta. Jannella oli kuitenkin luontokuvaustaustansa vuoksi jo valmiina Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM ja Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS II USM -objektiivit, joten hän kuvaa niillä.

Astrokuvaus meneillään. Kamera seisoo jalustalla lumihangessa pimeällä pellolla. Jannella on käytössään JAS Kamerahuollossa astromodattu  Canon EOS 60D kamera, Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM objektiivi ja Heq-5 pro synscan seurantajalusta.
Astrokuvaus meneillään. Jannella on käytössään JAS Kamerahuollossa astromodattu Canon EOS 60D kamera, Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM objektiivi ja Heq-5 pro synscan seurantajalusta.


Tarvitaan sisua ja innostusta 

Astrokuvia kuvataan Suomessa eniten syyskuusta maaliskuun loppuun, jolloin on pimeimmät yöt. Parhaita kuvia saa aivan pilkkopimeässä, joten kuvaajalta vaaditaan vähän sisukkuutta toimia kuvauspaikalla pelkän otsalampun valossa. Oman jännityksensä astrokuvaamiseen tuo tekniikan ja sääolosuhteiden sovittaminen yhteen. Joskus tekniikka ei kylmänä pakkasyönä toimi kuten toivoisi ja välillä pilvet täyttävät taivaan juuri kun on saanut kuvauskaluston valmiiksi. Jannelta löytyy monia hauskoja muistoja kuvauksissa sattuneista kommelluksista. 

“Kerran olin pistämässä kamoja kasaan kylmänä pakkasyönä. Melkein kaikki oli valmiina, kun muistin, että kameran taakse tuleva vastapaino oli jäänyt vielä autoon. Hain sen autosta ja laskin maahan. Jatkoin vielä jalustan pystyttelyä ja sitten piti nostaa maasta se vastapaino. Se olikin sulanut kaksi senttiä jään sisään, kun oli tuotu siihen suoraan lämpimästä autosta. Se oli todella piukassa kiinni, joten jouduin potkimaa, hakkaamaan ja kaivamaan ruuvimeisselillä sitä irti. Kun se lopulta irtosi, oli pohjassa kiinni iso kerros jäätä.”

Janne Heinonen pystyttämässä kuvauskalusta astrokuvausta varten pilkkopimeässä otsalampun valossa.
Janne Heinonen pystyttämässä kuvauskalustoa pilkkopimeässä.

Kuvauskohteiden löytämiseen on olemassa erilaisia apuvälineitä ja nykyään Jannella on tietokoneessa ohjelma, joka etsii halutun kohteen ja suuntaa jalustan automaattisesti sen perusteella oikein. Jalusta seuraa kuvattavaa kohdetta niin, että kohde pysyy koko ajan näkyvissä. Harrastuksen alussa hän etsi kuvauskohteet manuaalisesti ja se saattoi viedä pitkänkin aikaa.  

“Kerran etsin yhtä sydänsumua kaksi tuntia. Tiesin, että se on tuossa, mutta en löytänyt. Kun pääsin kotiin, niin ajattelin kuitenkin katsoa kuvat läpi, että onko niissä mitään. Se oli siinä keskellä kuvaa aivan oikeassa kohdassa. En vain nähnyt sitä siellä kuvaustilanteessa yhdestä valotuksesta”, Janne kertoo. 

M45 / Seulaset eli Plejadit. Valotettu yhteensä 15 tuntia.
Astromodattu Canon EOS 60D + Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM
(c) Janne Heinonen

Useimmiten kuvattava kohde onkin niin kaukana tai himmeä, että sen näkee vasta kameran näytöltä. Valosaastesuotimien avulla voi kuvata vaikka kaupungin keskustassa, mutta sellaista käytettäessä myös osa kuvauskohteen valosta jää pois. 

“Kuvasin kerran kotoa parvekkeelta ja koitin puolitoista tuntia saada tähtiä näkyviin. Kiroilin ja ravasin parvekkeen ja olohuoneen väliä. Poikani istui sohvalla ja katseli touhua ihmeissään. Lopulta tajusin ottaa linssinsuojan pois ja johan alkoi tähdet näkymään. Poikani nauroi niin, että meinasi sohvalta pudota! …Olin tottunut kuvaamaan 400mm objektiivilla, johon ei ole linssinsuojaa, mutta tällä kertaa käytössä oli 70-200mm objektiivi”, Janne nauraa. 

M27 / Nostopainosumu kuvattuna oman kodin parvekkeelta. Valotettu yhteensä 10,5 tuntia.
Astromodattu Canon EOS 60D + Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM + 2x extender
(c) Janne Heinonen


Onko astrokuva koskaan valmis? 

Astrokuvat rakennetaan useasta päällekkäisestä kuvasta. Ideana on ottaa samasta kohteesta suuri määrä kuvia pitkällä valotuksella ja liittää ne sitten yhteen kuvankäsitteyohjelmalla. Se, kuinka monta kuvaa halutaan päällekäin, on täysin taiteilijan päätettävissä. Kuvauskohteet eivät taivaalla muutu, joten samasta kohteesta voi kuvata uusia valotuksia vaikka vielä 10 vuoden päästä.

Janne kertoo, että häneltä voi yhden astrokuvan käsittelyssä kulua vaikka kolme tuntia, kun taas luontokuvan kanssa hänellä menee 5 minuuttia. Kuvan kontrastit ja värit ovat säädettävissä niin monella tavalla, että kestää aikansa löytää omaa silmää miellyttävä lopputulos. Janne käyttää astrokuvien käsittellyyn PixInsightia ja Lightroomia. 

