”Kato kamerasta onko siellä mitään”

Janne Heinonen sai 7-vuotiaana ensimmäiset kiikarit lintubongaukseen, jo silloin oli luonnossa kulkeminen elämäntapa, eikä pelkästään harrastus. Kiikarit vaihtuivat kameraan, mutta nykyäänkään ”ei etsitä kuvattavaa veren maku suussa”, vaan yhä edelleenkin eläimien ja maiseman kokeminen on tärkeintä. Janne on vuosien varrella keskittynyt useampaankin luonnon ilmiöön, mutta tässä blogissa syvennytään vain revontulien ja valaisevien yöpilvien kuvaamiseen. 

Revontulet lienevät meille kaikille maallikoillekin tuttuja, mutta valaisevat yöpilvet lienevät oudompi käsite. Kyseessä on noin 82 kilometrin korkeudessa olevia untuvapilvien kaltaisia pilviä. Aurinko valaisee pilvet nimenomaan niiden korkean sijainnin vuoksi, vaikka maanpinta on jo varjossa.

Revontulien löytäminen on näistä merkittävästi vaikeampaa. Janne asuu Turussa ja vuodessa on vain muutamia öitä vuodessa, jolloin kunnon revontulia on lounais-Suomessa. Revontulet myös liikkuvat niin nopeasti, että ennusteiden seuraaminen on tärkeää. Jos ikkunasta näkee revontulia, niin käytännössä on jo liian myöhäistä lähteä metsästysretkelle. Ja kaupungin ”valosaasteesta” pitää päästä pois saadakseen hyviä kuvia. Yöpilvet eivät sitten liikukaan samalla tavoin, joten niiden kanssa ei olekaan niin kiire. Yleensä ajatellaan, että revontulia syntyy vain talvella. Tosi asiassa niitä on ympäri vuoden, kesällä tosin ilmiötä emme näe. Valaisevat yöpilvet taas ilmiönä syntyy vain kesällä.

Huvittava ilmiö revontulien kanssa on se, että paljaalla silmällä ei niitä havaitse yhtä hyvin kuin kuvatessa. Eli kameran takaruudusta otettua kuvaa tsekkaamalla näkee merkittävästi paremmin millaiset revontulet olivat sillä kertaa kuvattaessa.

Teknisesti kannattaa huomioida muutamia seikkoja tällaisissa kuvaustilanteissa. Ensinnäkin luonnollisesti tarvitaan tukeva jalusta. Kameran tärkein ominaisuus (tietenkin kennon laadun lisäksi) on mahdollisuus käyttää normaalia isompaa herkkyyttä. Janne kuvaa usein 800 isolla valotusaikojen liikkuessa 1-13 sekunnin haarukassa. Joskus mennään puolen minuutinkin valotuksiin, mutta tässä näyttelee objektiivivalinnatkin oman osansa. Kameralaukusta löytyy 24mm f1.4 ja 14mm f2.8 -laajakulmat. Usein käytössä onkin aina täysi aukko. Objektiivien laatu on rungon speksejä tärkeämpää. Laukusta löytyy myös 400-millinen ja 100-millinen makro, mutta niistä tarinaa sitten tulevissa blogeissa. Automaattitoiminnoilla ei ole Jannelle paljoa annettavaa, aukko- ja aikavalinnat ovat ennemmin kokemusperäistä tietoa kuin mitään muuta. Ja laajakulmalla taivasta kuvattaessa pystyy tarkennuksenkin säätämään valmiiksi…

Kuvankäsittely on Jannella todella minimissä. Photoshop koneelta kyllä löytyy, mutta sitä ei ole kertaakaan avattu. Lightroomilla pystyy tekemään kaiken tarpeellisen säätämisen ja usein ”käsittely” onkin vain kuvan tummimpien ja vaaleimpien alueiden hienosäätöä. 80-luvulta on säilynyt Jannen kuvaamisessa se, että kuva tehdään aina mahdollisimman valmiiksi kuvaushetkellä. Käsittely on helpompaa pitää minimissä, jos kuva on sommiteltu, rajattu ja valotettu oikein jo kuvatessa. Laatua ei Janne etsi suuresta kuvausmäärästä vaan ennemminkin oikeasta ajoituksesta. Ja mies on kuulemma ”usein myöhässä” lintujen lentoa kuvattaessa…   😉

