Viime tiistaina oli jälleen FOTO TOURin tilaisuus. Tällä kertaa paikkakunta oli Helsinki ja luennoitsijana Suvi Sievilä aiheenaan LUOVUUS KÄDENJÄLKENÄ.
Luennoitsijana Suvi on loistava. Oma eletty elämä ja löydöt luovuudesta tarjoillaan lämpimästi persoonallisella tyylillä kuulijoille hienoilla kuvilla kuorrutettuna. Tarinoiden kuunteleminen on paljon mielenkiintoisempaa, kun esiintyjä ei ole lottotarkastajan äänellä honottava oraakkeli.
Suvin tunnetuin kuva on maamme juhlavuotta kunnioittamaan luotu jäämekkoinen Suomineito. (Iltasanomien artikkelin löydät tästä.) Kannattaa tsekata tarina kuvan luomisesta Suvi Blogista, tämä on hyvä esimerkki siitä, että kannattaa seurata visioitaan silloinkin, kun olosuhteet ovat hankalat.
Tämä kuva herätti uskomattoman paljon huomiota myös maailmalla ja toi lisäksi Suville myös useita uusia asikkaita.
”TAKEN BY NATURE” -idea lähti morsiamesta, jonka luonto kietoo syleilyyn. Photoshop on Suville vain väline viimeistelyyn, kuvat tehdään jo livenä niin valmiiksi kuin mahdollista.
Suvin kuvat ovat mainioita esimerkkejä siitä, kuinka näyttävää rekvisiittaa pystyy luomaan pienellä budjetilla. Pääosan viime aikoina käyttämistään asusteista Suvi on tehnyt itse ja siitä onkin muodostunut positiivinen oravanpyörä, jonka ansiosta inspiraation lähde on omissa käsissä.
Suvi on aktiivinen somessa, joten kannattaa ruveta seuraamaan neidon tekemisiä. (Esim Instatilin löydät tästä.) Itse ihailen Suvin aitoa lähestymistapaa niin kuvaamiseen kuin elämään yleensäkin. Ja persoonallisuus kuvissa on juuri se asia, millä voi erottua nykypäivän valtavasta kuvamassasta.
Täytin jonkin aikaa takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…
Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.
Otin yhteyttä Junnuun ja mies onneksi innostui kuvaamisestani. Tai ehkä ”innostua” on voimakas sana, mutta vähintäänkin miehen mielikuvitus lähti käyntiin. Ensin minun täytyi vakuuttaa haluavani nimen omaan hänen tyylisensä kuvan, enkä halua puuttua toteuttamiseen sen kummemmin. Junnu esittelikin pien muutaman ideansa, jotka kaikki olisivat olleet eeppisiä. Mutta yksi valikoitui ja sainkin ”kaavapiirrustuksen” suunnitelmana tulevasta…
Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.
Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.
Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.
Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.
Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…
Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!
Sami Eskonlahden kanssa olemme miettineet jo jonkin aikaa järjestävämme sellaisia tilaisuuksia, joiden avulla voisimme tarjota kuvaajille käytännönläheisiä vinkkejä kaikenlaiseen tekemiseen, ihan jopa laitteiden hankinnasta, aina valmiiden kuvatuotteiden tekemiseen asti. Niinpä Interfoton ja JAS Kamerakaupan yhteistyö poikikin Fototour nimisen kurssisarjan. Fototourin nettisivuille pääset tästä.
Fototour nimen alla tarjotaan monenlaista ohjelmaa eri paikkakunnilla. Ensimmäinen tilaisuus oli viime viikon maanantaina 26.8 Tampereella Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:ssä. Tilaisuuden idea oli se, että Mitja Kortepuron ja meikäläisen demokuvauksista sekä käsitellään, että Samin toimesta printataan ja pohjustetaan valmiita kuvia. Tämän tekemisen lisäksi samalla pidettiin pienet messut, joissa esillä oli mm Epsonin, Koy Labin, Hahnemühlen, Nikonin, Canonin, DJI:n ja Jinbein tuotteita. Jos satuit vilkaisemaan facebook-sivujamme, niin näitkin jo vähän videonpätkää tapahtuneesta. Tilaisuus oli menestys, paikat täyttyivät todella pian ja meitä olikin melkein 50 henkilöä paikalla. Ja vaikka olenkin jäävi, totean silti, että ilmapiiri oli läheisen toimiva. Pipo ei kiristänyt kenelläkään.