Tärkeintä Jannelle on saada ottamistaan kuvista mahdollisimman hyvälaatuisia. Hän on ottanut tavoitteekseen saada jokaiseen ottamaansa kuvaan ainakin 10 tuntia valotusta. Jotkut kuvaajat taas haluavat saada kuvattua mahdollisimman paljon kohteita, jolloin he valottavat kuvia vähemmän aikaa ja saattavat kuvata yön aikana kolmekin eri kohdetta.  

Ja kohteethan eivät taivaalta lopu! Harrastuksen aluksi Jannen tavoitteena oli kuvata Andromeda-galaksi ja Orionin tähtisumu. Nämä kaksi ovat ehkä kuvatuimpia kohteita, sillä ne ovat helposti erottuvia ja isoja. Nykyään Janne hakee ideoita kuvauskohteisiinsa esimerkiksi AstroBin-sivustolle muiden kuvaajien lataamista kuvista.  

M42/Suuri Orionin sumu. Valotettu yhteensä 16,5 tuntia.
Astromodattu Canon EOS 60D + Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM
(c) Janne Heinonen


Tähtitaivaan alla tuntee itsensä pieneksi 

“Pimeänpelko on astrokuvaajalle hieman haastavaa”, Janne nauraa. 

Pimeässä liikkuvat metsän eläimet eivät häntä pelota, vaan ennemminkin hän jännittää, että paikalle ilmestyy yllättäen joku ihminen. Kerran yksin kuvatessaan hänen oli pakko lähteä kesken pois, sillä yhtäkkiä sysipimeässä seistessä tuli vain niin epämiellyttävä olo. Yleensä hänellä onkin aina joku kaveri mukana kuvausreissuilla. 

“Istuimme kerran kaverin kanssa yöllä pakettiautossa astrokuvausta tekemässä. Vastapuolen parkkikselle ajoi auto kahden aikaan yöllä pitkät valot päällä. Päätimme ajaa hänen viereen ja kysäistä josko hän voisi sammuttaa ajovalot, jotka häiritsivät kuvauksiamme. Koputin ikkunaan ja selvisi, että kaveri oli keräämässä Pokemoneja. Hän sammutti ajovalot ja me palasimme takaisin kuvauspaikalle. Jatkoimme leffan katselua läppäriltä pimeässä autossa, kun yhtäkkiä sivuikkunaan koputetaan. Samainen kaveri oli siellä. Häntä oli alkanut kiinnostaa meidän kuvaukset ja oli ajatellut tulla katsomaan mitä teemme. Hän kertoi, että oli miettinyt auton takana jonkun aikaa, että miten voisi tulla ikkunaan koputtamaan niin, ettei pelästyttäisi meitä – ikävä kyllä hän epäonnistui siinä täydellisesti.” Janne nauraa. 

Kuvassa Jannen laitteiden vieressä Heikki Ahon astrokuvauskalusto. Kamerat seisovat jalustoilla pimeällä lumisella pellolla.
Kaverin kanssa on mukavampi lähteä kuvausreissulle pilkkopimeään. Kuvassa Jannen laitteiden vieressä Heikki Ahon astrokuvauskalusto.

Astrokuvaamisessa on omat haasteensa, mutta se on myös todella palkitsevaa, kun kuvausreissu onnistuu ja näkee valmiin kuvan kohteesta. On jännittävää ajatella, että kuvat ovat käytönnössä aina menneisyydestä. Kohde, joka näkyy meille nyt tietynlaisena, on todellisuudessa näyttänyt siltä satoja – tuhansia vuosia sitten.  

“Voisihan olla, ettei jotain kohdetta enää ole edes olemassa, vaikka täällä kuvaan sitä nyt ihan innoissani. On hienoa olla pimeässä ja seistä tähtitaivaan alla. Pilkkopimeässä näkee niin valtavan määrän tähtiä ja huomaa oman pienuutensa. Olemme vain yksi tosi pieni juttu ja olemme täällä vain ehkä 100 vuotta. Keväisin lehtopöllöt huhuilee ja ketut huutelee metsässä. Sitten kun saa kameran kuvaamaan, niin on kiva fiilis.” Janne hymyilee.

Comet C/2022 E3 (ZTF) 102x60s. Alkuvuodesta 2023 maan läheisyydessä, eli 50 miljoonan kilometrin päässä meistä näkynyt komeetta, joka erottui heikosti myös paljaalla silmällä.
Astromodattu Canon EOS 60D + Canon EF 400mm f/4 DO IS II USM + 1.4x extender
(c) Janne Heinonen

Mitä tarkoittaa ir- ja astromodaus kameralle

Ihmissilmillä ei ole mahdollista nähdä kaikkea ympärillämme vallitsevaa valoa. Valo on sähkömagneettista säteilyä eri taajuuksilla (spektri) ja infrapuna sen sijaan on säteilyä taajuudella jota ihminen ei näe. Tekniikan avulla se voidaan tehdä meille näkyväksi. Järjestelmäkameran kennon edessä on normaalisti suodin, joka suodattaa kennolle menevästä valosta näkymättömät aallonpituudet pois. Näin ottamamme valokuvat näkyvät sellaisena kuin me normaalisti ympäristömme näemme. Kun tämän suodin poistetaan, alkaa kuvissa näkymään myös muut valoaallonpituudet ja ottamamme kuvat näyttävät erilaisilta.  

Suotimen poistamisesta on hyötyä monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Yksi niistä on astrovalokuvaus, jossa halutaan saada näkyviin enemmän taivaan kappaleista säteilevää valoa, kuten kaasusumuja ja muita syvätaivaan ilmiöitä. Suotimen poistosta on hyötyä myös esimerkiksi viranomaispuolella rikostutkinnassa, sekä lääketieteellisellä puolella sairaaloissa. Myös maanviljelijät tai metsänomistajat voivat käyttää IR-kuvausta nähdäkseen missä kunnossa metsä tai sato on.

