Kimmo Kaskinen tuli JASsiin huoltoteknikoksi 14 vuotta sitten ja työskentelee Helsingin toimipisteessämme. Vaikka Kimmo on erikoistunut kameroiden korjaamiseen, on työ silti yllättävänkin monipuolista. Alunperin Kimmo tuli alalle kuvausharrastuksen kautta.
Normaali työpäivä koostuu siten, että ensin aamuisin Kimmo aloittaa kennonpuhdistuksista ja kustannusarvioiden tekemisistä asiakkaille. Sen jälkeen voikin keskittyä varsinaisiin kameroiden ja objektiivien korjaukseen ja puhdistukseen. Suurin osa työstä koostuukin puhdistuksista sekä vuosihuolloista ja toiseksi yleisin huoltotarpeen aiheuttaja on erilaiset pudotusvauriot. Huoltotöiden lisäksi Kimmo hoitaa myös asiakaspalvelua ja hänestä työn parasta antia ovatkin vaihtelevat työpäivät ja teknisten laitteiden ongelmiin löytyvät ratkaisut.
14 vuoden aikana huoltoteknikon työ on muuttunut siten, että koko ajan ollaan menty enemmän mekaanisesta korjaamisesta sähköiseen. Ilmiö on vielä vahvistunut peilittömien kameroiden tultua markkinoille.
Kimmo on tuore isä, joten eipä ihme että tällä hetkellä kuvaaminen on suuntautunut maisemakuvauksesta perhearjen ikuistamiseen.
Työkaverit kuvailevat Kimmoa rauhalliseksi ja täsmälliseksi. Hän ei pelkää ilmaista omaa, hyvin harkittua mielipidettäänkään. Kimmo on pidetty mies niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa.
Kaksisuuntaiset Ry ja JAS Kamerakauppa teki ison MASENNUSTA JA MANIAA yhteistyöprojektin, jossa esiteltiin 12 ihmisen 12 tositarinaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön värittämästä elämästä. Myöhemmin tänä vuonna näyttely tulee kiertämään Suomea, mutta kalenteria vuodelle 2021 voi nyt tilata. Johanna Karelahti on yhdistyksen puheenjohtaja ja nähnyt paljon erilaisia tarinoita mm kokemusasiantuntijan roolissa. Tässä on Johannan oma tarina.
”Sairastuin jo nuorena. Olin 16-vuotias, kun masennus tuli hiipien. Synkkää kautta seurasi ennen pitkää vauhdikkaampi. Samalla harhaluulot kuten uskonnolliset kuvitelmat ja suuruusharhat astuivat kuvioon. Pidin itseäni guruna ja maailman pelastajana. Kirjoitin raivokkaalla vimmalla runoja, maalasin ja opettelin soittamaan kitaraa.
Kukaan ei tajunnut, että olin sairas. Minua pidettiin henkisenä, kummallisena tyttönä, joka vain oli enemmän pihalla kuin nuoret keskimäärin. Tai ehkä joku tajusikin, mutta ei tohtinut puuttua asiaan. Kotona ei ainakaan tajuttu. Vanhempien mielestä henkisyys oli kihahtanut minulle hattuun, mutta eihän näin järkevä tyttö sairas voinut olla.
Järkevä minä olinkin, ja koska pärjäsin koulussa loistavasti, katsottiin kulmikasta käytöstäni läpi sormien. Sairaudentuntoa minulla ei ollut. Tajusin, etten ollut ihan normaali, mutta se oli mielestäni vain osoitus omasta poikkeuksellisesta erinomaisuudestani. Maailma oli sairas, minä en. Sairaudentunto tuli vasta paljon myöhemmin, olin silloin 33-vuotias.
En tiedä, mitä on olla terve aikuinen, en ole sitä koskaan kokenut. Erikoista sinällään on, että pelkäsin ”hulluksi tulemista” aivan mahdottoman paljon nuorena aikuisena – vaikka jo olin hullu, tietämättäni.
Olin työelämässä, kunnes sairaudentunto iski tajuntaani. Monien vaiheiden jälkeen päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle. Samassa pyörityksessä minusta tuli myös äiti. Lapseni yksivuotispäivän vietin suljetulla osastolla, mikä vieläkin minua kaihertaa.
Sairaus on rajoittanut elämääni monella tapaa. Toisaalta olen löytänyt vauhtikausien myötä itsestäni aivan uudenlaisia luovuuden lähteitä. Olisinko koskaan sovittanut barokkiaarioita naiskvartetin laulettavaksi, ellen olisi ollut hypomaaninen? Olen myös kirjoittanut myrskyisällä vimmalla sellaista runollista sanojen vuota, etten ikinä olisi tasaisemmalla kaudella sellaiseen pystynyt. Tauluissani loistavat värit, jotka eivät ole ihan tästä maailmasta. Sairaus päästää minut sellaisille mielen alueille, joille terveillä ei ole pääsyä. Onko kukaan terve ikinä ollut Tampereen kuningatar kultaisessa viitassaan ja luonut suopeita katseita alamaisiinsa? Tai eksynyt sysimustaan hiilikaivokseen.