Janne ei ole perheen ainoa ”samoilija”, vaan pojalle hankittiin jo 10-vuotiaana oma kamera. Jälkikasvulla onkin jo 10-vuotta luontokuvausta takana, vaikkakin tällä hetkellä harrastus on hieman rauhallisempaa kun aikaa täytyy käyttää enemmän sosiaalisiin kohtaamisiin ennemminkin ihmisten kanssa. Jannenkin harrastus perhettä hankittaessa oli osittain hetken ”telakalla”. Taitaa olla tuttu ilmiö meille kaikille. 

”Luontokuvaaja” tarkoittaa Jannelle ihmistä, joka nauttii luonnossa olemisesta kaikissa tapauksissa ja mm tuntee eläinten tapoja ja niiden käyttämiä reittejä ja ravintoa. Paljon tästä on toki opittua, mutta havainnointi on myös vaistoa ja lahjojakin. Itse kuvaaminen on helppoa, täydellisten hetkien löytäminen vaatii monesti vuosien kokemuksen ja paljon luonnossa vietettyä aikaa.

Kerran Janne antoi puhua itsensä ympäri kuvaamaan yhdet häät, mutta sen jälkeen on ollut selvää, ettei toisia häitä tule enää kuvattua. Olenkin itse myös sitä mieltä, ettei kaikkien kannata tehdä kaikkea. Luonto-, hää- ja vaikkapa mainoskuvaus ovat täysin eri lajeja, joten on vain hyvä, jos keskittyy sellaiseen kuvaukseen mihin kokee intohimoa. Janne määrittää hyvin luontokuvan ja luonnossa otetun taidekuvan eron hyvin. Luontokuva on aito kuvitus hetkestä, joka oikeasti on tapahtunut ja kuvaaja tuo sen kaikkien nähtäväksi. Taiteen puolelle astutaan silloin, kun muokataan kuvassa olevia alueita suhteessa toisiinsa, käsitellään kuvaa merkittävästi tai siirretään kuvan osia toisiin. Itse allekirjoitan hyvin tämän määritelmän, ei ole oikeaa tai väärää, nämä tavat ovat vain kovin eri tapoja näyttää luontoa muille.

Henkilökuntaamme: Matti Ikonen

Filmiajan kameroiden myynti on lisääntynyt selkeästi viime vuosina, niistä on tullut suorastaan muoti-ilmiö. Vintage osastomme otti haltuun vuonna 2016 Matti Ikonen. Hän on aina arvostanut laitteita, joilla on historiaa, laitteita joita legendat ovat käyttäneet ja jotka ovat muodostuneet itsekin legendoiksi.

Matti on innokas valokuvauksen harrastaja ja kuvaa otoksistaan 99% filmille. Eniten kuvia syntyy ystävistä ja ihmisista, vaikka myös katu- ja maisemakuvauskin on tuttua. Ja vintageen suuntautuminen ei ulotu pelkkiin kameroihin, vaan innokas muusikko käyttää eniten 60-80 -lukujen koskettimia ja soundeja.

Matin toimenkuvaan ei kuulu pelkästään vanhojen laitteiden osto, myynti ja puhdistus, vaan lisäksi hoituu koko verkkokauppamme tilausten hoitaminen, sekä kaikenlaiset muutkin asiakaspalvelutehtävät Turun myymälästämme käsin. Uusikin tekniikka miestä kiinnostaa, joten varsinaisesta ”laitehullusta” on kysymys. Laitteiden testaaminen ja käyttäminen onkin yksi työn parhaista puolista asiakkaiden kanssa kommunikoinnin lisäksi, hän kertoo.