Kun suodin poistetaan kameran kennon edestä, sen tilalle on joissain tapauksissa laitettava korvaava suodin, jotta valo taittuu taas kennolle oikealla tavalla. Tilalle voidaan laittaa kirkas suodin tai vain tiettyjä aallonpituuksia läpäisevä tai poistava suodin. Tarjolla on myös drop-in suotimia, jotka ovat helposti vaihdeltavissa tilanteen ja halutun lopputuloksen mukaan. Suotimen poiston jälkeen kameran automaattitarkennus saattaa olla pielessä. Kameralle tehdään mahdollisuuksien mukaan rungon tarkennuksen säätö, jotta sillä voisi taas tarkentaa automaattitarkennuksella haluamaansa kohteeseen. 

Kun kamera on modattu sillä ei voi enää ottaa aivan tavallisia kuvia. Modattavan kameran tulee siis olla sellainen, jonka raaskit uhrata tähän käyttöön. Toisaalta emme välttämättä suosittele tekemään modausta ikivanhaan kameraan, koska sen käyttöikä ja korjausmahdollisuudet saattavat olla tiensä päässä, jolloin erikoismodauksen teettämisestä ei ole sinulle pitkään iloa. Lisäksi kameran on oltava sen verran kestävä, ettei se ota nokkiinsa monen tunnin kuvausreissusta pakkasessa. 

Annamme mielellämme lisätietoa astro- ja IR-modaukseen liittyen ja autamme sopivan kameran ja uuden suotimen valinnassa. Vaihtolaite-osastoltamme löytyy myös usein hyviä kamerarunkoja modattavaksi. Ole yhteydessä, niin suunnitellaan sinulle sopiva paketti tai pyydä tarjous haluamastasi modauksesta! 

info@jastekniikka.fi
010 292 3000

Testissä: DJI Mini 2 -drone

DJI Mini 2 on loistava valinta dronekuvausta aloittelevalle tai jo kokeneemmallekin lennättäjälle. Tässä edullisessa hintaluokassa ominaisuuksiltaan täysin poikkeava Mini 2 yhdistää laadukkuuden, helppokäyttöisyyden sekä lentämisen ilon. Yhdellä ja samalla dronella otat laadukkaita kuvia ja videoita maisemista tai harrastuksistasi ja toisinaan voit tarkistaa vaikka katon ja rännit syyslehdistä.

’’Mini kakkosen’’ yksi suurimmista valttikorteista on keveys ja pieni koko. Se on painoltaan vain vaatimattomat 249 grammaa, joten sinun tarvitsee vain rekisteröidä se Traficomin nettisivuilla ja voit unohtaa dronelennättäjän maksulliset verkkotentit. Tärkeimpiä yksityiskohtia ovat isoherkkyys (iso 100-3200), noin 30 minuutin lentoaika,  4K-video, vaakalennossa huippunopeus jopa 16 m/s, objektiivina 24mm kinovastaava f/2.8 sekä 12 megapikselin JPEG tai RAW-kuvat (DNG). Kennon megapikselien määrä saattaa hämätä, varsinkin jos verrataan kalliimman hintaluokan droneihin. 12 megapikselin kenno tuottaa yllättävänkin laadukkaita ja teräviä valokuvia.

Mini 2:n tuottama 4k-video on laadukasta ja miellyttävää katseltavaa. Ympäristön ja esteiden tunnistusta tässä dronessa ei ole, mutta silti esimerkiksi metsässä lentäminen onnistuu helposti pienen koon ansiosta, tietysti varovaisuudella, tarkkaavaisuudella ja harjoittelulla.

Matkapuhelin kytketään johdolla kiinni ohjaimeen ja se asetetaan paikalleen kumihahloihin, jolloin se pysyy tukevasti paikallaan lennon aikana ja kuvia otettaessa.

Kyseessä on siis edullinen, suorituskykyinen ja näppärä kuvauskopteri, joka kulkee mukana repussa tai takin taskussa, mutta myös pidemmälläkin reissulla vaivattomasti. DJI:n nettisivuilta ladattava lentosovellus on sekin helppokäyttöinen ja selkeä, josta näet koko ajan kopterin kameran reaaliaikaisen näkymän ja muut lentämiseen tarvittavat tiedot ja säädöt. Lisäksi sovelluksella pystyt katselemaan dronella otettuja valokuvia sekä säätämään itse dronen ja myös kameran perussäätöjä.

Lentoonlähtö on nopeaa ja yksinkertaista; kytket sijaintisi päälle matkapuhelimestasi, yhdistät sen ohjaimeen, käynnistät ohjaimen sekä itse dronen, ja alat lentämään.

Teksti ja kuvat: Elmeri Juuti @elmeri.juuti_nature

Täältä voit ostaa oman DJI Mini 2 kuvauskopterin!

Saammeko esitellä: ONA

Olet menossa kuvaamaan kaunista juhlatilaisuutta ja katsot kotona itseäsi peilistä juuri ennen lähtöä. Huolella valittu asu ja uudenkarheat juhlakengät päällä näytät varsin hyvältä. Nappaat kameralaukkusi lattialta ja vilkaiset vielä ohimennen peiliin. Oho! Näyttääpä laukkusi kamalan nuhjuiselta ja epäsiistiltä muutoin tyylikkään ulkomuotosi kanssa. Hieman häpeillen lähdet juhliin, koska ainahan kamerat kuljetetaan tämmöisessä ja töissähän sitä ollaan eikö vain…?

Jos tämä mielikuva tuntuu hieman tutulta ja ajattelet, että tosiaan olisi mukava löytää siistimpi kuljetusväline kamerallesi, suosittelemme ratkaisuksi ONA -kameralaukkua. Kestävä ja huolella valmistettu ONA on tyylikkään kuvaajan varma valinta. Se palvelee hyvin päivittäisilllä kuvausreissuilla, mutta sopii myös paremmaksi kuvauslaukuksi. Valikoima on huiman laaja isoista messenger tyylisistä laukuista reppuihin ja naisellisiin käsilaukkuihin. Mikä niistä palvelisi sinun tarpeitasi parhaiten?

