Nikon COOLPIX P1100 superzoom matkalla Islannissa

Näyteikkuna

Olin valmistelemassa matkaa Islantiin, kun mieleeni nousi ajatus: millaista olisikaan kuvata maan ainutlaatuisia nähtävyyksiä superzoom-kameralla? Islanti on monen valokuvaajan unelmakohde, sillä sen karu kauneus ja dramaattiset maisemat tarjoavat loputtomasti kuvattavaa. Reissuille pakataan kuitenkin mieluiten mukaan mahdollisimman vähän kannettavaa, joten pitkällä zoomilla varusteltu, mutta kevyt kamera kuulostaa monelle erittäin kiinnostavalta vaihtoehdolta.

Olin tutustunut Nikon COOLPIX P1100 -kameran ominaisuuksiin työni kautta, mutta en ollut koskaan kuvannut sillä. Ajattelin, että olisi mahtavaa päästä testaamaan kameraa käytännössä ja jakaa samalla kokemukseni JAS Kamerakaupan asiakkaille.  Pian löysinkin itseni matkustamasta kohti tulen ja jään maata kamera kädessäni.

Nikon COOLPIX P1100:n 125× optinen zoom (24–3000 mm kinovastaavuus) avasi ovet aivan uudenlaiseen kuvaamiseen, jollaista en ollut ennen kokenut. Olen tottunut kuvaamaan enimmillään 200mm polttovälillä, joten uusien kuvausmahdollisuuksien testaaminen ja omaksuminen oli todella innostavaa. Kamera tuntui kädessäni tutulta ja luontevalta, sillä se vastaa kooltaan järjestelmäkameraani. Huomattavasti kevyempi se kuitenkin on, mikä helpottaa reissaamista. Käyttölogiikka on selkeä, ja heti ensimmäisellä käyttökerralla kuvaaminen tuntui vaivattomalta. Asia, johon piti kuitenkin muistaa kiinnittää huomiota, oli zoomatessa yllättävän pitkälle ulottuvan objektiivin suojaaminen kolhuilta.

Matkan aikana kiersimme Islannin suosituimpia nähtävyyksiä Golden Circlellä, suuntasimme rauhallisemmille Länsivuonoille ja tutustuimme myös Reykjavikin eläväiseen kaupunkikulttuuriin. Sää onneksi suosi meitä: suurin osa päivistä oli vähäsateisia ja aurinkokin paistoi. Valokuvaamisen näkökulmasta tämä oli helpotus, sillä Nikon COOLPIX P1100 ei ole sääsuojattu samaan tapaan kuin ammattitason järjestelmäkamerat.

Poluilta poistuminen on Islannissa monissa paikoissa kielletty turvallisuuden vuoksi ja jotta ainutlaatuinen luonto säilyisi koskemattomana. Tämä asettaa rajoituksia myös valokuvaamiselle, kun “jalkazoomia” ei ole aina mahdollista käyttää. Näissä tilanteissa Nikon COOLPIX P1100 pääsikin loistamaan, sillä pitkän zoomin ansiosta pystyin kuvaamaan sellaisiakin pieniä yksityiskohtia, jotka olisivat muutoin olleet täysin tavoittamattomissa.

Látrabjargissa kamera todella osoitti vahvuutensa, kun pääsin hetkeksi mukaan kallionkielekkeillä pesivien lintupariskuntien elämään ja sain seurata heidän puuhiaan häiritsemättä.

Yksi erityisesti odottamani hetki koitti Länsivuonoilla, kun vierailimme Islannin kuuluisimmalla lintukalliolla, Látrabjargilla. Tämä huima kalliojyrkänne on yksi Euroopan suurimmista merilintujen pesimäalueista, ja miljoonien lintujen läsnäolo sekä 400 m pudotus meren tyrskyihin tuntuu jännittävältä. Vaeltelin kalliolla pitkään seuraten lintujen puuhia ja testaillen COOLPIX P1100:n ominaisuuksia lintukuvauksessa. Kamera ei ole nopeimpia tarkentajia nopeasti liikkuvien kohteiden kanssa, mutta Birdwatching-tila auttoi hyvin fokuksen löytämisessä. Látrabjargissa kamera todella osoitti vahvuutensa, kun pääsin hetkeksi mukaan kallionkielekkeillä pesivien lintupariskuntien elämään ja sain seurata heidän puuhiaan häiritsemättä. Erityisen innoissani olin suloisten kirjavanokkaisten lunnien kuvaamisesta ja kokemus herätti uudenlaista kiinnostusta lintujen ja luonnon kuvaamiseen.