Seuraava Fototourin tilaisuus pidetään 10.9 klo 17-20 Helsingissä, Interfotolla osoitteessa Vellamonkatu 30 B. Ohjelma pyörii Suvi Sievilän löydöistä luovuuden ympäriltä. Itse olen avoimen innostunut kuulemaan Suvin ajatuksia aiheesta. Tässä vähän tarkemmin…
Otahan ja ilmoittaudu…
Palataan sitten vielä viime maanantaihin ja Tampereelle. Laitan myöhemmin omia tekemisiäni esille, mutta otetaanpa oheen Mitjan pari kuvaa. Nämä kuvat on siis otettu ja käsitelty yleisön katsellessa vierestä.
Keskeltä ylhäältä tuli metrisestä teltasta päävalo, kameran takana oli halkaisijaltaan 140cm teltta. Takaviistosta kummaltakin puolelta tuli piirto 25x100cm stripeistä. Käytössä oli Jinbein HD-601 akkusalamat ja kaikissa teltoissa oli gridit.
Mallin heittäytymiskyky tai sen puute näkyy aina kuvassa. @jeannedemone on aina menossa mukana…
Oli hienoa nähdä Mitjan ja Samin kyky tehdä kaikki asiat samoin yleisön edessä, kuin rauhassa yksin omissa tiloissa. Aito tilanne vaan on niin paljon kertovampi yleisön edessä.
Katsotaan, minne kaikkialla ja millaisten tilaisuuksien kanssa vielä ehditäänkin…
Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja JAS Kamerakauppa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…
Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:
Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.
Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.
Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.
Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.
Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.
Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.
Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.
Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.
Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. JAS sai olla mukana valaisemassa kuvan Jinbein salamoilla. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!
Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!
Jan on kamerateknikkona JAS Tekniikan keskushuollossa Piispanristillä, Kaarinassa. Tämä pitkän linjan ammattimies on ollut alalla yli 20 vuotta, kokemusta on kertynyt jo ennen JASsilla aloittamistakin. Janin erikoisosaamista on ammattilaiskamerarungot, -objektiivit ja tarvikkeet.
Työkaverit kuvaavat Jania ”tarkan työn tekijäksi”.
Aina kun käytössä on valaisimia, tai muita esineitä ja pintoja joita voi valon muokkaimina käyttää, on helpompaa hallita sekä kuvan teknistä, että visuaalista kerrontaa. Mutta jos valaisimia ei käytössä ole, ei sekään välttämättä estä valon läsnäoloa. Tuolloin vain on tärkeämpää valita kuvauspaikka oikein. Tässä muutamia esimerkkejä iltakävelyltä Vanajanlinnasta Mitjan kanssa.
Itse olen välillä lähes pakkomielteinen mahdollisuudesta kontrolloida valaisua, joten käytännössä aina kun on mahdollista, kuskaan mukanani Jinbei HD-601 akkusalamoita. Tällöin kun ei ole säiden ja vallitsevan valon varassa. Monesti toki on mahdollista käyttää vaikkapa vaaleita ja tummia seiniä isoina heijastimina. Ja vielä helpompaa on tietenkin käyttää auringonvaloa päävalona muodon luomiseen. Tällöin paras ajankohta on joku auringon nousu, tai -lasku. Silloin kontrastit eivät mene yli kennon toistokyvyn ja lopullinen sävymaailma on helpompaa pitää ”kasassa”. Lisäksi valaisukulma on loivempi, eli parempi kasvoja ajateltuna.
Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina.
Vain harvon ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.
Kun kasvoille tulee valoa vain suoraan ylhäältä taivaalta, jää silmät (ja ilmeestä riippuen myös suun ympärys) väkisinkin varjoon. Tämän ilmiön pystyy käytännössä poistamaan vain tuomalla malliin lisävaloa matalammasta kulmasta.