Tarina kameralaukun takana

ONA sai alkunsa yhden naisen halusta luoda kameralaukku, jota kehtaisi kuljettaa mukana kaikkialla. Hänen visionsa oli tarjota tyylitietoisille valokuvaajille laukkuja ja asusteita, jotka täydensivät heidän elämäänsä ja tyyliään. Nimi ONA (lausutaan ō’na) tarkoittaa svahilin kielessä ”tuntea”, ”uskoa” ja ”kokea silmillä”. Tämä on myös aistittavissa näitä upeita laukkuja katsellessa ja laadukkaita materiaaleja tunnustellessa. ONA on nykypäivänä tunnettu laatumerkki, jota käyttävät monet kuuluisatkin valokuvaajat ympäri maailman. 

Tuotteiden valmistuksesta

ONA -laukut tehdään kaikki käsityönä ja valmistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota yksityiskohtiin ja laaduntarkkailuun. Tuotteet valmistetaan kokonaan leikkaamattomista raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin samassa tehtaassa. Yksittäisen laukun tuottaminen voi vaatia yhteensä jopa 5 tuntia käytännön työtä, johon voi osallistua enintään 15 henkilöä ja vähintään 3 laaduntarkastuspistettä. Laadukkaisiin valmistusmateriaaleihin kiinnitetään myös erityistä huomiota ja esimerkiksi tuotteissa käytettävä nahka on pääosin Italialaista. ONA:n päämaja siaitsee New Yorkissa ja laukkutehdas on Dominikaanisessa tasavallassa. Me JAS kamerakaupassa tuomme ONA -laukut maahan itse ja löydätkin nämä laadukkaat laukut Suomessa vain meidän valikoimastamme (Turun ja Helsingin myymälästä, sekä verkkokaupasta).

ONA:sta on moneksi

ONA -laukku on kestävä ja tyylikäs valinta vuosiksi eteenpäin, sillä laukun materiaali vain paranee vanhetessaan. Vaikka muutoin viihtyisitkin tavallisen kameraukkusi kanssa, silloin kun astelet uuden asiakkaasi toimistolle tekemään ensimmäistä vaikutelmaa tuntuu ONA varmasti oikealta valinnalta kainalossa. Ja kun tykästyt laukkuusi ihan tosissaan voit aivan mainiosti käyttää sitä myös muutenkin kuin vain kameran kuljetuksessa, sillä se sopii niin arkeen kuin juhlaan. Näin joulun alla ONA on myös varma lahjavalinta läheiselle. Ehkä sinä tai läheisesi ansaitsette hieman hemmottelua ONA -laukun muodossa?

Kurkkaa valikoima tästä!

Minun tarinani – Kiia

Lääkitystä pidetään nykyisin ensisijaisena hoitomuotona kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Keskusteluhoidosta taas on hyötyä erityisesti hoidon alkuvaiheessa, kun potilas ei vielä ole sinut oireidensa kanssa. Myös säännöllisten elämäntapojen merkitys sairauden hallinnassa ja hoidon osana on huomattavan suuri. Näiden kolmen asian tasapaino saattaa hyvinkin synnyttää pitkiäkin oireettomia kausia, joita kutsutaan remissioiksi. Kaksisuuntaiset Ry:n ja JAS Kamerakaupan yhteisen MASENNUSTA JA MANIAA -projektin osallistujista Kiia kertoo tässä tarinansa.

”En tule koskaan unohtamaan, mitä tapahtui maanantaina 21.1.2019. Muistan sen sinisen nojatuolin, joka oli sijoitettu 5. kerroksen neljännen huoneen vasempaan nurkkaan. Muistan muiden paikallaolleiden rauhallisen äänensävyn ja sanat, että nyt on aika.

Muistan pukeneeni talvitakin vasta käytävässä päälleni ja kävelin lähimpään apteekkiin hyytävässä viimassa. Kun pääsin kotiin, tiputin vaatteet ja kengät eteisen lattialle. Heitin lääkepaketin keittiön pöydälle ja kävin istumaan lattialle nojaten keittiön kaappiin. Sitten itkin. Itkin tunteja. Maailmaa ympärilläni ei ollut olemassa, minua ei enää ollut olemassa. Kaikki, mihin olin uskonut, tuntui valheelta. Minä tunnuin valheelta! Viiden tunnin kuluttua nousin, hain puhelimen ja soitin vanhemmilleni. Äidin vastatessa sanoin nuo sanat ensimmäistä kertaa: Äiti, tällä on nyt nimi. Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja aloitan tänään lääkityksen. En muista keskustelusta mitään, mutta muistan, että molemmat vanhempani itkivät.

En koskaan ajatellut aikojen, jolloin vain makasin eteisen lattialla huutaen, etten kehtaa lähteä yliopistolle, kun olen niin läpeensä huono, olevan osa minua. Ne olivat vain hetkiä, joita kaikki aina välillä kokivat. Nämä hetket olivat vain väistämätön paha, jotta jossain kohtaa saattoi olla taas kivaa. Aloitettuani lääkityksen pelkäsin kuollakseni menettäväni hetket, jolloin maailma oli vain minua varten. Hetket, jolloin seisoin korkeammalla kuin kukaan muu ja sain tehdä mitä vain sillä hetkellä halusin. Hetket, jolloin olin kuolematon. Hetket, jolloin koin sanoinkuvailematonta mielihyvää. Sanomattakin selvää, että näistä hetkistä täytyi luopua ensimmäisenä.

