Joululahjaostoksilla

En ole ainoa, joka kipuilee vuosittain joululahjojen hankkimisen kanssa. Kun kaikilla on kaikkea pakollista ja turhaakin, niin ostoksilla tulee koettua lähinnä epätoivoa. Monesti olen ratkaissut näitä tilanteita hankkimalla vaikkapa lahjakortin johonkin luxukseen (esim hienrontaan), tai jonkun lähinnä iloa tuottavan lahjan. Jälkimmäinen voisi olla vaikkapa tämän päivän nuorisolle hieman tuntemattomampi, mutta taatusti hauska vekotin: pikakamera.

Itse filmiajan läpikäyneenä tuli minulle Polaroid-kamerat ja -filmit tutuiksi. Keskikoon kameroita käytettäessäni tuli teknisiä asioita tarkisteltua Polaroid-kuvilla ennen varsinaisten kuvien ottamista. Se kun oli ainoa ”ruutu”, mistä pystyi asioita melkein livenä tarkistamaan. Tuolloin suurellakin yleisöllä oli tieto, mikä on pikakamera. Se tietohan on hälvennyt tehokkaasti nykypäivään tultaessa.

Nykyiseen puhelinkuvavuoreen onkin hauskaa vaihtelua, jos kuvan saakin fyysenä heti. Vaikka toisaalta tämä on tuulahdus menneisyydestä, niin ei asian hauskuus ole mihinkään kadonnut, ennemminkin päin vastoin.

Nyt tarjolla on tavallisten pikakameroiden lisäksi Polaroilta myös jouluisempikin versio.

Taskukokoisilla printtereilläkin on nykyään oma käyttäkuntansa silloin, kun kuvia halutaan nopeasti oikeina kuvina. Kylläkin itse pidän varsinaista pikakuvakameraa hauskempana vaihtoehtona. Kyllähän yksi pikakamera pitää joka taloudesta löytyä???

Krister

Sirkustyttö henkeen ja vereen

Milla Peijari on pitkin metsiä juoksennellut tyttö, josta kasvoi sirkustaiteilija. 8-vuotiaana alkaneesta harrastuksesta kehittyi ammatti, vaikkei se ei ollut alunperin suunnitelma. Reitti ei ollutkaan kovin tavallinen, mutta eipä ole akrobatia ammattinakaan.

Milla esiintyi yhdessä Pinja Seppälän kanssa ja vuonna 2012 Duo Minja lähti mukaan Talent Suomeen. Yllättävää kyllä, ohjelman tuoma julkisuus avasi Suomen lisäksi ovia myös ulkomaille. Tämä olikin alkuräjähdys koko ammattilaisuudelle ja seuraavana vuonna harrastus muuttuikin työksi. Ja suuri osuus töistä onkin vienyt duon nimen omaan pois Suomesta. Välillä sopimukset voivat olla kuukausien mittaisia ja joskus vaikkapa viikon pituisia. Ja työtahti on todella kiivasta. Erikoista ei ole se, että esityksiä on 9 viikossa ja vapaapäiviä on vain yksi. Pahimmillaan tai parhaimmillaan välillä on ehtinyt käydä kotona vain pesemässä pyykkiä ennen seuraavaa kiertuetta.

Kuva Millasta otettiin Hämeenlinnassa Aulangon näköalatasanteella. Olosuhteet eivät olleet kovinkaan nautinnolliset, lämmintä ei ollut kovinkaan montaa astetta. Käsittelyssä paikka muuttuikin sitten Roomaksi…

Nykyään Milla on järjestänyt aikaa Suomessakin olemiseen, tasapainon löytäminen ei tässä ammatissa ole aina helppoa. Duokeikkojen lisäksi kalenterissa on nyt myös soolokeikkoja ja välillä jopa opettamistakin. Tässä ammatissa ei tehdä töitä normaaliin eläkeikään asti ja 27-vuotias Milla kävikin ”ikäkriisin” läpi nelisen vuotta sitten. Silloin selän kanssa ilmeni uhkaavia ongelmia, jotka olisivat saattaneet vaikuttaa jopa ammatin jatkumiseen. Tilanne onneksi ratkesi hyvin, mutta tilanne sai aikaan pohdintaa koko identiteetistä, tämä ammatti kun määrittää kaikkea tekemistä todella paljon. Harvassa ammatissa työkaluna on koko kroppa ja ollaan jatkuvasti yleisön edessä. Esiintyjillä on kaikilla aloilla muutenkin se yhtenäinen piirre, ettei oikein ole mahdollista sairastaa. Ei ole erikoista, että välillä on esiinnytty ”buranan voimalla”…