Näistä kuvista tämä keskimmäinen (yllä oleva) näyttää, kuinka erilaisia kuvia samassa paikassa samaan aikaan voi ottaa. Kun tiiliseinäiseen taustaan ja kasvoihin osuu suora auringon valo, on koko kuva-ala yhtenäisen lämmin. Ja kun auringon valo piirtääkin takaa vain ääriviivaa, muuttuu koko kuvan tunnelma.
Joten kameraa kannattaa pitää iltakävelyilläkin mukana, vaikkei muuta kalustoa ole pakettiautollista käytössä! ?
En ole koskaan selitellyt, ettenkö olisi varusteurheilija. Monet tekemiseni ovatkin lähteneet jostain ulkopuolisesta ärsykkeestä. En ole koskaan oikein viitsinyt kuvata videoita niiden leikkaamisen työläyteen vedoten, mutta nähnessäni DJI:n Osmo Pocketin, olin pakotettu ajattelemaan asiaa toisesta suunnasta.
DJI Osmo Pocket on kokoonsa nähden uskomattoman monipuolinen. Tämä on todellakin laite, jota jaksaa pitää mukana. Ja 3-akselinen käsikimbaali vakauttaa videon tasaisemmaksi kuin osasi kuvitella. Ja kuvata voi jopa 4K/60fps videota 100Mbps ja hintaa kameralla on vain 359€.
Osmossa on pieni näyttö, joka mahdollistaa kameran käyttämisen sellaisenaan hyvinkin.
Tässäpä vähän speksejä:
2.3 tuuman kenno, 80° kuvakulma ja 2.0 aukko
4K/60fps video ja 1080p/120fps slow motion video
Universal portti, jonka avulla voi liittää älypuhelimen tai jonkin lisävarusteen
Mekaaninen gimbal tärinänvaimennus, joka toimii huomattavasti tarkemmin kuin pelkkä elektroninen tai optinen vaimennus
Akunkesto 140 min
Äänetön jäähdytys
Älykkäät toiminnot kuten ActiveTrack, Motionlapse ja 3×3 Panorama
Paino: 116g Mitat: 121.9mm x 28.6mm x 36.9mm
DJI Mimo -aplikaation avulla voit muokata kuvaamiasi videoita (ilmainen)
Käyttää microSD-korttia (myydään erikseen). Terävintä 4K 60fps videota hyödyntääksesi kortin tulee olla vähintään V30 tason microSD. Max. 256 GB
Kun kytkee Osmo puhelimeen, avautuu oma softa heti. Puhelimen näytön kanssa on merkittävästi helpompaa tehdä haluamansa säädöt ja tietenkin hahmottaa rajaus tarkemmin.
Kaiken maailman lisävälineitä löytyy myös Osmoon. Niitä voit tsekata tästä.
Kaiken kaikkiaan Osmo Pocketilla saa yllättävän laadukasta videota vaikkapa yrityksen viestintätarpeisiin. Ja videot voi halutessaan jopa leikatakin puhelimessa, joten julkaisujakin voi hoitaa tien päällä. Ja kun koko on tätä luokkaa, tulee pätkiä oikeasti kuvattuakin. Suosittelen lämpimästi Osmoa, olit sitten vloggaamassa, tekemässä sisältöä jollekin yritykselle tai vaikka ihan vaan pitämässä lystiä. Itselläni tämä vekotin on oikeasti synnyttänyt halun videoiden kuvaamiseen…
Ne kuvat muistetaan, jotka herättävät katsojassa tunteen. Niinpä Bella von Wolfkill sitten karjuikin kuvauksessa meikäläiselle ja nyt teille katsojille silkkaa agressiivisuuttaan… 😉
Tämän kaltainen kuva kannattaa aina tehdä ”liikkeessä”. Eli tunnelma syntyy merkittävästi helpommin, jos malli saa kävellä kameraa kohti, repiä paitaansa ja huutaa ihan livenä. Yllättävän hyvin suoraan ylhäältä 40 asteen hunajakennon synnyttämän valonkin sai osumaan kasvoille, kun muutaman kerran peräkkäin toistettiin liikkuminen/kuvaaminen.