Menettämisen tuskaa ei voi koskaan kuvailla sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut. Mikään menetys ei ole yhtä suuri kuin se, jolloin menettää itsensä. Jolloin kaikki, millaiseksi olet itsesi identifioinut, katoaa. Jolloin et aidosti enää tiedä kuka katsoo peilistä takaisin. Jolloin se, jonka kanssa olet aina seissyt maailmaa vastaan, ja joka on aina nostanut sut lopulta taas taivaisiin, on poissa. Näitä tuntemuksia seuraavat väistämättä hetket, jolloin kaipuu entiseen on niin kova, että olet valmis vetämään lääkkeet vessanpöntöstä alas ja haistattamaan koko prosessille paskat, jotta saisit kokea olevasi kaikkivoipa vielä kerran. Se on kuin addiktio, jonka osaksi jokainen solu haluaa vielä kerran päästä.

Irti päästäminen on kuitenkin ainut tapa löytää itsensä uudelleen. Tai oikeastaan löytää itsensä aidosti ensimmäistä kertaa. Olen nyt 31-vuotias ja viettänyt viimeiset kaksi vuotta täysin tuuliajolla sen kanssa, kuka minä oikeastaan olen. Mikä on osa sairauttani ja mikä vain luonteenpiirre. Terapiakin on vasta alussa ja tällä hetkellä tuntuukin, että istun keskellä pyöreää huonetta, jota reunustavat lukemattomat avaamattomat ovet. Päällepäin niistä ei koskaan tiedä, minkä oven takana odottaa vanha demoni valmiina iskemään jälleen, ja minkä oven takaa löytyy jotain hyvää, jonka vuoksi jatkaa taistelua. Tämä on taistelu, joka jokaisen tulee käydä yksin, mutta viimeisen oven takaa löytyy se kaikkein tärkein. Nimittäin se, kuka jää jäljelle, kun sairauden huiput ja laskut on raaputettu pois. Nimittäin minä itse. Vahvempana ja aidompana kuin koskaan ennen.

Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.

Skeittaaja auringonpaisteessa

Kun malli liikkuu lujaa ja auringon suuntaa ei voi skeittiradan suhteen valita, on hyvä napauttaa high speed sync päälle salamassa.

Lähtökohta on siis pysäyttää skeittaaja paikalleen. Valon luonne on tässä tarkoitus säilyttää ihan luonnollisena, valaisu ei saa näyttää siltä että valokuvaaja on ollut paikalla. Aurinko paistaa epäedullisesta suunnasta kuvaajan takavasemmalta. Silläkin uhalla, että malli kylpee ristivalossa, on tarpeen piirtää malliin kamerasta katsoen takaoikealta ääriviivaa ja varjon vaalennusta. Tämä valaisu hoidetaan oheisessa kuvassa Jinbein HD-2 salamalla.

HSS:n ansiosta on tässä valotusaika 1/4000 sekuntia, aukko on f7.1 ja isoherkkyys on 1600. HD-2 välähtää täydellä teholla siis kuvaajasta katsoen oikealta kuva-alan reunan ulkopuolelta, eli jo aika kaukaa. Salamaa ohjataan kameran päältä TR-Q7 lähettimellä. Polttoväli on 14 milliä ja kuvaaja on rähmällään maassa.

Kasvojen varjopuoli saatiin salaman ansiosta esiin ja hiuksen hienoa ääriviivaakin malliin piirtyi.

Kyllähän kieltämättä HSS:n ansiosta on hienoa se, että vaaleimmatkin sävyt taivaaltakin saa mukaan ilman pelkoa puhkipalamisesta. Välähdyksen synkkaaminen vallitsevaan valoon tarvii pari ruutua testiä mm siksi, että valotusajan muuttaminen pari pykälää suuntaan tai toiseen tuntuu heti melkoisesti valotuksessa. Akkusalama ja HSS on todella hyvä yhdistelmä ulkomiljöössä kuvattaessa.

Minun tarinani – Jimi

1900-luvun loppupuoliskolla syntyi kaksisuuntaisen mielialahäiriön käsite. Tuhansia vuosia puhuttiin lähinnä maanikoista, kukaties siksi koska levoton ja toisinaan raivoisakin mania on ollut helposti havaittavissa ja siten myös nimettävissä. Vasta paljon myöhemmin on puhuttu maanis-depressiivisistä, mikä ei toki tarkoita etteikö mielialan heittelyä aiheuttava sairaus itsessään olisi esiintynyt ihmiskunnassa ennenkin. Luokittelu vain oli erilaista aikaisemmin. Kaksisuuntaiset Ry ja JAS Kamerakauppa esittelee MASENNUSTA JA MANIAA -projektissaan 12 aitoa elämäntarinaa, joissa yhteistä on henkilöllä oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tässä on Jimin tarina.

”Olen Jimi, nelikymppinen tamperelainen. Olen lähtöisin Helsingistä ja käyn pääkaupunkiseudulla suunnilleen kerran kuussa tapaamassa vanhempiani ja joskus myös ystäviäni. Minulle tehtiin 21-vuotiaana aivoleikkaus, jonka seurauksena halvaannuin oikealta puoleltani. Akuutin kuntoutusvaiheen aikana odoteltiin reaktioksi masennusta, mutta siihen meni sitten kuitenkin neljä vuotta. Sitten minun mielialaongelmiani hoidettiin masennuksena melkein kymmenen vuotta ennen kuin minua alettiin hoitaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön perusteella. Eli minulla ehti olla ennen oikeaa diagnoosia useita hoitojaksoja psykiatrian poliklinikoilla, joissa hoidettiin masennus aina pois ja sitten olin taas työkykyinen ja tehokas hetken. Välillä oli ajateltu kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta, mutta sitä ei pidetty kuitenkaan todennäköisenä, kun ei ollut mitään maanisia ylilyöntejä tapahtunut.