Vintage laitteiden ymmärtäminen ei synny ”parran pituudesta”, vaan ennemminkin intohimosta laitteisiin.

Työkaverit eivät arvosta Mattia ainoastaan laiteosaamisensa ansiosta, vaan kehuja saa myös miehen ystävällisyys, avuliaisuus, kohteliaisuus ja erinomainen huumorintaju.

Marian Benes

Kun marraskuussa FEP jakoi mestariarvoja, yksi saajista oli Marian Benes Tsekistä. Vaikka en tuolloin varsinaisesti innostunutkaan kyseisestä sarjasta, niin pakko myöntää, että kuvat ovat kyllä upean puhtaita omassa lajissaan. Joten vilkaistaan vähän enemmän…

En viitsi varastaa valokuvaajan tuotoksia tähän blogiin, joten laitan muutamia linkkejä suoraan tiettyihin kuviin…

Eli tässä parit autokuvat: Skoda Vision C & Skoda Atero. Melkoisen vähäeleistä, mutta selkeää. Atero-kuvissa ollaan käytetty aika voimakkaitakin kontrasteja, esim korin kiillot ikkunan alla ovat rankahkoja.

Puhtaita muttei tylsiä arkkitehtuurikuvia löytyy tästä: Palacky University in Olomouc. Sävyt, kontrastit, linjat ja kaikki yksityiskohdat ovat täydellisesti hallinnassa.

Ja kokonaan toisenlaiseen maailmaan Marian vie meidät täältä: NYC Taxi. Rosoisen raakaa dokumenttiä terävyyksillä ja epäterävyyksillä kuorrutettuna.

Miestä voi hyvällä syyllä sanoa moniottelijaksi. Käy siis tsekkaamassa lisää, Marianin sivut löytyvät tästä ja tästä, sekä FEPin profiiliin pääset tästä

Krister

Henkilökuntaamme: Teppo Saarinen

JAS Tekniikka tunnetaan ehkäpä eniten kamerahuoltona, mutta julkisivun takaa löytyy monenlaista muutakin osaamista. Olemme nimittäin myös puhelinhuolto!

Teppo Saarinen aloitti puhelinten ja printterien ”pyörittelyn” jo vuonna 1980 ja onkin ollut alalla siitä lähtien. Toukokuussa 2014 hän aloitti työt JASsissa. Tepon työtilat sijaitsevat Turun myymälässämme. Korjaamisen lisäksi työhön kuuluu paljon asiakastapaamisia. Ensimmäinen asia on usein vian arviointi, pystyykö korjauksen tekemään ”pikahuoltona odottaessa”, vai vaatiiko laite isompaa remonttia. Varaosavaraston ja huoltojärjestelmän ylläpito on sitten taas ihan oma tarinansa, joten yllättävän monenlaisia työtehtäviä kuuluu puhelinten huoltamiseen. Asiakkaat ja työkaverit ovat tottuneet siihen, että Tepon kanssa työt hoituvat nopeasti ja varmasti.

”Parasta työssäni on erilaiset työpäivät, tyytyväiset asiakkaat ja hyvät työkaverit”, Teppo kertoo.


Olemme Samsungin valtuuttama Samsung Support Center ja hoidamme myös Samsungin takuukorjaukset. Korjaamme lisäksi ammattitaidolla kaikkien muidenkin merkkien puhelimet ja tablet-laitteet. Huoltomme on avoinna ma-pe 9-17 ja puhelinnumeromme on 0102 923099.


Joululahjaostoksilla

En ole ainoa, joka kipuilee vuosittain joululahjojen hankkimisen kanssa. Kun kaikilla on kaikkea pakollista ja turhaakin, niin ostoksilla tulee koettua lähinnä epätoivoa. Monesti olen ratkaissut näitä tilanteita hankkimalla vaikkapa lahjakortin johonkin luxukseen (esim hierontaan), tai jonkun lähinnä iloa tuottavan lahjan. Jälkimmäinen voisi olla vaikkapa tämän päivän nuorisolle hieman tuntemattomampi, mutta taatusti hauska vekotin: pikakamera.