Látrabjarg on huima 400m korkea kallionkieleke, joka tunnetaan jopa miljoonien merilintujen pesimäpaikkana Islannin Länsivuonoilla. Täällä pääsin testaamaan kameraa lintujen kuvaamisessa ja sain tallennettua paljon onnistuneita kuvia.

Pitkälle zoomatessa huomasin nopeasti, että käsivaralta kuvatessa kamera tärisee herkästi ja kuvien rajaaminen vaatii hieman kärsivällisyyttä. Silti lopputulos yllätti iloisesti: vaikka kaukana olevien kohteiden kuvaaminen käsivaralta tuntui paikoin haastavalta, kuvat itsessään tallentuivat terävinä. Videoiden kohdalla tärinä näkyy ja häiritsee enemmän. Jalusta onkin varmasti tarpeellinen silloin, kun aikoo kuvata esimerkiksi kuuta, mutta itse pärjäsin tällä matkalla mainiosti ilman jalustaa.

Vaikka en yleensä ole ollut ”zoomailun” suuri ystävä, tämä kamera onnistui muuttamaan suhtautumiseni täysin. Tuntui vapauttavalta, kun pystyin rajaamaan kuvat jo kuvaushetkellä juuri sellaisiksi kuin halusin, ilman että objektiivin polttoväli olisi rajoittanut luovuutta.

Zoomin ahkera käyttö kuluttaa akkua, joten suosittelisin varaamaan matkalle ainakin kaksi akkua. Itse selvisin yhdellä, kunhan muistin ladata sen joka ilta majapaikassa. Pidemmillä kuvausretkillä varavirta voisi olla hyvä turva. 

Vaikka en yleensä ole ollut ”zoomailun” suuri ystävä, tämä kamera onnistui muuttamaan suhtautumiseni täysin. Tuntui vapauttavalta, kun pystyin rajaamaan kuvat jo kuvaushetkellä juuri sellaisiksi kuin halusin, ilman että objektiivin polttoväli olisi rajoittanut luovuutta. Sain tallennettua hyvin vaivattomasti sekä laajoja maisemakuvia että lähikuvia luonnosta ja matkaseuralaisista. Jopa makrokuvissa Nikon COOLPIX P1100 yllätti erittäin positiivisesti! 

Kaupungeissa innostuin kuvaamaan värikkäitä yksityiskohtia, graafisia muotoja ja hauskoja tekstuureja— ja pitkän polttovälialueen avulla pystyin rajaamaan kuvat täsmälleen haluamaani muotoon sekä leikittelemään syväterävyydellä. Tuntui, että löysin jatkuvasti uudenlaisia kuvakulmia ja kiinnostavia rajauksia, joita en olisi huomannut ilman superzoomia. 

Kaupungeissa ja urbaanissa ympäristössä kuvatessa nautin siitä, että kuvat oli helppo rajata haluamakseni jo kuvatessa – ihan miten tahansa! Nikon COOLPIX P1100 -kameran kanssa oli hauska etsiä ja poimia pieniä yksityiskohtia kaupungin tunnelmasta.

Kokemukseni perusteella Nikon COOLPIX P1100 osoittautui erinomaiseksi matkakameraksi. Se sopi täydellisesti tällaiselle reissulle, jossa halusin tallentaa sekä kauniita maisemia että pienempiä yksityiskohtia ja matkan tapahtumia. Kameran koko vastaa pitkälti järjestelmäkameraa, mutta sen tarjoama ulottuvuus on jotain aivan muuta. Vastaavan polttovälialueen saavuttaminen järjestelmäkameralla vaatisi kasan objektiiveja, paljon suuremman kameralaukun ja huomattavasti isomman budjetin. Nikon COOLPIX P1100 tarjoaa helpon tavan tutustua telekuvauksen maailmaan ja vaikka et olisi koskaan aiemmin kuvannut lintuja tai ollut kiinnostunut teleobjektiiveista, tämä kamera saattaa hyvinkin kääntää kelkkasi. 

Kun vertailee kameran hintaa ja kokoa siihen, mitä vastinetta se tarjoaa, kokonaisuus on siis erittäin houkutteleva. Tietyistä asioista, kuten automaattitarkennuksen nopeudesta ja sääsuojauksesta täytyy hieman joustaa, mutta kuten sanottu, kyse ei ole hintaluokaltaankaan ammattitason kamerasta. Kuvat ovat kuitenkin mielestäni varsin laadukkaita — ja huomattavasti parempia kuin hyvällä puhelimen kameralla otetut kuvat. Tätäkin tuli testattua, kun otimme matkaseuralaiseni kanssa samasta kaukana vuoren rinteellä seisovasta mökistä kuvan. Vertailussa odotetusti voiton vei kirkkaasti COOLPIX.

