Mikä on kamerasi käyttöikä?

Näyteikkuna

– Me haluamme pidentää sitä!

Onko kameran tai muun laitteen hankkiminen uutena ympäristöystävällistä? Tämä on hyvä kysymys, mutta vastaukseen vaikuttaa se, miten hyvin siitä pidetään huolta. JAS Tekniikan liiketoiminta on perustunut elinkaariajattelun ympärille jo yli 30 vuoden ajan. Haluamme, että hankkimasi kamera tai objektiivi palvelee käytössäsi mahdollisimman pitkään ja saa parhaassa tapauksessa monta uutta elämää ennen kierrätysjätteeksi päätymistä.

Uusi kamera ja elinkaaren alku

Uuden kameran hankinta on joskus perusteltua – erityisesti silloin, kun haluat hyödyntää uusimman tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia tai nykyinen laitteesi ei enää vastaa tarpeitasi. Ennen ostopäätöstä kannustamme kuitenkin pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, millainen ratkaisu palvelisi sinua parhaiten pitkällä aikavälillä. Kestävän kehityksen näkökulmasta uuden laitteen ostaminen ei aina ole ainoa tai paras vaihtoehto. Myös hyvin huollettu käytetty kamera voi olla erittäin varteenotettava valinta – usein saat erinomaisen suorituskyvyn pienemmällä ympäristökuormalla.

Kun päädyt hankkimaan uuden kameran, kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti laitteen kestävyyteen, huollettavuuteen ja odotettuun käyttöikään. Pitkä elinkaari syntyy oikein valitusta laitteesta sekä siitä, että sitä huolletaan ja käytetään oikein. Säännöllinen vuosihuolto, esimerkiksi kerran vuodessa, auttaa pitämään kamerasi hyvässä toimintakunnossa ja pidentää sen käyttöikää. Näin varmistat, että laite toimii luotettavasti ja palvelee sinua vuosien ajan.

Korjaamme kamerasi – älä heitä sitä pois 

Joskus sattuu vahinko ja kamera tippuu lattialle tai kastuu. Näyttöön ilmestyy jokin kummallinen error-teksti tai laite ei enää käynnisty. Tämä tilanne harmittaa varsinkin kesken tärkeiden kuvausten. Mieli tekisi vain heittää vanha kamera kaapin perälle ja ostaa uusi. Jos kuitenkin mietit vielä hetken ja tuot laitteesi meille tarkistettavaksi ja korjattavaksi, saatat pelastaa pienen palan maailmaa. 

Me JAS Tekniikalla korjaamme kaiken merkkisiä vikaantuneita valokuvausalan laitteita ja mobiililaitteita. JAS Kamerahuollossa työskentelevillä kamerateknikoilla on jokaisella pitkä kokemus kameroiden korjaamisesta. Henkilökuntaamme koulutetaan jatkuvasti uusimpien laitteiden korjaamiseen ja huoltamiseen. Voit siis luottaa siihen, että kamerasi tai muu laitteesi on meillä osaavissa käsissä.  

Toisen käytetty kamera on toiselle kuin uusi

Kun sinä päätät syystä tai toisesta luopua vanhasta kamerastasi, voimme ostaa sen sinulta – vaikka rikkinäisenäkin. Kamerahuoltomme kunnostaa, puhdistaa ja tarvittaessa korjaa laitteen huolellisesti. Tämän jälkeen myymme laitteen eteenpäin seuraavalle onnelliselle omistajalle. Näin kamerasi jatkaa elämäänsä jo toiselle kaarelle ja ehkä kolmannelle – ja ties kuinka monelle. Kaikki myymämme käytetyt laitteet ovat omien kamerateknikoidemme huolellisesti tarkastamia, joten tarjoamme niille aina kuuden kuukauden tai jopa vuoden takuun. Näin käytetyn kameran ostaminen meiltä on aina turvallinen vaihtoehto, jota kannattaa harkita uusia hankintoja pohtiessa. 

Kamerasi kierrätys elinkaaren lopussa 

Aina ei ole kannattavaa tai mahdollista enää korjata laitetta toimivaksi. Tällöin voit antaa käyttöikänsä päähän tulleen valokuvaus- tai mobiililaitteesi meille kierrätettäväksi veloituksetta ja me huolehdimme siitä, että se tehdään asianmukaisesti. Joitakin laitteen ehjiä osia voi olla vielä mahdollista hyödyntää toisten laitteiden korjaamisessa. Käyttökelvottomat osat toimitamme ympäristöystävällisesti kierrätykseen. Näin vanhan kamerasi raaka-aineet jatkavat kulkuaan edelleen eteenpäin ja mahdollisesti aloittavat taas uuden elinkaaren uuden laitteen muodossa.  

Meille kierrätys ja ympäristön ajatteleminen ovat tärkeä osa päivittäistä työtämme. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota laitteellesi mahdollisimman pitkän elinkaaren pitämällä sen kunnossa mahdollisimman pitkään ja kierrättämällä sen lopuksi ympäristöystävällisesti. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä hankimme ja miten pidämme huolta hankkimastamme.