Treenaamisen määrä vaihtelee sen mukaan, ollaako tekemässä uutta showta, vai pidemmällä esiintymisrundilla. Mutta selväähän on, että 8-vuotiaasta jatkunut harjoittelu on ollut todella valtavaa. Tähän ammattiin ei ole oikotietä ja lahjojen lisäksi tarvitaan uskomaton määrä omistautumista ja keskittymistä. Esiintymisten suunnittelu onkin sitten oma haasteensa, kun useimmat asiat on jo tehty. Persoonallisen leiman voi lisätä omaan showhun, mutta uutta pyörää ei voi enää keksiä. Tämä sama ilmiöhän toistuu jokaisella taiteen alalla.

Tottakai some näyttelee tässäkin ammatissa nykyään suurta roolia, mutta työt tulevat vieläkin puskaradion ja omien kontaktien kautta. Some ei oikeastaan ole Millalle nautinto, vaan ennemminkin ammattiin kuuluva osa. Ennemminkin puhelin saisi lentää välillä seinään, kaikesta maailman vilskeestä huolimatta Millassa asuu vieläkin se maalaistyttö.

Krister

Helpoin valaisu ikinä…

Joskus ei ole aikaa, tai vaikka reissussa ollessaan edes mahdollisuutta pitää mukana valaisukalustoa ja silti haluaisi synnyttää kuvaan muotoa. Näppärä ratkaisu tällaiseen tilanteeseen on NiceFoton akkukäyttöinen Ledi SL-120A.

Kyseinen kuva on otettu sängyllä, johon on levitetty pussilakana peiton kera nuoren herran alle ja taustalle sängynpäädyn ylitse. Ledin lisäksi huoneessa oli ainoastaan kattovalo päällä suoraan mallin yläpuolella. Täydellistä synkkaa kahden erivalaisimen värilämpötilalle ei ole välttämättä helppoa tehdä, onneksi kylläkin NiceFoton ledissä voi säätää värilämpötilaa paljonkin. No tässä tapauksessa oltiinkin tekemässä mustavalkoista kuvaa, joten asiaan ei tarvinut kiinnittää huomiota.


Käytössä oli 85-millinen objektiivi aukolla 2.2, valotusaika oli 1/200 ja ISO oli 2500. Toki kohinaa olisi vähemmän, jos olisi voinut käyttää pienempää herkkyyttä. Kun kuitenkin koko tasoitus hoitui katossa olevalla valolla, niin ledin tehot päävalona täytyi synkata olemassa olevaan.

Tokikaan näin pienellä valaisimella ei voi synnyttää suunnattoman pehmeää valoa, pehmeyden luomisessa kun on aina kysymys valaisimen isosta koosta. Kuitenkin valaisun luonne säilyi yllättävänkin hyvin lapselle sopivana.

Kyseessä on älypuhelimen kokoinen LED-valo, joka toimii myös varavirtalähteenä. Laitteessa on alumiinirunko,  tehonsäätö 10-100%, laaja värilämpötilan säätöalue 3200-6500K, CRI >96, TLCI > 96, LCD näyttö toiminnoille ja säädöille, USB lataus. Mukana laukku, hotshoe kuulanivel, diffuusiolevy ja grid, USB latausjohto ja USB – out power johto.

Kävin siis Ruotsissa tapaamassa kyseistä miestä ja mukanani minulla oli vain runko, kaksi kiinteää objektiivia ja tuo kyseinen ledi. Yllätyin kyllä, kuinka paljon pienestä ledistä oli iloa ja hyötyä. Kun vielä samassa laitteessa saa kaupan päälle powerbankin, niin taidanpa kuskata vekotinta toistekin mukanani.

Krister

Arvonimien aikaa

Taas viikonloppuna oli valokuvaajien Euroopan kattojärjestön FEPin arvonimihaku, tällä kertaa Prahassa. Tilaisuus on todellakin näköalapaikka siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu kameroiden edessä. Ja JAS-Kamerakauppa pääsi mukaan jyryttämään kuvasarjoja.