Bellan asento ja taustan ”taivasosuus” osuivat hyvin muodoiltaan toisiinsa lähes sellaisenaan. Niinpä mallille syntyi kehys itsestään…
Päävalon ja tasoittavan salaman lisäksi irrottelin ääriviivoja kummaltakin puolelta takaviistosta. Lisäksi yksi salama oli vielä taustalle, joten käytössä oli 5 kpl Jinbein HD-601 -salamaa. Taustakuva on kuvattu Ruotsissa lähellä Vadstenaa sijaitsevissa raunioissa.Tuolloin mukana oli Nikonin vanha käsikäyttöinen kalansilmä, jolla sai tiiliskivet vääntymään omituisesti.
Aika usein, kun ei olla jahtaamassa luonnollisen neutraalia sävymaailmaa, käytän Nikin Color Efex Pro 4:sta sävyjen viimeistelyssä. Esim yöhön sopivammat sävyt on helppo luoda muutamalla päällekkäisellä filtterillä.
Olen höpissyt jo muutamaankin otteeseen Jinbein akkusalamoista, joten kaivellaan niiden ominaisuuksia hieman tarkemmin tässä kirjoituksessa. Itse käytän siis HD-601:siä, joille löytyy sekä iso-, että pikkuveli.
Piuhattomuus on mukavuutta ja toiminnallisuutta lisäävä arvo. Muutamien muiden syiden ohella se on ainakin minulle todella tärkeä ominaisuus. Toinen todella tärkeä ominaisuus on salaman ohjattavuus lähettimestä. Jinbein 6- ja 7-sarjan laukaisimilla voi tehojen säädön lisäksi ohjata erikseen eri ryhmissä mm ohjausvaloa. TR-Q6 lähettimellä voi erikseen ohjata kolmea ryhmää itsenäisesti ja TR-Q7:lla kuutta. Joten kuvauksessa jokaisen salaman luona pörrääminen on nyt loppunut minun osaltani… 6-sarjan lähetin toimii kahdella AAA-paristolla ja 7-sarjalaisessa on lithium-akku.
TR-Q7 toimii Canon, Nikonin, Sonyn (sovitteella), Fuiji, Panasonicin ja Olympuksen kameroiden kanssa. 6-sarjalaisesta löytyy neljä eri lähetintä, joista jokainen toimii joko Canonin, Nikonin, Sonyn tai Fujin kanssa. Molemmat on ominaisuuksista huolimatta maltillisen kokoisia.
HD-601:ssä on nopeiden välähdysaikoijen lisäksi myös varsinainen high speed sync. Laitteessa on 6000 mHh:n akku, josta riittää 500 välähdystä täydellä teholla. Ja tietty siihen saa myös verkkolaitteen, jos jostain syytä haluaa kuvata ilman akkua. Akkujen kapasiteetin takia jopa yhdellä akulla hoitaa kyllä melkoisen kuvauksen (ja tietty niitäkin saa lisää). Itse en tajunnutkaan kuinka paljon mukavuutta lisää piuhattomuus myös studiossa. Kompurointi päättyi suurelta osin… Tehoa 601:ssä on 600ws ja painoa on 2,7 kiloa akun kanssa. Luultavasti harvoin käytetty ominaisuus on Easy Cap -toiminto, jolla taustan ja mallin saa eriytettyä eri ruutuihin. Värilämpötila on: Normaali: 5500 ± 150 K; Freeze: 5500 ± 800 K. Ja olennainen tieto on se, että laitteissa on Bowens kiinnitys. Sovitteitakin löytyy, mutta JInbein teltoista täytyy todeta käsiteltävyyden osalta, että niiden varjomekanismi kasaamisessa on yksinkertaisesti loistava.
Omiin laitteisiini merkitsin ryhmien kirjaimet askarteluliikkeen tarroilla. Näkeepä olennaisen vähän kauempaakin…
HD-610 on 601:sen isoveli ja yksinkertaistaen niihen ero on se, että 610:ssä on TTL. Mm sellainen pieni ero löytyy, että isoveli välähtää samalla akulla täydellä teholla noin 450 kertaa.
HD-400 on sitten pienempi ja kevyempi laite. Tehoja löytyy 400 ws ja painoa on akun kanssa vain 2,2 kiloa. Laitteessa on mm TTL, sekä high speed sync.