Kun olin aloittanut tradenomiopinnot syksyllä 2013, päätettiin jälleen kerran masennushoitosuhteeni tammikuussa 2014. Silloin osasin jo itse sanoa, että kaikki ei ole kunnossa, mun hommat ”lähtee lapasesta”, teen liikaa, valvon liikaa ja pyysin ettei hoitosuhdetta katkaistaisi. Lääkäri silloin kyseli minulta kysymyksiä, joiden perusteella kirjasi minulle mahdollisen kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja että olin hänen mielestään tuolloin vastaanotolla hypomaaninen. Sitten hän antoi Ketipinor-reseptin minulle kouraan ja toivotti hyvää jatkoa. Hoitosuhdetta ei jatkettu. Näin ”vauhtikauteni” sai siis jatkua ja seuraavan vuoden aikana olinkin saanut aikaiseksi 20 000 euron velat, opintoni täysin solmuun, kihlaukseni purettua ja kaikenlaista muutakin holtitonta oli tullut tehtyä. Sitten kun palasin hoidon piiriin 2015, vaikka en joutunutkaan kiertämään sairaalaosaston kautta, oli kaksisuuntainen mielialahäiriö tullut käytännössä vahvistettua, sain hoitoa tasaavilla lääkkeillä ja aloin muutenkin pikkuhiljaa rauhoittaa elämäntyyliäni. Uskon, että ilman sopivaa lääkitystä en olisi lähtenyt elämäntapojani muuttamaan.

Tämä sairauden puhkeaminen ja hoidon aloittaminen osui myös samoihin aikoihin elämäni toisen tärkeän käännekohdan kanssa. Myönsin itselleni olevani transsukupuolinen ja stressaavani elämästä itselleni väärässä sukupuolessa aivan hirveästi. Sukupuolen korjaushoidot aloitettiin 2015 käydyn tutkimusjakson jälkeen yhteistyössä mielialahäiriön hoidon kanssa 2016 ja vointini on kokonaisvaltaisesti parantunut. On vaikea sanoa, mikä asia on ollut alun perin suurin ongelmani, mutta sillä ei ole enää merkitystäkään.

Nykyään en enää käytä ollenkaan alkoholia tai muitakaan päihteitä, tupakoinninkin lopetin, nukun säännöllisemmin, syön paremmin ja pyrin harrastamaan säännöllistä liikuntaa kuntosalilla pari-kolme kertaa viikossa. Tällä kaikella pääsin jo melkein vuoden ajaksi lääkityksestä täysin eroon, mutta nyt katsellaan taas jotain kevyttä tasaavaa lääkitystä elämää helpottamaan, kun rytmit ovat menneet vähän sekaisin ja kuntosalillakaan en ole saanut käytyä.

Toki toivon, että lääkkeettömyyttä voisi taas jossain vaiheessa yrittää uudelleen, ja että minulla olisi mahdollisuus hallita sairautta vain säännöllisillä ja hyvillä elämäntavoilla sekä katsomalla minkälaisessa seurassa aikaani vietän. Mutta koska tästä ei varsinaisesti parannuta, on hyvin mahdollista, että ellei lääkityksestä tule minulle mitään kummempia sivuvaikutuksia, jatkan sen syömistä ihan varmuuden vuoksi sairausjaksoja ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa.

Olen aloittanut nyt väyläopintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa ja ammatillinen kuntoutus on alkamassa. Työkokeilulla voin vielä varmistaa tämän uuden alan soveltuvuutta itselleni. Iso suunnitelma olisi saada ammattikorkeakoulututkinto kasaan ja päästä vielä työelämään pariksikymmeneksi vuodeksi. Suunnitelmaa pitää kuitenkin toteuttaa maltillisesti, ettei stressi pääse aiheuttamaan uusia pahoja sairausjaksoja ja että oppisin samalla säätelemään myös itse jaksamistani ja työtahtiani paremmin kuin ennen.”

Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.

Minun tarinani – Mika-Petri

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneet saavat oikean diagnoosin keskimäärin 8 vuotta sairastumisestaan. Suuri viive johtuu muun muassa siitä, että sairastunut ei välttämättä koe olevansa sairas ja niin ollen ei hakeudu ripeästi hoitoon. Kaksisuuntainen mielialahäiriö myös tulkitaan alkuun usein virheellisesti masennukseksi. Yksi Kaksisuuntaiset Ry:n ja JAS Kamerakaupan yhteiseen MASENNUSTA JA MANIAA -projektiin osallistuneista on Mika-Petri. Tässä hänen tarinansa.

”Synnyin perjantaina 13. päivä. Liekö sillä osuutta asiaan, mutta sairastuin ilmeisesti lukion viimeisellä luokalla kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Diagnoosiin meni yli kolme vuosikymmentä. Nyt olen 50-vuotias. Ennen diagnoosia minulla oli psykoottinen mania, joka sai kehittyä rauhassa, koska silloinen vaimoni oli Intiassa. En muista psykoosista juuri muuta kuin että kävelin pitkin Tampereen katuja baarista toiseen.

Lääkitys ja terapia lievensivät oireita huomattavasti. Kun minulle tuli ero (joka ei johtunut taudista), tilanne muuttui taas. Halusin muuttaa tautini rahaksi ja kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi ja kokemusasiantuntijoiden kouluttajaksi, kokemusasiantuntijaksi taiteen keinoin ja sellaisen kouluttajaksi. Nyt minulla on valmiuksia paitsi kertoa tarinani taiteen apukeinoilla, myös kyky johdattaa muita samaan päämäärään. Taiteen käyttö tuo tarinoihin aivan uuden ulottuvuuden ja tarjoaa niihin työkaluja.