Lauantaina haettiin QEP (Qualified European Photographer) ja sunnuntaina MQEP (Master QEP) -arvonimiä. Olennaisin ero näissä on luonnollisesti laatu. Saadakseen tuon Masterin täytyy saada puolelleen ainakin viisi tuomaria seitsemästä ja vaatimukset ovat melkoisen kovat. QEP:hen riittää kolmen tuomarin puolto viidestä. Tätä jälkimmäistä haetaan tietystä valokuvauksen osa-alueesta ja Masterissa aluetta ei määritetä.

QEP-hakijoita oli 32 ja heistä 18 tuon arvonimen sai. Master-hakuja oli 19, joista 7 meni läpi. Niinpä läpimeno ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Ja yksi arvonimi tuli jälleen Suomeen, nimittäin Markus Aspegren nappasi QEP:n. Hyvä Suomi!

Tässä linkit, joista näette kaikki arvonimen ansainneet sarjat. Tästä löytyy QEP-sarjat ja tästä MQEP-sarjat. Näistä näkee todella hyvin kokonaisuudet.

Muutaman sarjan haluan nostaa erikseen esille. QEP:iden puolelta Andre Scönherrin pelkistetyn minimalistiset maisemakuvat olivat upeita. Yleensä pidän räväkämmän oloisista pläjäyksistä, mutta kliseisesti todeten näitä katsellessa sielu lepää. Andren omille sivuille pääset tästä. Toinen hieman hyvällä tavalla erikoisempi sarja oli Filip Santessin symbolisen raffi kokonaisuus. Valitettavasti ruudulta ei näe upeiden metallille printattujen teosten sävyjen killtoa ja syvyyttä. Filipin omalle sivulle pääset tästä.

Sitten muutama nosto MQEP-sarjoista. Martins Steenhautin luontokuvat ovat yksinkertaisesti vaikuttavia. Kuvissa ei ole pelkästään osattu valita sopivaa hetkeä, vaan lisäksi voimaa on synnytetty terävyysalueella, kontrasteilla ja sommittelulla leikkien. Martinsin omille sivuille pääset tästä. Thibault Chappe taas todistaa hääkuvillaan sen, että kuvat voivat olla valollisen voimakkaita, vaikka tilanteita ei voi aina hallita. Kuvien välittämät tunteet taidokkaan ilmaisun kanssa tekee sarjasta loistavan. Thibaultin omille sivuille pääset tästä. Yllätän itsenikin, että en poimi tähän lainkaan muotokuvasarjoja, sillä viimeinen Milos Ficin sarja esittelee hevosurheilua. Kaikesta näkee, että Milos hallitsee kuvaamisen lisäksi valitesemansa aiheen. Tämä on hyvä esimerkki sarjasta, joka on yhtenäinen, mutta silti siinä on tarpeeksi variaatiota esimerkiksi kuvakulmien ja käytettyjen polttovälien osalta. Kaikkien arvonimisarjojen yksi tärkeä kysymys onkin se, miten tuottaa yhtenäisen kokonaisuuden mutta säilyttää sarjan sisällä riittävään ”elämää”.

Hieman toki erikoista, että tämä blogi käsittelee valtavaa joukkoa kuvia ja kuvaajia ilman, että olen tässä julkaissut yhtään kuvaa. Mutta kun kyseessä on pelkästään kuvasarjoja, niin kannattaa ennemmin käydä linkeistä katsomassa aina kokonaisuus. Toivottavasti löydät näistä kuvaajista toisaalta inspiraatiota ja toisaalta aihetta ihmetelläkin. Hauskaa surffalilua ja terveiset Prahasta!

Krister

Mestari-kuvia

Kerroin pari viikkoa takaperin Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n myöntämistä Mestari-arvonimistä. Toisen niistä sai Mitja Kortepuro ja esittelenkin tässä vähän lähemmin neljä kuvaa hänen kyseisestä 20:n hääkuvan sarjasta.

Ja nythän toki täytyy heti muistuttaa minun olevan siinä mielessä jäävi, että asun kuvien ottajan kanssa samassa osoitteessa. Joten lukijoiden täytyy arvailla katselenko jonkun väristen lasien läpi näitä kuvia vai en… 😉

Kirkon kupoli taipuu hyvin taivaaksikin. Kuvapinnan jako toimii hääkuvissa samoin kuin kaikissa kuvissa, kultainen leikkaus on tasapainoinen.