Nikon COOLPIX P1100 tarjosi mahdollisuuden kerätä mukaan huomattavasti monipuolisemman ja tarinallisemman kuvamuiston Islannista.

Uskon vahvasti, että ilman tätä kameraa matkani kuvat olisivat olleet rajauksiltaan paljon samankaltaisempia ja monta kiinnostavaa yksityiskohtaa olisi jäänyt tallentamatta. Nikon COOLPIX P1100 tarjosi mahdollisuuden kerätä mukaan huomattavasti monipuolisemman ja tarinallisemman kuvamuiston Islannista. Se avasi silmäni huomaamaan asioita, jotka olisivat muutoin jääneet vain kaukaisiksi pisteiksi maisemassa. Se kannusti katsomaan ympäristöä tarkemmin, löytämään kiinnostavia kuvauskohteita ja kokeilemaan uusia kuvakulmia.

Nikon COOLPIX P1100 -kameran parhain ominaisuus matkakuvaamisessa on mielestäni se, että vaihtamatta objektiivia pystyy vaivattomasti kuvaamaan todella monipuolisia kuvia. Vaikka käsittämättömän pitkä zoom onkin tämän kameran ehdoton juttu, saa sillä myös upeita laajoja maisemakuvia sekä tarkkoja makrokuvia. Sain siis kerättyä Islannista mukaani varsin monipuolisen kuvamuiston ja pääsin näkemään läheltä paljon kiinnostavia asioita, jotka olisivat jääneet huomaamatta ilman superzoomia.

Oman Nikon COOLPIX P1100 -kameran saat helposti JAS Kamerakaupasta.

Teksti ja kuvat: Petra Sertamo / JAS Kamerakauppa

Mikä on kamerasi käyttöikä?

Näyteikkuna

– Me haluamme pidentää sitä!

Onko kameran tai muun laitteen hankkiminen uutena ympäristöystävällistä? Tämä on hyvä kysymys, mutta vastaukseen vaikuttaa se, miten hyvin siitä pidetään huolta. JAS Tekniikan liiketoiminta on perustunut elinkaariajattelun ympärille jo yli 30 vuoden ajan. Haluamme, että hankkimasi kamera tai objektiivi palvelee käytössäsi mahdollisimman pitkään ja saa parhaassa tapauksessa monta uutta elämää ennen kierrätysjätteeksi päätymistä.

Uusi kamera ja elinkaaren alku

Uuden kameran hankinta on joskus tarpeellista ja välttämätöntä, jotta saisit ottaa uuden tekniikan tuomat mahdollisuudet käyttöösi. JAS Kamerakaupan kameravalikoimassa panostamme laadukkaisiin ja kestäviin tuotteisiin, joilla olisi odotettavissa mahdollisimman pitkä elinkaari. Suosittelemme mielellämme niitä tuotteita, joille on jatkossa myös huolto- ja korjausmahdollisuudet täällä meillä Suomessa. Tämän vuoksi teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Nikonin kanssa, jonka korjaukset ja huollot teemme itse valtuutettuna huoltona. 

Kun hankit meiltä laitteen, autamme sinua tarvittaessa sen käyttöönotossa. Tarjoamme tukipalvelua niin valokuvauslaitteiden, kuin Samsung -mobiililaitteidenkin omistajille. Neuvomme, asennamme, huollamme ja tuemme laitteiden käyttöä niin, että saat ostamastasi laitteesta mahdollisimman suuren hyödyn irti. Suosittelemme kamerallesi vuosihuoltoa vähintään kerran vuodessa, jotta laitteesi pysyy hyvässä toimintakunnossa mahdollisimman pitkään.

Korjaamme kamerasi – älä heitä sitä pois 

Joskus sattuu vahinko ja kamera tipahtaa lattialle. Näyttöön ilmestyy jokin kummallinen error-teksti tai laite ei enää käynnisty. Tämä tilanne harmittaa varsinkin kesken tärkeiden kuvausten. Mieli tekisi vain heittää kamera kaapin perälle ja ostaa uusi. Jos kuitenkin mietit vielä hetken ja tuot laitteesi meille tarkistettavaksi ja korjattavaksi, saatat pelastaa pienen palan maailmaa. 