Minulta on julkaistu kymmeniä novelleja ja novellikokoelma, joka oli rauta-ajan Suomeen sijoittuva fantasiadekkari. Kirjoitan lähes aina fantasiaa tai tieteiskirjallisuutta. Olen rakastanut niitä lapsesta asti. Tällä hetkellä puhun arjen supersankareista. Siinä missä arjen sankari hallitsee elämäänsä, arjen supersankari hallitsee elämäänsä ylimääräisestä haitasta (mielenterveysongelma, päihdeongelma, vamma jne.) huolimatta. Raha ei ole minulle ainoa motiivi toimia kokemusasiantuntijana, vaan uskon, että kokemusasiantuntijat voivat muuttaa yleisönsä ajatukset paremmin tautia hoitaviksi ja antavat rohkeutta kohdata sisäisen supersankarinsa. Arjen sankareita on maailma täynnä, mutta supersankarit ovat vähemmässä. Heidän olisi aika saada arvostus, mikä heille kuuluu.”

Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.

Minun tarinani – Katariina

Tässä on Katariina, yksi kahdestatoista MASENNUSTA JA MANIAA -projektiin osallistuneista. Kaksisuuntaiset Ry ja JAS Kamerakauppa haluavat tuoda esiin aitoja ja erilaisia tarinoita, joista yhteistä on vain se, että tarinoiden kertojilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tämä sairaus on noin prosentilla suomalaisista ja sairaus itsessään ei ole perinnöllinen, mutta alttius sairastua on. Sairastuminen vaatii perinnöllisen alttiuden lisäksi laukaisevan tekijän ympäristöstä. Esimerkiksi stressaavat elämäntapahtumat voivat laukaista sairauden. Tässä siis Katariinan tarina hänen kertomanaan.

”On todella vaikea miettiä, miten tarinani kertoisin, jotta kirjoittamani ymmärrettäisiin oikealla tavalla. Yleensä tarinaani jakaessani puen sen sanoiksi ja kerron kasvokkain kuulijoille, jotka sen haluavat kuulla. Kokemusasiantuntijana, ystävänä, työtoverina, äitinä, läheisenä.

Olen 45-vuotias, eronnut, kahden alakoulu-ikäisen lapsen äiti, jolla toistuvien ja rankkojen masennusjaksojen jälkeen lopulta diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, vuoden 2018 huhtikuussa. Sopivasti syntymäpäivälahjaksi…

Toistuvia masennusjaksoja oli rekisteröity Oma Kantaani neljä, mutta todellisuudessa niitä oli varmasti lukuisia. Näiden neljän alkuperän ja syy/seuraussuhteen tiedostan ja muistan. Ensimmäisen jakson laukaisi äitini kuolema 07/2011 esikoiseni ollessa puolivuotias ja tuolloin odotin toista lastani, joka syntyi 05/2012. Raskautta varjostivat ahdistus, pelkotilat ja raa’at painajaiset. Toinen masennus seurasi isän poisnukkumista 10/2013. Tuolloin opiskelin lähihoitajaksi, hoidin isäni hautaan, myin ja tyhjensin myös lapsuudenkotini, koska olin ainut lapsi ja näin ollen vastuu kaikista käytännön järjestelyistä jäi minulle. Siinä jälleen kolmas masennusjakso meinasi nujertaa minut täysin. Olin todella väsynyt. Kaikesta huolimatta valmistuin vuoden 2015 keväällä Mielenterveys- ja päihdehoitajaksi kiitettävin arvosanoin.

Neljäs masennusjaksoni, joka on jäänyt kirjattuna hoitotietoihini, löytyy päivämäärällä 10/2017. Selkäni oli tuolloin erittäin huonossa kunnossa ja minut oli leikattu kuukauden sisällä 08/2017 kahteen kertaan. En pystynyt kävelemään ilman apuvälineitä ja niidenkin kanssa vain lyhyitä matkoja, jos lainkaan. Kipu oli sietämätöntä. Olin myös juuri kokenut monivaiheisen ja rankan avioeron vuoden 2017 kevään ja kesän aikana. Elämän tarkoitus katosi ja ahdistus, toivottomuus, arvottomuuden tunne, epätoivo ja itseinho saivat ylivallan. Kärsin myös itsetuhoisista ajatuksista. Nykyäänkin nämä samat aiheet kuuluvat masennusjaksoihini, mutta onneksi vähän lievempinä, eikä itsetuhoisia mietteitä enää ole.

Tämä viimeisin masennusjaksoni huomioitiin onneksi hoitajien toimesta joutuessani jälleen selkäpotilaaksi sairaalan vuodeosastolle. Minulle tehtiin lähete ensimmäistä kertaa psykiatrian poliklinikalle. Siellä lääkäri olisi halunnut minut suoraan osastolle, mutta en suostunut. Olinhan minä sentään itse samaisen alan ammattikunnan hoitaja… Kävin kuitenkin säännöllisesti hoitajien, lääkärin ja ryhmäterapian keskusteluissa ja kokeiltiin erinäisiä masennuslääkkeitä, tuloksetta. Jonkin ajan kuluttua tehtiin huomio, että aika ajoin mielialani muuttui radikaalisti. Olin täynnä energiaa, puhuin paljon ja nopeasti, olin rauhaton, enkä meinannut pysyä nahoissani. Tehtiin testejä, haastateltiin ja kyseltiin. Diagnoosi oli selvä.

”Vauhtiviikot”, joiksi vitsikkäästi kutsun omia hypomaniajaksojani, ovat tietysti monen mielestä helpompia sulattaa. Niiden aikana voisin ajaa empimättä Lappiin ja takaisin, voin touhuta lakkaamatta, puhun paljon ja saan paljon asioita aikaiseksi. Ilman lapsiani olisin luultavasti myös tehnyt asioita, joita katuisin jälkikäteen. He siis olemassaolollaan toimivat ns. käsijarruna. Masennusjaksojeni aikana taas nousen heidän vuokseen sängystä aamuisin. Jossain vaiheessa rekisteröin myös sen, että jaksoni kulkevat tasaisissa sykleissä: 3vk hypomaniaa, 1vk tasausvaihetta, 3vk masennusta. Näillä mennään yhä.