Mestari-arvonimeä tosiaan haetaan kirjallisella esseellä, 20 kuvan sarjalla, sekä jyryn edessä pidetyllä esitelmällä. Kuvissa ei riitä pelkästään ammattimainen osaaminen, vaan lisäksi peräänkuulutetaan omaa näkemystä. Mielenkiintoinen linjaus sarjan suhteen on se, että selkeän yhtenäisyyden lisäksi pitää kokonaisuudessa on myös vaihteluakin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi eri kuvakulmien, polttovälien yms käyttöä.

Olosuhteita ei voi valita, mutta joskus vaikeatkin säätilat tuottavat hienoa hetkellisyyttä kuviin.

Kun tekninen osaaminen on lähinnä perusedellytys, kiinnittyy huomio sisältöön ja etenkin tunnelmaan. Sen luomisessa on tärkeintä on kuvaajan kyky saada pari heittäytymään. Jos pari kokee tilanteen helpoksi ja rennoksi on mahdollista päästä ”totuuden toiselle puolelle”. Silloin dokumenttikuva muuttuu tunnelmalliseksi kuvaksi kahdesta rakastavaisesta.

Voimakkaan graafinen tausta tekee parhaimmillaan kuvasta järkähtämättömän.

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää taustaa, vaan ympäristön tulee kertoa oma osansa tarinasta. Joskus on tarkoituksenmukaista kuvata studiossa yksivärisellä taustalla ja toisinaan tulee taustan varastaa paljonkin huomiota. Mitjan Mestari-sarja oli koottu vain miljöökuvista.

Kun hääpari on uppoutuneena toisiinsa unohtaen ympäristön, ollaan hyvän kuvan äärellä.

Mitjan vahvuus on nimen omaan siinä, että hän saa parin rentoutumaan ja keskittymään toisiinsa. Kun kuvaaja tekee työtään intohimolla, on mahdollista saada kuvaushetkeen ja lopputulokseen tunnetta. Ne hääkuvat, jotka välittävät voimakkaan lämmintä yhdessäoloa, jäävät elämään. Kuva ei ole valmis käsittelyn jälkeen ruudulta katseltaessa, vaan lopullinen kuva on parhaimmillaan taiteellinen sisustuselementti hääparin kotona. Mestari hallitseekin koko ketjun suunnittelusta sisustukseen.

Mitjan kyseiset kuvat ovat esillä koko loppuvuoden Lempäälän Ideaparkissa galleriassa, joka on Ideapark Sportin edessä.

Henkilökuntaamme: Timo Saviluoto

Timo aloitti JAS Tekniikassa kesällä 2006 ja hänet löytää keskushuollostamme Kaarinan Piispanrististä. Eniten teknikkona toimivan miehen toimenkuva on kuitenkin laaja.

Timo tottui jo hyvin nuorena siihen, että kotona ei käynyt ulkopuolisia korjaajia, vaan kaikki tehtiin itse. Kuten sukunimestä (ja ulkonäöstäkin) voikin päätellä, on Timon isä koko yrityksen perustaja Juha. Eipä siis ihme, että Timon kädessä on aina pysynyt työkalut.

Timo on jo pienestä asti kasvanut yrityksen parissa. Jo koulussa loma-ajat meni talteen töitä tehdessä…

Timon repertuaaria ovat mm kamerat, objektiivit, sekä kaikki vaativimmat elektroniikkakorjaukset ja juotostyöt. Hän hoitaa usein myös asiakaskontakteja ja onkin pidetty asiakkaiden keskuudessa. Yleismies ”jantusena” Timo pyörii välillä myynninkin puolella. Yrittäjän ominaisuuksista kertoo se, että mies pärjää hyvin paineessa. Itse Timo kuvailee työssään mielenkiintoiseksi alati kehittyvän alan ja vaihtelevat työpäivät. Ja ilman sopivaa haastavuutta ei hän viihtyisikään. Palkitsevaa on pystyä palvelemaan erilaisia asiakkaita erilaisissa laiteongelmissa hyvin.