Me JAS Tekniikalla korjaamme kaikka vikaantuneita valokuvausalan laitteita, sekä Samsung mobiililaitteita. Korjaamme kaikkia merkkejä, mutta vain tiettyjen merkkien takuuhuollot voidaan tehdä täällä meillä kotimaassa. Tämä on asia, jonka suosittelemme huomioimaan jo ostovaiheessa merkkiä valitessa, oli sitten kyse mistä laitteesta tahansa. Laitteen lähettäminen korjattavaksi maailman ääriin erilaisten kuljetusten ja välikäsien kautta ei tue ympäristöä. 

JAS Kamerahuollossa työskentelevillä kamerateknikoilla on jokaisella vähintään 14 vuoden kokemus kameroiden korjaamisesta. Henkilökuntaamme koulutetaan jatkuvasti uusimpien laitteiden korjaamiseen ja huoltamiseen. Voit siis luottaa siihen, että kamerasi tai muu laitteesi on meillä osaavissa käsissä.  

Toisen käytetty kamera on toiselle kuin uusi

Kun sinä päätät syystä tai toisesta luopua vanhasta kamerastasi, me voimme ottaa sen vaihdossa uuteen tai ostaa suoraan – vaikka rikkinäisenäkin. Kamerahuoltomme kunnostaa, puhdistaa ja tarvittaessa korjaa laitteen huolellisesti. Tämän jälkeen myymme laitteen eteenpäin seuraavalle onnelliselle omistajalle. Näin kamerasi jatkaa elämäänsä jo toiselle kaarelle ja ehkä kolmannelle – ja ties kuinka monelle. Kaikki myymämme käytetyt laitteet ovat omien kamerateknikoidemme huolellisesti tarkastamia, joten tarjoamme niille aina kuuden kuukauden tai jopa vuoden takuun. Näin käytetynkin kameran ostaminen meiltä on aina turvallinen vaihtoehto, jota kannattaa harkita uusia hankintoja pohtiessa. 

Kamerasi kierrätys elinkaaren lopussa 

Aina ei ole kannattavaa tai mahdollista enää korjata laitetta toimivaksi. Tällöin voit antaa käyttöikänsä päähän tulleen valokuvaus- tai mobiililaitteesi meille kierrätettäväksi veloituksetta ja me huolehdimme siitä, että se tehdään asianmukaisesti. Joitakin laitteen ehjiä osia voi olla vielä mahdollista hyödyntää toisten laitteiden korjaamisessa. Käyttökelvottomat osat toimitamme ympäristöystävällisesti kierrätykseen. Näin vanhan kamerasi raaka-aineet jatkavat kulkuaan edelleen eteenpäin ja mahdollisesti aloittavat taas uuden elinkaaren uuden laitteen muodossa.  

Meille kierrätys ja ympäristön ajatteleminen ovat tärkeä osa päivittäistä työtämme. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota laitteellesi mahdollisimman pitkän elinkaaren pitämällä sen kunnossa mahdollisimman pitkään ja kierrättämällä sen lopuksi ympäristöystävällisesti. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä hankimme ja miten pidämme huolta hankkimastamme. 

Henkilökuntaamme: Kimmo Kaskinen

Kimmo Kaskinen tuli JASsiin huoltoteknikoksi 14 vuotta sitten ja työskentelee Helsingin toimipisteessämme. Vaikka Kimmo on erikoistunut kameroiden korjaamiseen, on työ silti yllättävänkin monipuolista. Alunperin Kimmo tuli alalle kuvausharrastuksen kautta.

Normaali työpäivä koostuu siten, että ensin aamuisin Kimmo aloittaa kennonpuhdistuksista ja kustannusarvioiden tekemisistä asiakkaille. Sen jälkeen voikin keskittyä varsinaisiin kameroiden ja objektiivien korjaukseen ja puhdistukseen. Suurin osa työstä koostuukin puhdistuksista sekä vuosihuolloista ja toiseksi yleisin huoltotarpeen aiheuttaja on erilaiset pudotusvauriot. Huoltotöiden lisäksi Kimmo hoitaa myös asiakaspalvelua ja hänestä työn parasta antia ovatkin vaihtelevat työpäivät ja teknisten laitteiden ongelmiin löytyvät ratkaisut.

14 vuoden aikana huoltoteknikon työ on muuttunut siten, että koko ajan ollaan menty enemmän mekaanisesta korjaamisesta sähköiseen. Ilmiö on vielä vahvistunut peilittömien kameroiden tultua markkinoille.