Kun haluat kaivella speksejä vielä tarkemmin, niin meidän sivullemme pääset tästä, JInbein valmistajan sivuille pääset tästä ja esitettä voit selailla tästä. Hinnoiltaan laitteet ovat ominaisuuksiinsa verrattuina todella kilpailukykyisiä: HD-400 maksaa 545€, HD-601 maksaa 599€, sekä HD-610 maksaa 795€. Jinbein telttojen ja oheistarvikkeiden hinnoittelu on myös maltillista, vilkaise niitä tästä.
Toki huomaatte kaikki, että olen itse aika innostunut näistä Jinbein akkusalamoista. Olen itse jo kauemminkin tehnyt kaiken nimen omaan akullisilla laitteilla ja nyt erityisesti johdottomuus, monipuolinen laukaisin ja high speed sync oli (hinnan ohella) minulle henkkoht se syy, miksi hankin laitteet omaan käyttöön. Nyt olen siis lopettanut salamoiden kaatelun ja kompastelun johtoihin…
Tavaran roudaaminen miljöökuvauksissa ei ole koskaan itsetarkoitus, mutta kieltämättä haasteellisetkin olosuhteet selättyvät akkusalamoilla ja ennen kaikkea valollinen laatu kasvaa merkittävästi, jos on mahdollisuus yhdistää vallitsevaan valoon ”studiosalamoiden” valoa.
Mainittakoon vielä ennen varsinaista asiaa, tässä yhteydessä tarkoitan studiosalamalla laitetta, joilla voi synnyttää haluttaessa oikeasti pehmeää valoa vaikkapa teltoilla tai heijastinvarjoilla. Eli käsisalamahommiin ei mennä tässä blogissa.
Toki miljöössä voi hifistellä useammallakin salamalla saaden todella kontrolloitua jälkeä, mutta monesti normaaleissa tilanteissa on järkevää ja perusteltua olla liikenteessä yhdellä akkusalamalla. Eli nämä kaikki kuvat on valaistu yhdellä Jinbei HD-601 -salamalla, joka oli varustettu 102 cm halkaisijaltaan olevalla läpiampuvalla varjolla.
Tuijan ja Jarin kihlakuvat otettiin Vanajanlinnassa ja kieltämättä upeista taustoista on runsauden pula. Se helpottaa ulkokuvissa toki paljon erityisesti siksi, että kun yleensä kannattaa pitää aurinko mallien takana, niin hienoja taustoja löytyy joka tapauksessa. Suunnitelma olikin tehdä kaikki kuvat ulkomiljöössä ja kolmannella kerralla sää ja sovittu aika kohtasivat hyvin…
Tässä käytössä oli Nikonin 24mm f1.4 linssi. Sen kuvakulma riittää jo synnyttämään melko mahtipontista jälkeä alaviistosta kuvattuna.
Yleensä kannattaa tämän kaltaisissa kuvauksissa käyttää eri polttovälejä, eri rajauksia, sekä eri kuvakulmia. Sama ympäristö ja jopa sama kuvauspaikka sekä valaisukin luo todella erilaisen perspektiivin ja sitä myötä kuvan olemus muuttuu kun tekee variaatioita.
Kaikissa oheisissa kuvissa siis loin kasvoille akkusalamalla valaisten päävalon muodon. Jos olisin käyttänyt toista salamaa, niin olisin käyttänyt sitä kontrolloimaan mallien varjopuolta. Eli nyt yhdellä salamalla synkkasin mallien valopuolen vallitsevaan valoon. Tämän kaltaisissa kuvissa yksi valaisun kriteereistä onkin luontevuus. Kasvojen hienovarainen muotoilu ei huuda itseään lujan teatraalisena esille, vaan luo pelkästään hieman kolmiulotteisuutta ja valon läsnäoloa.
85-millisella perspektiivi on sopivasti hieman litistynyt.
Kaikessa muutenkin piti tyylilajin olla ”luonnollisuus”, siksi käsittelytkin ovat olleet kovin maltillisia. Ja taas, kuten käytännössä aina kaikissa kuvauksissa mallien heittäytymisestä syntyy todellinen laatu. Tekniikan tulee vaan olla hanskassa tukemassa luotua tunnelmaa.