Canonia maistelemassa

Omaan historiaani on kuulunut Nikon jo kauan. Niinpä otin testattavakseni Canonin päästäkseni paremmin sisälle merkin sielunmaailmaan. En siis pistänyt kameroita mihinkään testipenkkiin, vaan tein oikean kuvauksen kahdella kameralla…

Kuvasin Idan Radisson Blue Tammerissa Nikon D810, sekä Canon 5Dmark4 -rungoilla. Kummassakin oli kiinni 85-milliset f1.4 optiikat. Kuvauspaikan valitsin tarkoituksella tummanpuhuvaksi päästäkseni tsekkaamaan hyvin tumman pään toistoa. Ja sanottakoon vielä, että halusin eniten koeponnistaa miltä Canon tuntuu oikeassa tilanteessa, en siis perkannut perimmäisiä speksejä kameroista vierekkäin.

Mallin valaisin kolmella Jinbein HD-601 salamalla. Takavasemmalta irrottelin Idaa stripillä, etuoikealta muotoilin päävalolla ja tasoittava salama tuli kameran päältä.

Ida Canon 5Dmark4:lla ja 85mm f1.4 linssillä.

Päällimmäiset huomiot 5Dmark4:stä oli se, että takanäyttö on selkeän informatiivinen ja kosketusnäyttö toimii hyvin. Oikeastaan yllättävän helppoa oli käyttää kameraa, jonka logiikka ei ole sama kuin tämän hetkisessä omassa kamerassani. Jäljestä voin todeta, että Nikon teki kontrastikkaampaa ja värikylläisempää kuvaa. Luonnollisesti tämä ei ole hyvä tai huono asia, käsittelyssä kun kuitenkin valitaan lopulliset säädöt noidenkin asioiden osalta. Lisäksi Canon tässä tilanteessa tuntui haluavan hieman suuremman aukon luodakseen saman oloista jälkeä. Tummien sävyjen toisto oli kummankin kameran osalta loistavaa.

Käsittelyssä tein suunnilleen samat asiat kummallekin kuvalle. Niinpä Canonilla kuvattu lopullinen ruutu on aavistuksen rauhallisempi kontrastin osalta.

Ida Nikon D810:lla ja 85mm f1.4 lasilla.

Suurena ruudulla näytti siltä, että Canonin jälki oli aavistuksen terävämpää. Siitä asiasta en kuitenkaan anna kirjallista lausuntoa, piirron vertailu tarkasti kun vaatisi sen kylmän testipenkin. Mutta näppituntumana jäi mukavan terävä ruutu ja kaiken kaikkiaan Canonista jäi kokonaisuutenakin erittäin hyvä jälkimaku. Näistä ruuduista tulen itse käyttämään tuota ylempää…

Kuvauksessa kaikki meni siis yllättävän helposti, enkä joutunut käyttämään aikaa kiroiluun tai käyttöohjeen etsimiseen. Ja kumpikin kamera hoiti hommansa paremmin kuin minä omani. Tämän kuvauksen ansiosta odotankin seuraavaa testiä, nimittäin Canonin R lienee listassa seuraavana…

Krister Löfroth

Fiiliksiä Canon EOS R:stä

Viime joulukuussa sain ensimmäisen kerran käteeni oman Canon EOS R –kamerani, eli tuttavallisemmin “Ärrän”. Nyt kohta vuoden sen kanssa yhteistyötä tehneenä voin sanoa, että en vaihtaisi sitä mihinkään.

Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että kamera sopi käteeni täydellisesti. Vaikka kyseessä on peilitön kamera, niin se on sopivan jämäkän kokoinen, eikä kuvaaminen tunnu räpeltämiseltä. Rungosta saa helposti tukevan otteen hyvin muotoillun kädensijan ansiosta. Kameraa voi jopa roikottaa parin sormen varassa ja se pysyy silti hyvässä tasapainossa kädessäni. En siis tarvinnut lisätukia tai akkukahvaa kameraan vain siksi, että siitä olisi huono pitää kiinni.

Valikot ja säädöt löytyivät helposti vanhana Canon-käyttäjänä, enkä juurikaan joutunut selailemaan ohjekirjaa. Vanha kamerani, Canon 5D Mark II, oli palvellut hyvin ja olin ollut siihen melko tyytyväinen, mutta aika kömpelöltähän se alkoi tuntua. Erityisesti kaipasin lisää nopeutta tarkennukseen ja kuvan ottoon, jolloin niiden joskus alle sekunnin kestävien tärkeiden hetkien taltiointi olisi helpompaa. Kuvauskohteenani on useimmiten ihminen tai eläin. 