Kimmo on tuore isä, joten eipä ihme että tällä hetkellä kuvaaminen on suuntautunut maisemakuvauksesta perhearjen ikuistamiseen.

Työkaverit kuvailevat Kimmoa rauhalliseksi ja täsmälliseksi. Hän ei pelkää ilmaista omaa, hyvin harkittua mielipidettäänkään. Kimmo on pidetty mies niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa.

Luonnossa Elmerin matkassa

Elmeri O. Juuti on lukiolainen Turusta. Huolimatta nuoresta iästään on hän jo kokenut luontokuvaaja, harrastus kun alkoi jo 6-vuotiaana. Tulevaisuus näyttää tuleeko harrastuksesta ammatti, tavoitteita kun on sekä opiskelun, että kuvaamisen suhteen.

Elmeri valittiin vastikään vuoden nuoreksi pohjoismaalaiseksi luontokuvaajaksi 2021. Eikä tämä ole suinkaan ainoa menestys kilpailuissa, esim Kuusamo Nature Photo 2018 -kilpailun nuorten sarjassa tuli sijat 1 sekä 4 ja myös yleisö valitsi Elmerin kuvan suosikikseen. Vuonna 2019 tuli samasta kilpailusta viides sija. Vuoden Luontokuva -kisojen nuorten sarjasta on tullut kunniamaininnat vuonna 2020 sekä 2019.

Elmeri ajautui luontokuvaajaksi alunperin isän kanssa käytyjen lähiluontoretkien kautta. Lintujen katselu vaihtui sekä eläinten että maisemien tallentamiseen. Kuvaamisen kohteet muutenkin ovat laajentuneet koko ajan, ehkäpä mieluisimmat kohteet ovat kuitenkin saaristo-, metsä- ja suoluonto.


”Yllä oleva kettukuva syntyi kesäisenä iltana Paraisilta Turkuun palaillessa. Puhuin autossa, miten olisi kiva kuvata kettua hyvissä valoissa ja olosuhteissa. Isä näki autosta ketun kauempana niityllä saalistamassa. Jäin autosta pois kameran kanssa ja lähestyin kettua. Pääsin hyvin lähelle seuraamaan sen saalistelua makuultani. 2 myyrää se sai napattua.”


Luonto on Elmerille enemmän elämäntapa kuin vain harrastus.

Joskus Elmeri kuvaa isommissakin porukoissa, mutta pääasiassa kuvaaminen hoituu joko isän kanssa tai yksin.

Elmeri käyttää enimmäkseen Nikonin D500 -kameraa ja Nikkorin 300-millistä f2.8 Vr II -linssiä. Toki maisemia ja kasveja kuvattaessa tarvitaan lyhyempiä polttovälejä, mutta juuri tuo 300-millinen on lempipolttoväli.

Elmerin ja hänen isänsä yhteisille sivuille pääset tästä klikkaamalla.

Henkilökuntaamme: Timo Saviluoto

Timo aloitti JAS Tekniikassa kesällä 2006 ja hänet löytää keskushuollostamme Kaarinan Piispanrististä. Eniten teknikkona toimivan miehen toimenkuva on kuitenkin laaja.

Timo tottui jo hyvin nuorena siihen, että kotona ei käynyt ulkopuolisia korjaajia, vaan kaikki tehtiin itse. Kuten sukunimestä (ja ulkonäöstäkin) voikin päätellä, on Timon isä koko yrityksen perustaja Juha. Eipä siis ihme, että Timon kädessä on aina pysynyt työkalut.

Timo on jo pienestä asti kasvanut yrityksen parissa. Jo koulussa loma-ajat meni talteen töitä tehdessä…

Timon repertuaaria ovat mm kamerat, objektiivit, sekä kaikki vaativimmat elektroniikkakorjaukset ja juotostyöt. Hän hoitaa usein myös asiakaskontakteja ja onkin pidetty asiakkaiden keskuudessa. Yleismies ”jantusena” Timo pyörii välillä myynninkin puolella. Yrittäjän ominaisuuksista kertoo se, että mies pärjää hyvin paineessa. Itse Timo kuvailee työssään mielenkiintoiseksi alati kehittyvän alan ja vaihtelevat työpäivät. Ja ilman sopivaa haastavuutta ei hän viihtyisikään. Palkitsevaa on pystyä palvelemaan erilaisia asiakkaita erilaisissa laiteongelmissa hyvin.