Itse filmiajan läpikäyneenä tuli minulle Polaroid-kamerat ja -filmit tutuiksi. Keskikoon kameroita käytettäessäni tuli teknisiä asioita tarkisteltua Polaroid-kuvilla ennen varsinaisten kuvien ottamista. Se kun oli ainoa ”ruutu”, mistä pystyi asioita melkein livenä tarkistamaan. Tuolloin suurellakin yleisöllä oli tieto, mikä on pikakamera. Se tietohan on hälvennyt tehokkaasti nykypäivään tultaessa.

Nykyiseen puhelinkuvavuoreen onkin hauskaa vaihtelua, jos kuvan saakin fyysenä heti. Vaikka toisaalta tämä on tuulahdus menneisyydestä, niin ei asian hauskuus ole mihinkään kadonnut, ennemminkin päin vastoin.

Nyt tarjolla on tavallisten pikakameroiden lisäksi Polaroilta myös jouluisempikin versio.

Taskukokoisilla printtereilläkin on nykyään oma käyttäkuntansa silloin, kun kuvia halutaan nopeasti oikeina kuvina. Kylläkin itse pidän varsinaista pikakuvakameraa hauskempana vaihtoehtona. Kyllähän yksi pikakamera pitää joka taloudesta löytyä???

Krister

Sirkustyttö henkeen ja vereen

Milla Peijari on pitkin metsiä juoksennellut tyttö, josta kasvoi sirkustaiteilija. 8-vuotiaana alkaneesta harrastuksesta kehittyi ammatti, vaikkei se ei ollut alunperin suunnitelma. Reitti ei ollutkaan kovin tavallinen, mutta eipä ole akrobatia ammattinakaan.

Milla esiintyi yhdessä Pinja Seppälän kanssa ja vuonna 2012 Duo Minja lähti mukaan Talent Suomeen. Yllättävää kyllä, ohjelman tuoma julkisuus avasi Suomen lisäksi ovia myös ulkomaille. Tämä olikin alkuräjähdys koko ammattilaisuudelle ja seuraavana vuonna harrastus muuttuikin työksi. Ja suuri osuus töistä onkin vienyt duon nimen omaan pois Suomesta. Välillä sopimukset voivat olla kuukausien mittaisia ja joskus vaikkapa viikon pituisia. Ja työtahti on todella kiivasta. Erikoista ei ole se, että esityksiä on 9 viikossa ja vapaapäiviä on vain yksi. Pahimmillaan tai parhaimmillaan välillä on ehtinyt käydä kotona vain pesemässä pyykkiä ennen seuraavaa kiertuetta.

Kuva Millasta otettiin Hämeenlinnassa Aulangon näköalatasanteella. Olosuhteet eivät olleet kovinkaan nautinnolliset, lämmintä ei ollut kovinkaan montaa astetta. Käsittelyssä paikka muuttuikin sitten Roomaksi…

Nykyään Milla on järjestänyt aikaa Suomessakin olemiseen, tasapainon löytäminen ei tässä ammatissa ole aina helppoa. Duokeikkojen lisäksi kalenterissa on nyt myös soolokeikkoja ja välillä jopa opettamistakin. Tässä ammatissa ei tehdä töitä normaaliin eläkeikään asti ja 27-vuotias Milla kävikin ”ikäkriisin” läpi nelisen vuotta sitten. Silloin selän kanssa ilmeni uhkaavia ongelmia, jotka olisivat saattaneet vaikuttaa jopa ammatin jatkumiseen. Tilanne onneksi ratkesi hyvin, mutta tilanne sai aikaan pohdintaa koko identiteetistä, tämä ammatti kun määrittää kaikkea tekemistä todella paljon. Harvassa ammatissa työkaluna on koko kroppa ja ollaan jatkuvasti yleisön edessä. Esiintyjillä on kaikilla aloilla muutenkin se yhtenäinen piirre, ettei oikein ole mahdollista sairastaa. Ei ole erikoista, että välillä on esiinnytty ”buranan voimalla”…