Molemmat kuvat on kuvattu RF 24-105 f4 L IS USM –objektiivin kanssa. Oikeanpuoleisessa kuvassa on testailtu hämäräkuvausta ja kuvan isoarvo on 12 800. Kuvaa katselee kyllä ihan mielellään jopa 20×25 cm kuvakoossa, mutta kovasti suurempaa printtiä en tekisi kohinan vuoksi.

Harjoittelin uuden rungon kanssa kuvaamista aluksi koirani kanssa, joka onkin melkoisen haastava kuvauskohde millä tahansa kameralla. Koska rungossa ei ole eläimen silmän tunnistusta ja koirallani on melkoisen tumma naama, ei tarkennus ihan helposti pysynyt mukana täysillä juoksevan karvaturrin naamassa. Parannus vanhaan runkooni oli kuitenkin huikea! Myös hämärässä metsässä koiran touhuista sai upean tarkkoja kuvia, joten Ärrän hämärätarkennusta ei ole suotta kehuttu! Kohinattomia kuvista ei kuitenkaan saanut ainakaan minun objektiivillani ja liikkuvan kohteen kuvaamisen vaatimilla asetuksilla.  

Myös lapsikuvausta tehdessä pääsin uuden Ärrän kanssa huomattavasti helpommalla kuin aikaisemmin. Tämä runko yhdistettynä High Speed Sync -toimintoa tukeviin studiovaloihin sai aikaan ihmeen, jota en ole ennen kokenutkaan: yksikään 1-vuotiaan kuvaksen kuvista ei ollut epätarkka ja mainioita ilmeitä oli taltioituna runsaasti enemmän. Valinnan vaikeuttahan tämä tietysti kasvattaa! 

Molemmat kuvat on kuvattu RF 24-105 f4 L IS USM –objektiivilla, joka soveltuu lapsikuvaukseen studiossa aivan loistavasti. Tarkennus hoituu nopeasti ja kamera on hyvin tilanteen tasalla, vaikka kuvaaja joutuu keskittymään täysin muuhun kuin tekniikkaan. Menu –valikosta löytyvä valotuksen simulointi on loistava apuväline monissa kuvaustilanteissa, mutta studiossa kuvatessa se on syytä laittaa pois päältä.

Olen käyttänyt sekä Canon RF 24-105 f/4 L IS USM -objektiivia, että vanhempia Canon EF -objektiiveja adapterin kanssa. Uusi RF-objektiivi toimii hyvin sulavasti yhteen uuden rungon kanssa, koska myös sen tekniikka on uutta ja hiottu parhaiten tälle rungolle sopivaksi. EF-linssit toimivat myös moitteetta, mutta mielestäni hieman hitaammin ja tarkennus ei tapahdu aivan yhtä silmän räpäyksessä kuin RF-objektiivilla, mikä ei toki haittaa millään tavalla esimerkiksi aikuisten ihmisten muotokuvia tai maisemia kuvatessa. Automaattitarkennusta käyttäessä vanhat EF-objektiivit saattavat alkaa välillä vähän kovaäänisemmin hakea valmiiksi oikeaa tarkennuskohtaa, jos kuvassa on paljon tapahtumaa, kuten useampia ihmisiä. RF-objektiivi tarkentaa aina todella hiljaa ja sulavasti.

Kun objektiivin irrottaa rungosta, kennon eteen tulee suojalevyt, jotka olen kokenut todella suurena ilona! Varsinkin ulkona kuvatessa on aina mahdollisuus, että joku ötökkä tai nöyhtä lentää kameran sisään ja se onkin sitten hankalampi homma kaivella omin avuin ulos. Tästä suunnittelusta Canonille täydet pisteet! 

Vasemmanpuoleinen kuva on kuvattu Canon EF 24mm f/2.8 IS USM –objektiivin kanssa ja oikeanpuoleinen Canon EF 85mm f/1.8 USM –objektiivin kanssa. Molemmat toimivat tällaisessa kuvauksessa mainosti yhteen rungon kanssa.

Lopulliset kuvat ovat ymmärrettävästi aivan eri maailmasta kuin vanhan kamerani aikaansaamat. Oikeastaan voisin kuvata eroa siten, että suoraan kamerasta tulleet Ärrän kuvat ovat jo valmiiksi niin hyviä, että käsittelyyn ei mene juurikaan aikaa, ellei sitten halua tehdä jotain isompia efektejä. Esimerkiksi koevedoksia tehdessä monesti aikaisemmin säädin kuvia aika paljonkin, mutta nyt ne eivät oikeastaan vaadi mitään. Värit näyttävät hyvältä ja tarkkuus on printatuissakin kuvissa huikean hieno. Aikaa siis säästyy kuvankäsittelyssä. 