SAV:N FPA

Suomi on sekavien lyhennysten luvattu maa, joten pureudutaan näihin kirjaimiin, sekä viime viikonlopun tapahtumiin vähän tarkemmin. Palkintoja ja kunniaa on nimittäin jaettu…

Sata vuotta täyttävä Suomen Ammattivalokuvaajat Ry (SAV) muutti tänä vuonna merkittävästi vuosikilpailunsa sääntöjä. Aiemmin kilpailu on ollut vain jäsenten välinen koitos, mutta nyt otettiin askeleita isompaan ja kansainvälisempään suuntaan. Ensinnäkin, kilpailu on nyt kaikille valokuvaajille avoin. Tämä tarkoittaa käytännössä osallistujien ja kuvamäärän räjähdysmäistä kasvua, sekä tietenkin myös ilmaisun laajenemista.

Itse kilpailu, eli Finnish Photo Awards (FPA), rakennettiin ulkomailla käytettyjen käytäntöjen mukaan. Tämä rakenne on kieltämättä järkevyytensä lisäksi myös käytännöllistä. Sarjoja tänä vuonna olivat: commercial (mainoskuva), classical portrait (klassinen muotokuva), creative portrait (luova muotokuva), baby (vauvakuva), children (lapsikuva), illustration/digital art/fine art (kuvituskuva, digitaalinen taide), nature (luonto- ja maisemakuva), reportage/photojournalism (lehtikuva, kuvajournalismi) sekä wedding (hääkuva). Erityisen mielenkiintoiseksi kilpailun tekee se, että parhaimmistosta valitaan osallistujat Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kilpailua varten. Tässä kisassa eri maiden maajoukkueet mittaavat toisiaan ja Suomi on menestynyt aikaisemminkin hienosti!

Lauantaina Tampereella hotelli Ilveksessä oli finaaliin päässeiden kuvien jyrytys. Kansainvälinen raati sai aikaan sen, että arvokasta tietoa oli hyvin tarjolla läsnolijoille. Voidaankin sanoa, että tämän kaltainen jyrytys on myös loistava opetustustilanne, eikä pelkästään matemaattinen pisteytystilanne. Varsinaisia tuloksia ei kuitenkaan vielä lauantaina julkistettu, vaan jännitys säilyi aina sunnuntai-iltaan asti.

Sunnuntaina järjestettiin yhteistyökumppaneiden avustuksella päivällä vielä messut ja ilta huipentui gaalaan & palkintojen jakoon. Sarjojen parhaiden lisäksi palkittiin myös yleisöäänestyksen voittaja, sekä kokonaiskilpailun kolme parasta. Petra Tiihonen voitti kokonaiskilpailun ”Against fur” -kuvallaan, jossa hän otti voimakkaasti kantaa turkisten käyttöön. Ja kuvaan olikin luotu voimakas kontrasti yhdistämällä kaunis kuvakieli yhteiskunnalliseen sanomaan. Kokonaiskilpailun toinen oli Onni Kinnunen ja kolmas Mikaela Holmberg.

Yhteistyökumppanit olivat mukana palkitsemassa sarjojen voittajia. Meillä oli ilo palkita lapsikuvasarjan voittaja Suvi Roiko upean herkästä lapsikuvasta ”Comfort”.

Suvin voittoisassa kuvassa on yhtenäinen, lämpimän rauhallinen tunnelma. Sävyt ja kontrastit sopivat täydellisesti toisiinsa ja kuva on hyvin intensiivinen.

Petran voittokuvan, sekä tietoa ja kuvia muistakin palkituista löydät tästä Helsingin Sanomien artikkelista.

Kokonaiskilpailun voittajan Petra Tiihosen voittotuuletus…

Tämän kaltainen uusi kuvaajia sekä koko alaa yhdistävä kilpailu on enemmän kuin tervetullut. Monesti kuvaajien työ onkin yksinäistä, vaikka asiakkaiden kanssa ollaankin paljon tekemisissä. Mutta verkostoituminen kollegoiden kanssa ja sitä kautta kehittyminen on todella merkittävässä roolissa ilmaisutapojen koko ajan kehittyessä. Tokikaan tämä ei ole ainoa ala, jossa yhteisille aktivoitumisille on voimakas tarve. Olen varma, että tämä Finnish Photo Awards kilpailu tulee kasvamaan ja vielä lisäämäänkin merkitystään alallamme.

Joten, ensi vuonna sitten vielä suuremmalla joukolla mukaan kisaamaan! Ja vielä kerran onnittelut kaikille voittajille!!!

Krister Löfroth