Haluaisin ihmisten tietävän, että tämä ei ole järkevyyshäiriö. Tämä ei myöskään ole älykkyyshäiriö. Tämä on mielialahäiriö, ja minun tapauksessani välillä psykoottinen sairaus myös, mutta en ole yhtään sen huonompi, tyhmempi, pahempi tai heikompi kuin terve ihminen. Haluaisin myös ihmisten tietävän, että kukaan ei sairastu tahallaan. Ihminen on täysin viaton, syytön sairauteensa. Sairaus on henkilökohtainen, lähipiirin ja jopa koko yhteiskunnan tragedia. Silti sen kanssa on mahdollista elää. Terveys on yhteiskunnassammme suuressa arvossa ja ihannoinnissa. Kuitenkaan se ei ole kaikki. Olen menettänyt terveyteni, mutta elämäni on monesti aivan onnellista. Olen taiteilija, vaimo ja äiti. Niissä asioissa olen hyvä.
Olen nyt 45-vuotias ja minulla on paljon unelmia. Ennen kaikkea toivon lapselleni onnellista elämää. Toisekseen toivon itse pääseväni vaikuttamaan positiivisesti mielisairaiden asemaan yhteiskunnassa. Toivon, että taiteestani on iloa itseni lisäksi myös muille ihmisille. Tähän sairauteen en aio kuolla, vaan aion elää sen kanssa ja kulkea sovussa käsikkäin niin pitkälle kuin elämä kantaa.”
Kalenterin pääset tilamaan tästä linkistä. Projektin kuvaajana oli Krister Löfroth, kuvauspaikat lahjoitti MAGITO ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy, kalenterin ja näyttelykuvat printtasi Color-Kolmio.
Elmeri O. Juuti on lukiolainen Turusta. Huolimatta nuoresta iästään on hän jo kokenut luontokuvaaja, harrastus kun alkoi jo 6-vuotiaana. Tulevaisuus näyttää tuleeko harrastuksesta ammatti, tavoitteita kun on sekä opiskelun, että kuvaamisen suhteen.
Elmeri valittiin vastikään vuoden nuoreksi pohjoismaalaiseksi luontokuvaajaksi 2021. Eikä tämä ole suinkaan ainoa menestys kilpailuissa, esim Kuusamo Nature Photo 2018 -kilpailun nuorten sarjassa tuli sijat 1 sekä 4 ja myös yleisö valitsi Elmerin kuvan suosikikseen. Vuonna 2019 tuli samasta kilpailusta viides sija. Vuoden Luontokuva -kisojen nuorten sarjasta on tullut kunniamaininnat vuonna 2020 sekä 2019.
Elmeri ajautui luontokuvaajaksi alunperin isän kanssa käytyjen lähiluontoretkien kautta. Lintujen katselu vaihtui sekä eläinten että maisemien tallentamiseen. Kuvaamisen kohteet muutenkin ovat laajentuneet koko ajan, ehkäpä mieluisimmat kohteet ovat kuitenkin saaristo-, metsä- ja suoluonto.
”Yllä oleva kettukuva syntyi kesäisenä iltana Paraisilta Turkuun palaillessa. Puhuin autossa, miten olisi kiva kuvata kettua hyvissä valoissa ja olosuhteissa. Isä näki autosta ketun kauempana niityllä saalistamassa. Jäin autosta pois kameran kanssa ja lähestyin kettua. Pääsin hyvin lähelle seuraamaan sen saalistelua makuultani. 2 myyrää se sai napattua.”
Luonto on Elmerille enemmän elämäntapa kuin vain harrastus.
Joskus Elmeri kuvaa isommissakin porukoissa, mutta pääasiassa kuvaaminen hoituu joko isän kanssa tai yksin.
Elmeri käyttää enimmäkseen Nikonin D500 -kameraa ja Nikkorin 300-millistä f2.8 Vr II -linssiä. Toki maisemia ja kasveja kuvattaessa tarvitaan lyhyempiä polttovälejä, mutta juuri tuo 300-millinen on lempipolttoväli.
Elmerin ja hänen isänsä yhteisille sivuille pääset tästä klikkaamalla.
Tarkoitan tässä yhteydessä monivalotuksella sitä, että eri osat kuva-alasta valotetaan eri aikaan tai eri ajalla. Itse tein vuosituhannen vaihteessa aiheesta Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon ja tuolloin monia asioita tehtiin ja kannattikin tehdä livenä. Nykyään Photoshopilla voi jäljitellä tällaista lopputulosta aika hyvin, joten kyseessä lienee lähinnä katoavaa kansaperinnettä. Vilkaistaan silti pieni yksityiskohta kyseisestä monivalotusleikistä.