Molemmat kuvat on kuvattu Canon EF 70-200mm f/4L IS USM –objektiivin kanssa. Varsinkin vasemmanpuoleista kuvaa kuvatessa objektiivilla/rungolla oli hieman hankaluuksia löytää haluttua tarkennuskohtaa, minkä uskon johtuvan taustan voimakkaista kontrasteista. Kyseinen linssi ei mielestäni toimi aivan niin hyvin yhteen rungon kanssa kuin toivoisin, mutta rauhallisten mallien kanssa kuvatessa tällä ei ole kovin suurta merkitystä.

Loppupäätelmänä voisin sanoa, että Canon EOS R on juuri minulle sopiva kamera. Paljon on asioita, joita joku ammattilainen voisi kaivata, kuten useampi muistikorttipaikka tai vielä nopeampi sarjakuvaus, mutta ne eivät ole asioita, joita itse koen tarvitsevani. Oikean kameran valinnassa usein kyse on lopulta siitä, minkä kokee itselleen oleellisimpana tarpeena. Minulle tärkeätä kuvatessa on saada keskittyä mahdollisimman paljon itse kuvattavaan kohteeseen, mikä on mahdollista vain, jos tekniikan käytettävyys on intuitiivista ja näppärää. Riittävä nopeus, sekä tämän päivän kuvanlaatu ovat myös minulle tärkeitä ominaisuuksia. 

Petra Sertamo


Suomen Ammattivalokuvaajat Ry 100 vuotta

Suomen Ammattivalokuvaajat Ry on perustettu jo vuonna 1919. Yhdistyksen toiminta pitkästä historiastaan huolimatta ei ole museosta, vaan esimerkiksi koulutus varmistaa jäsenten pysymisen ajan tasalla. SAV Ry mm pyörittää myös Finnish Photo Awards -kilpailua vuosittain, sekä ylläpitää Mestari-arvonimijärjestelmää.

Kotimaan toiminnan ohella mukaan mahtuu paljon kansainvälistä tekemistä. SAV Ry on suomalaisten valokuvaajien linkki FEPiin (Federation of European Photographers). Taasen FEP mm pyörittää omaa vuosikilpailuaan, järjestää koulutuksia ja ylläpitää yleis-Eurooppalaista arvonimistöään. FEPin kisoja kutsutaan yleisesti Euroopanmestaruus-kilpailuksi ja vielä laajempi kilpailu on World Photographic Cup, jossa eri maiden valokuvamaajoukkueet kisaavat toisiaan vastaan. Finnish Photo Awards -kilpailu on siis ajankohtainen ikkuna suomalaiseen valokuvaan ja samalla se on myös jatkossa väylä Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kilpailua varten. Suomi on osallistunut WPC-kisaan alusta alkaen ja saavuttanut joka vuosi mainiota menestystä. 

Lopetetaan luetteloiden plaraaminen ja palataanpas sitten loppuviikon tapahtumiin. Lauantaina oli vuorossa 100-vuotis juhla ja perjantaina kuusi valokuvaajaa haki SAVin Mestari-arvonimeä. Sitä haetaan 20 kuvan sarjalla, sekä suullisella että kirjallisella esittelyllä. SAV Ry on myöntänyt vuodesta 1979 lähtien yhteensä alle 60 arvonimeä. Kaksi arvonimeä myönnettiin, joten uudet Mestarit ovat Mitja Kortepuro, sekä Mika Levälampi.

Mitja palkittiin hääkuvistaan (sivuille pääset tästä) ja Mika tuotekuvistaan (sivuille pääset tästä). Kumpikin osoitti kuvillaan omaavansa ei pelkästään vain korkeaa ammattiosaamista, vaan myös persoonallista tyyliä.

Juhlatilaisuudessa toki palkittiin uudet mestarit, mutta mukaan mahtui paljon muutakin. 100-vuotiasta SAVia onniteltiin monestakin suunnasta ja enemmän keskusteltiin tulevaisuudesta kuin kaikesta menneestä. Valokuvauksen kenttä muuttuu monella tapaa ja nopeasti, joten niin yksittäisten kuvaajien, kuin yhdistystenkin on pakko omaksua koko ajan uusia toimintamuotoja. SAVin jäsenten saavutukset kertovat sen, että asioita Suomessa tehdään oikein. On hienoa, että JAS Kamerakauppa sai olla mukana juhlimassa! Toivotaan, että SAVin hieno työ suomalaisen kuvauksen parissa jatkuu vielä pitkään!

