Kun malli liikkuu lujaa ja auringon suuntaa ei voi skeittiradan suhteen valita, on hyvä napauttaa high speed sync päälle salamassa.
Lähtökohta on siis pysäyttää skeittaaja paikalleen. Valon luonne on tässä tarkoitus säilyttää ihan luonnollisena, valaisu ei saa näyttää siltä että valokuvaaja on ollut paikalla. Aurinko paistaa epäedullisesta suunnasta kuvaajan takavasemmalta. Silläkin uhalla, että malli kylpee ristivalossa, on tarpeen piirtää malliin kamerasta katsoen takaoikealta ääriviivaa ja varjon vaalennusta. Tämä valaisu hoidetaan oheisessa kuvassa Jinbein HD-2 salamalla.
HSS:n ansiosta on tässä valotusaika 1/4000 sekuntia, aukko on f7.1 ja isoherkkyys on 1600. HD-2 välähtää täydellä teholla siis kuvaajasta katsoen oikealta kuva-alan reunan ulkopuolelta, eli jo aika kaukaa. Salamaa ohjataan kameran päältä TR-Q7 lähettimellä. Polttoväli on 14 milliä ja kuvaaja on rähmällään maassa.
Kasvojen varjopuoli saatiin salaman ansiosta esiin ja hiuksen hienoa ääriviivaakin malliin piirtyi.
Kyllähän kieltämättä HSS:n ansiosta on hienoa se, että vaaleimmatkin sävyt taivaaltakin saa mukaan ilman pelkoa puhkipalamisesta. Välähdyksen synkkaaminen vallitsevaan valoon tarvii pari ruutua testiä mm siksi, että valotusajan muuttaminen pari pykälää suuntaan tai toiseen tuntuu heti melkoisesti valotuksessa. Akkusalama ja HSS on todella hyvä yhdistelmä ulkomiljöössä kuvattaessa.
1900-luvun loppupuoliskolla syntyi kaksisuuntaisen mielialahäiriön käsite. Tuhansia vuosia puhuttiin lähinnä maanikoista, kukaties siksi koska levoton ja toisinaan raivoisakin mania on ollut helposti havaittavissa ja siten myös nimettävissä. Vasta paljon myöhemmin on puhuttu maanis-depressiivisistä, mikä ei toki tarkoita etteikö mielialan heittelyä aiheuttava sairaus itsessään olisi esiintynyt ihmiskunnassa ennenkin. Luokittelu vain oli erilaista aikaisemmin. Kaksisuuntaiset Ry ja JAS Kamerakauppa esittelee MASENNUSTA JA MANIAA -projektissaan 12 aitoa elämäntarinaa, joissa yhteistä on henkilöllä oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tässä on Jimin tarina.
”Olen Jimi, nelikymppinen tamperelainen. Olen lähtöisin Helsingistä ja käyn pääkaupunkiseudulla suunnilleen kerran kuussa tapaamassa vanhempiani ja joskus myös ystäviäni. Minulle tehtiin 21-vuotiaana aivoleikkaus, jonka seurauksena halvaannuin oikealta puoleltani. Akuutin kuntoutusvaiheen aikana odoteltiin reaktioksi masennusta, mutta siihen meni sitten kuitenkin neljä vuotta. Sitten minun mielialaongelmiani hoidettiin masennuksena melkein kymmenen vuotta ennen kuin minua alettiin hoitaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön perusteella. Eli minulla ehti olla ennen oikeaa diagnoosia useita hoitojaksoja psykiatrian poliklinikoilla, joissa hoidettiin masennus aina pois ja sitten olin taas työkykyinen ja tehokas hetken. Välillä oli ajateltu kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta, mutta sitä ei pidetty kuitenkaan todennäköisenä, kun ei ollut mitään maanisia ylilyöntejä tapahtunut.