Treenaamisen määrä vaihtelee sen mukaan, ollaako tekemässä uutta showta, vai pidemmällä esiintymisrundilla. Mutta selväähän on, että 8-vuotiaasta jatkunut harjoittelu on ollut todella valtavaa. Tähän ammattiin ei ole oikotietä ja lahjojen lisäksi tarvitaan uskomaton määrä omistautumista ja keskittymistä. Esiintymisten suunnittelu onkin sitten oma haasteensa, kun useimmat asiat on jo tehty. Persoonallisen leiman voi lisätä omaan showhun, mutta uutta pyörää ei voi enää keksiä. Tämä sama ilmiöhän toistuu jokaisella taiteen alalla.

Tottakai some näyttelee tässäkin ammatissa nykyään suurta roolia, mutta työt tulevat vieläkin puskaradion ja omien kontaktien kautta. Some ei oikeastaan ole Millalle nautinto, vaan ennemminkin ammattiin kuuluva osa. Ennemminkin puhelin saisi lentää välillä seinään, kaikesta maailman vilskeestä huolimatta Millassa asuu vieläkin se maalaistyttö.

Krister

Helpoin valaisu ikinä…

Joskus ei ole aikaa, tai vaikka reissussa ollessaan edes mahdollisuutta pitää mukana valaisukalustoa ja silti haluaisi synnyttää kuvaan muotoa. Näppärä ratkaisu tällaiseen tilanteeseen on NiceFoton akkukäyttöinen Ledi SL-120A.

Kyseinen kuva on otettu sängyllä, johon on levitetty pussilakana peiton kera nuoren herran alle ja taustalle sängynpäädyn ylitse. Ledin lisäksi huoneessa oli ainoastaan kattovalo päällä suoraan mallin yläpuolella. Täydellistä synkkaa kahden erivalaisimen värilämpötilalle ei ole välttämättä helppoa tehdä, onneksi kylläkin NiceFoton ledissä voi säätää värilämpötilaa paljonkin. No tässä tapauksessa oltiinkin tekemässä mustavalkoista kuvaa, joten asiaan ei tarvinut kiinnittää huomiota.


Käytössä oli 85-millinen objektiivi aukolla 2.2, valotusaika oli 1/200 ja ISO oli 2500. Toki kohinaa olisi vähemmän, jos olisi voinut käyttää pienempää herkkyyttä. Kun kuitenkin koko tasoitus hoitui katossa olevalla valolla, niin ledin tehot päävalona täytyi synkata olemassa olevaan.

Tokikaan näin pienellä valaisimella ei voi synnyttää suunnattoman pehmeää valoa, pehmeyden luomisessa kun on aina kysymys valaisimen isosta koosta. Kuitenkin valaisun luonne säilyi yllättävänkin hyvin lapselle sopivana.

Kyseessä on älypuhelimen kokoinen LED-valo, joka toimii myös varavirtalähteenä. Laitteessa on alumiinirunko,  tehonsäätö 10-100%, laaja värilämpötilan säätöalue 3200-6500K, CRI >96, TLCI > 96, LCD näyttö toiminnoille ja säädöille, USB lataus. Mukana laukku, hotshoe kuulanivel, diffuusiolevy ja grid, USB latausjohto ja USB – out power johto.

Kävin siis Ruotsissa tapaamassa kyseistä miestä ja mukanani minulla oli vain runko, kaksi kiinteää objektiivia ja tuo kyseinen ledi. Yllätyin kyllä, kuinka paljon pienestä ledistä oli iloa ja hyötyä. Kun vielä samassa laitteessa saa kaupan päälle powerbankin, niin taidanpa kuskata vekotinta toistekin mukanani.