Krister Löfroth

LISÄÄ MATSKUA TAMPEREEN FOTOTOURILTA

Aiemmin tuli aiheeseen liittyen kerrottua yleisistä asioista ja muiden tekemisistä. Pistetääs tähän jotain omistakin puuhista tarkemmin…

Itse tein demossa kaksi asiaa. Ensin tein esimerkkivalaisun samasta mallista samoilla vaatteilla samassa kohdassa pehmeällä ja kovalla valolla. Näin pääsee vertaamaan ilmapiirin eroja keskenään. Ja toisekseen tein pikakäsittelyn heittämällä mallin valmiina odottavaan taustaan.

Kieltämättä on oikeastaan kuumottavan jännittävää tehdä kuvaamisia ”kelloa vastaan”. Onneksi olen ollut usein tilanteissa, jossa aikaa on käytettävissä vain tietty, muiden määrittelemä minuuttimäärä. Nyt tässä kuvauksessa minulla oli puoli tuntia aikaa kuvata nämä mainitut kuvat ja puoli tuntia aikaa käsittelyyn, ennen kuin kuvat esitin.

Mennään ensin pehmeän ja kovan valon kuvien vertailuun. Pehmeä valo oli rakennettu niin, että päävalo tuli mallin yläpuolelta metrisestä teltasta, tasoittava valo tuli 140cm octasta ja takairroitukset kummaltakin puolelta tuli 25x100cm stripeistä. Kovan valon kuvassa valaisukulmat ja -paikat olivat samoja, vain päävalon muokkain vaihtui 40cm beauty dishiin hunajakennolla ja taustairroituksiin käytin normikuupia hunajakennoilla. Tasoittavassa salamassa oli tässäkin tapauksessa kiinni 140cm octa.

Nämä kuvat ovat siis täysin käsittelemättömiä. Vasemman, pehmeämmän valaisun rauhallisuus erottuu melkoisen selkeästi oikean puolimmaisen kuvan raaemmasta piirtävyydestä. Näistä mallikuvista ei näe sitä, kuin kovempi metallin kautta heijastettu valo tuo esiin materiaalin struktuuria. Sen kaltaiset erot näkee käytännössä hyvin printatuista suurennoksista.

Normaalisti toki vielä kuvan käsittelyssä voimistettaisiin valaisun tyyliä ja vaikutelmaa. Mutta tällainen vertailu, jossa tosiaan ei olla tehty kuvalle mitään, on rehellisempi eron näkemisen kannalta.

Kasvoissa ja sulissa huomaa rauhallisemmat ja kauniimmat sävyleikit, oikealla oleva piirtävämpi valo luo rankemman vaikutelman.

Eli ei pehmeä ja kova valo muuta kuvaa täysin toiseksi, mutta selkeän eron ilmapiirissä se luo. Kuva on kuitenkin aina kokonaisuus, joten asento, ilme, asut, rekviisiitta, käsittely ja kaikki muukin kannattaa vielä samaan suuntaan valaisutyylin kanssa.

Mennäänpä sitten varsinaiseen kuvaan, jonka tein valmiiksi asti. Lähdin nimen omaan rakentamaan kokonaisuutta, jossa piirtävämmän valaisun kanssa edettäisiin yhteiseen suuntaan kaikessa muussakin.

Etukäteen oli selvää, minkä taustakuvan otan käyttöön. Oikealta puolelta tuleva voimakkaampi irroitus toimii taustan valoympyrän kanssa yhteen saaden aikaan valomaailman loogisuutta.

Eiköhän nyt ole tämä Fototourin Tampereen tilaisuus käyty läpi. Kuva-asioissa blogiin odottaa vuoroaan juttu mm samassa kuvauksessa käytetyt Canon 5Dmark4 ja Nikon D810 kumpikin 85mm f1.4 objektiivillä varustettuna. Ja viime lauantaina kuvattiin upeita kuvia, jossa ElinnaK:n meikit olivat isossa roolissa, joten sellaistakin on luvassa.

Krister Löfroth