Tällä hetkellä tilanne on onneksi siinä mielessä hyvä, että olen löytänyt itselleni toimivan lääkityksen, joka tasaa masennusta ja vauhtihuippuja, aloittanut selkäni kuntoutuksen saliharjoittelulla ja toiveissa siintävät sosionomiopinnot. Toimin myös kokemusasiantuntijana ja teen vapaaehtoistyötä Mielenterveyden tuki ry:llä vetäen keskustelu- ja toimintaryhmiä.

Valoa tunnelin päässä siis näkyy, vaikka joskus vieläkin pelkään sen olevan vain juna…”

Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.

Henkilökuntaamme: Kaj Broberg

Kaj Broberg kiersi reissun kodinkonehuollosta puhelinmyynnin kautta valokuvausalalle. JASsilla hän onkin ollut vuodesta 2011, joten kokemusta ja tietoa on ehtinyt kertyä. Useimpiin kysymyksiin häneltä löytyykin vastaus kuin apteekin hyllyltä.

Kajn tehtävänkuvaan kuuluu tärkeimpänä osana asiakaspalvelu ja monesti löydätkin miehen heti astumalla Turun liikkeeseemme. Kaj ei pidä työtään eniten myyntinä vaan ennemminkin sopivien ratkaisujen etsimisenä asiakkaille. Ja oikeat ratkaisut löytyy kun kuuntelee asiakkaan tarpeita ja toiveita. Jotkut toiveet hoituvat uusilla laitteilla ja jotkut kuntotarkastetuilla vaihtolaitteillamme.

Kaj hoitaa myös digitointeja ja ne ovatkin lisääntyneet valtavasti. Jokaisen kodista löytyykin vanhoja negatiiveja ja kotivideoita, jotka on upeaa saada digitaaliseen muotoon.

Sen lisäksi että mies on luotettava ja ammattitaitoinen osaaja, saa hän kehuja myös rentoudesta ja ystävällisyydestään. Eipä siis ihme, että Kaj on pidetty niin asiakkaiden keskuudessa ja työyhteisössä.

Tervetuloa Turun myymäläämme Kajta tapaamaan!

Minun tarinani – Elina

Kaksisuuntaiset Ry:n ja JAS Kamerakaupan MASENNUSTA JA MANIAA -projekti esittelee 12 aitoa tarinaa ihmisistä, jotka sairastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö on psykiatrinen sairaus, jossa esiintyy vaihtelevasti maanisia, hypomaanisia, masentuneita tai sekamuotoisia sairausjaksoja. Sairausjaksojen välillä voi olla myös oireettomia kausia. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaa noin prosentti suomalaisista. Tässä on Elinan tarina.

Olen 36v ja sairastuin 20v muutettuani kotikaupungistani Riihimäeltä Lahteen opiskelemaan musiikkia ammattikorkeakouluun. Opiskelin musiikkipedagogiikkaa ja opiskelutahti oli todella tiivistä. Jaksoin ensin ihan mahdottomasti kaikkea, juhlin jatkuvasti ja reilun vuoden jälkeen alkoi alamäki. Jaksoin opiskella 3 vuotta ennen kuin paloin lopullisesti loppuun. Jouduin ensimmäiselle osastojaksolleni, jossa vietinkin koko kesän 2006. Aloitin lääkityksen ja terapian, jossa olin 4 vuotta 1-2x viikossa.

Vuonna 2008 olin hieman paremmassa kunnossa ja aloitin kirjastovirkai-
lijaopinnot. Opiskelu kesti 2v ja sen jälkeen kävin töissä Helsingissä. Vointi oli välillä todella huono ja olinkin muutamia pätkiä sairauslomalla. Työsarka kesti 9kk, jonka jälkeen olin 2v työttömänä. Lopetin mielialalääkkeet, tein elämäntapamuutoksen ja sain pois 30kg, jotka olivat tulleet vuosien varrella masennuksen ja lääkkeiden myötä.

Lääkkeettömänä ja innokkaana lähdin 2013 töihin Tikkurilaan puoleksitoista vuodeksi, jonka aikana kävi taas sama juttu kuin opiskellessa. Ensin jaksoin rajattomasti tehdä töitä ja nukuin vain parin tunnin unia ja puolen vuoden päästä alkoi alamäki. Olin sairauslomalla ja osastohoidossa. Jaksoin tehdä töitä vielä jonkin aikaa ja ennen työsuhteen loppumista jäin sairauslomalle.

Oli todella vaikea hyväksyä sitä, että en pärjää työelämässä niin kuin terveet ihmiset edes lääkkeiden avulla. Stressinsietokyky on olematon ja ajaudun itsemurhan partaalle ja sairaalaan. Jopa sähköhoitoa kokeiltiin, mutta ilman tuloksia. Olin yhtäjaksoisesti poissa työelämästä viime vuoteen saakka, jolloin pääsin pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle.

Ei kukaan toivo joutuvansa eläkkeelle 34-vuotiaana, se on traagista. Minun henkeni se kuitenkin pelasti ja sain mielenrauhan pitkän taistelun jälkeen. Harrastan paljon liikuntaa ja saan siitä mielihyvää, olenkin fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Balanssi oman mielenterveyden suhteen on kuitenkin hyvin hauras ja vaatii loppuelämän lääkitystä ja oman olon sekä unirytmin seuraamista. Haluaisin sanoa, että tarinallani on onnellinen loppu, mutta en usko kuolevani vanhuuteen. Nyt kuitenkin hetki kerrallaan.

Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.