Krister

Arvonimien aikaa

Taas viikonloppuna oli valokuvaajien Euroopan kattojärjestön FEPin arvonimihaku, tällä kertaa Prahassa. Tilaisuus on todellakin näköalapaikka siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu kameroiden edessä. Ja JAS-Kamerakauppa pääsi mukaan jyryttämään kuvasarjoja.

Lauantaina haettiin QEP (Qualified European Photographer) ja sunnuntaina MQEP (Master QEP) -arvonimiä. Olennaisin ero näissä on luonnollisesti laatu. Saadakseen tuon Masterin täytyy saada puolelleen ainakin viisi tuomaria seitsemästä ja vaatimukset ovat melkoisen kovat. QEP:hen riittää kolmen tuomarin puolto viidestä. Tätä jälkimmäistä haetaan tietystä valokuvauksen osa-alueesta ja Masterissa aluetta ei määritetä.

QEP-hakijoita oli 32 ja heistä 18 tuon arvonimen sai. Master-hakuja oli 19, joista 7 meni läpi. Niinpä läpimeno ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Ja yksi arvonimi tuli jälleen Suomeen, nimittäin Markus Aspegren nappasi QEP:n. Hyvä Suomi!

Tässä linkit, joista näette kaikki arvonimen ansainneet sarjat. Tästä löytyy QEP-sarjat ja tästä MQEP-sarjat. Näistä näkee todella hyvin kokonaisuudet.

Muutaman sarjan haluan nostaa erikseen esille. QEP:iden puolelta Andre Scönherrin pelkistetyn minimalistiset maisemakuvat olivat upeita. Yleensä pidän räväkämmän oloisista pläjäyksistä, mutta kliseisesti todeten näitä katsellessa sielu lepää. Andren omille sivuille pääset tästä. Toinen hieman hyvällä tavalla erikoisempi sarja oli Filip Santessin symbolisen raffi kokonaisuus. Valitettavasti ruudulta ei näe upeiden metallille printattujen teosten sävyjen killtoa ja syvyyttä. Filipin omalle sivulle pääset tästä.

Sitten muutama nosto MQEP-sarjoista. Martins Steenhautin luontokuvat ovat yksinkertaisesti vaikuttavia. Kuvissa ei ole pelkästään osattu valita sopivaa hetkeä, vaan lisäksi voimaa on synnytetty terävyysalueella, kontrasteilla ja sommittelulla leikkien. Martinsin omille sivuille pääset tästä. Thibault Chappe taas todistaa hääkuvillaan sen, että kuvat voivat olla valollisen voimakkaita, vaikka tilanteita ei voi aina hallita. Kuvien välittämät tunteet taidokkaan ilmaisun kanssa tekee sarjasta loistavan. Thibaultin omille sivuille pääset tästä. Yllätän itsenikin, että en poimi tähän lainkaan muotokuvasarjoja, sillä viimeinen Milos Ficin sarja esittelee hevosurheilua. Kaikesta näkee, että Milos hallitsee kuvaamisen lisäksi valitesemansa aiheen. Tämä on hyvä esimerkki sarjasta, joka on yhtenäinen, mutta silti siinä on tarpeeksi variaatiota esimerkiksi kuvakulmien ja käytettyjen polttovälien osalta. Kaikkien arvonimisarjojen yksi tärkeä kysymys onkin se, miten tuottaa yhtenäisen kokonaisuuden mutta säilyttää sarjan sisällä riittävään ”elämää”.

Hieman toki erikoista, että tämä blogi käsittelee valtavaa joukkoa kuvia ja kuvaajia ilman, että olen tässä julkaissut yhtään kuvaa. Mutta kun kyseessä on pelkästään kuvasarjoja, niin kannattaa ennemmin käydä linkeistä katsomassa aina kokonaisuus. Toivottavasti löydät näistä kuvaajista toisaalta inspiraatiota ja toisaalta aihetta ihmetelläkin. Hauskaa surffalilua ja terveiset Prahasta!

Krister