Tässä kuvassa on malli ja tausta valaistu erikseen eri ajalla. Malli on valaistu kahdella samalla etupuolelta ja tausta on valaistu puolen sekunnin ajalla pelkällä salaman ohjausvalolla. Eli mallin etupuoli piirtyy terävänä niiltä osin, mihin salaman valo osuu ja koska näiden salamoiden ohjausvalot ei ole päällä, ei myöskään malliin päälle tule huntua. Kun taustasalama ei välähdä, niin mallin reunat piirtyvät pehmeästi puolen sekunnin aikana. Kun kamera/malli liikkuu, niin mallin ja taustan rajapinnassa tuo liike näkyy.
MALLI: Päivi JoutilaTästä näkee ilmiön… Osan hiuksista ovat salamat piirtäneet terävänä etupuolelta ja osa hiuksista on piirtyneet pehmeänä puolen sekunnin valotusajan ansiosta.
Saija Sasetar pyörättää facessa aktiivista Tampere valokuvaajat & mallit -ryhmää. Tärkein toimintamuoto on kuukausittainen miitti, joka kerää aktiiviset jäsenet yhteen. Joka kerralle on oma teema ja oma paikka, joten mistään itsensä toistosta ei todellakaan ole kysymys, vaan todellakin fressistä kuvaamisesta.
Saija on itsekin aktiivinen malli, joka on aina satsannut lookkiin kokonaisvaltaisesti, kuten oheiset kuvat näyttävät. Saijan into niin posettamisessa kuin ryhmänkin vetämisessä on tuottanut monille kuvaajille ja muille malleille paljon hyötyä ja iloa! Huomenna Saijan mietteitä ja lisää kuvia YouTube-kanavallamme.
Huomisessa YouTube-videossa luvassa kaksi samalla tavalla tummaa kuvaa, mutta tyylittely on erilaista, sekä toisessa esitetään ja toisessa piilotetaan kasvot.
Tässä kuva, jossa kasvot on tuotu esiin, vaikkakin silmät on jätetty varjoon. Huomenna julkaistaan tubessa myös se tämän kuvan vastapari. YouTube-kanavallemme pääset tästä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että paneutuminen johonkin tiettyyn valokuvauksen osa-alueeseen vie kuvaajan pitkälle. Mikko Huunonen on kuvannut paljon luonnon pienehköjä olentoja ja osaaminen todella näkyy kuvissa. Huomenna YouTube-kanavallamme kuulet Mikon ajatuksia muutaman kuvan kera, mutta tässä jo pari kuvaa ihan vaan tiiseriksi.
Näiden kahden perhoskuvan vertailu on mielenkiintoista. Toisessa kuvassa perhonen on omassa ympäristössään melkeinpä naamioituneena kasvien sekaan. Toisessa kuvassa taas tasainen tausta kiinnittää kaiken huomion nimen omaan siipien väriin ja muotoon.
Tällaiset kuvat on omaan silmääni todella rauhoittavia. Pakko tunnustaa, että haluaisin osata ottaa tällaisia kuvia, mutta rahkeeni eivät tule siihen riittämään… Niinpä nautiskelen muiden osaamisesta tässä lajissa…
Mikon omille sivuille pääset tästä ja tosiaan huomenna lisää matskua YouTubessa.
Joskus kuva ohjaa tekijäänsä, eikä toisin päin. Yksi kuvaamani ruutu lähti elämään omaa elämäänsä aivan uusille urille.
Yleensä kasvot tehdään kuvan vaaleimmaksi paikaksi huomioarvon korostamiseksi. Tässä kuvassa viehätti kuitenkin nimen omaan tummien sävyjen voima, joka piilottaa kasvot ja osia vartalosta.
Janne Heinonen on pitkän linjan luontokuvaaja. Hänen kuviaan revontulista ja valaisevista yöpilvistä on julkaistu jo aiemmin blogissa. Tällä kertaa blogissa on näytillä pari eläinkuvaa ja huomenna näet kuvia enemmän sitten YouTube-kanavallamme tarinoiden kera.
Hetkellisyys on luontokuvissa upeaa, nopea tapahtuma ja elämään oikealla hetkellä napatun otoksen ansiosta.
Upea värimaailma on hyvä piilo.
Niinpä klikkaa huomenna itsesi tästä JAS Kamerakaupan YouTube-kanavalle.
Ollaan taas lomakuvien maailmassa, eli mukana kuvauksessa oli pelkkä runko peruszoomilla ja ollaan metsäisellä kalliolla. Mallin huomioarvoa katsojan silmissä voi vahvistaa tietenkin monellakin tapaa, tässä ollaan käytetty selkeästi lyhyttä terävyysaluetta. Kun siihen yhdistää etu- ja taka-alalla olevat kohteet, pomppaa malli kuvasta selkeästi esille.
Käsittelyssä on laitettu ”glowia” kasveihin tavoitteena saada ripaus satua metsän olemukseen.
Tästä kuvasta enemmän huomisen YouTube-videossa. Kanavallemme pääset tästä.