Kun olin aloittanut tradenomiopinnot syksyllä 2013, päätettiin jälleen kerran masennushoitosuhteeni tammikuussa 2014. Silloin osasin jo itse sanoa, että kaikki ei ole kunnossa, mun hommat ”lähtee lapasesta”, teen liikaa, valvon liikaa ja pyysin ettei hoitosuhdetta katkaistaisi. Lääkäri silloin kyseli minulta kysymyksiä, joiden perusteella kirjasi minulle mahdollisen kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja että olin hänen mielestään tuolloin vastaanotolla hypomaaninen. Sitten hän antoi Ketipinor-reseptin minulle kouraan ja toivotti hyvää jatkoa. Hoitosuhdetta ei jatkettu. Näin ”vauhtikauteni” sai siis jatkua ja seuraavan vuoden aikana olinkin saanut aikaiseksi 20 000 euron velat, opintoni täysin solmuun, kihlaukseni purettua ja kaikenlaista muutakin holtitonta oli tullut tehtyä. Sitten kun palasin hoidon piiriin 2015, vaikka en joutunutkaan kiertämään sairaalaosaston kautta, oli kaksisuuntainen mielialahäiriö tullut käytännössä vahvistettua, sain hoitoa tasaavilla lääkkeillä ja aloin muutenkin pikkuhiljaa rauhoittaa elämäntyyliäni. Uskon, että ilman sopivaa lääkitystä en olisi lähtenyt elämäntapojani muuttamaan.
Tämä sairauden puhkeaminen ja hoidon aloittaminen osui myös samoihin aikoihin elämäni toisen tärkeän käännekohdan kanssa. Myönsin itselleni olevani transsukupuolinen ja stressaavani elämästä itselleni väärässä sukupuolessa aivan hirveästi. Sukupuolen korjaushoidot aloitettiin 2015 käydyn tutkimusjakson jälkeen yhteistyössä mielialahäiriön hoidon kanssa 2016 ja vointini on kokonaisvaltaisesti parantunut. On vaikea sanoa, mikä asia on ollut alun perin suurin ongelmani, mutta sillä ei ole enää merkitystäkään.
Nykyään en enää käytä ollenkaan alkoholia tai muitakaan päihteitä, tupakoinninkin lopetin, nukun säännöllisemmin, syön paremmin ja pyrin harrastamaan säännöllistä liikuntaa kuntosalilla pari-kolme kertaa viikossa. Tällä kaikella pääsin jo melkein vuoden ajaksi lääkityksestä täysin eroon, mutta nyt katsellaan taas jotain kevyttä tasaavaa lääkitystä elämää helpottamaan, kun rytmit ovat menneet vähän sekaisin ja kuntosalillakaan en ole saanut käytyä.
Toki toivon, että lääkkeettömyyttä voisi taas jossain vaiheessa yrittää uudelleen, ja että minulla olisi mahdollisuus hallita sairautta vain säännöllisillä ja hyvillä elämäntavoilla sekä katsomalla minkälaisessa seurassa aikaani vietän. Mutta koska tästä ei varsinaisesti parannuta, on hyvin mahdollista, että ellei lääkityksestä tule minulle mitään kummempia sivuvaikutuksia, jatkan sen syömistä ihan varmuuden vuoksi sairausjaksoja ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa.
Olen aloittanut nyt väyläopintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa ja ammatillinen kuntoutus on alkamassa. Työkokeilulla voin vielä varmistaa tämän uuden alan soveltuvuutta itselleni. Iso suunnitelma olisi saada ammattikorkeakoulututkinto kasaan ja päästä vielä työelämään pariksikymmeneksi vuodeksi. Suunnitelmaa pitää kuitenkin toteuttaa maltillisesti, ettei stressi pääse aiheuttamaan uusia pahoja sairausjaksoja ja että oppisin samalla säätelemään myös itse jaksamistani ja työtahtiani paremmin kuin ennen.”
Projektin näyttely tulee kiertämään eri paikoissa loppuvuoden aikana ja kalenterin vuodelle 2021 pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.
