Aihearkisto: Kuvaus- ja valaisudemoja

Vinkkejä ja ideoita valokuvaukseen, sekä valaisuun.

Canonia maistelemassa

Julkaistu , kirjoittanut

Omaan historiaani on kuulunut Nikon jo kauan. Niinpä otin testattavakseni Canonin päästäkseni paremmin sisälle merkin sielunmaailmaan. En siis pistänyt kameroita mihinkään testipenkkiin, vaan tein oikean kuvauksen kahdella kameralla…

Kuvasin Idan Radisson Blue Tammerissa Nikon D810, sekä Canon 5Dmark4 -rungoilla. Kummassakin oli kiinni 85-milliset f1.4 optiikat. Kuvauspaikan valitsin tarkoituksella tummanpuhuvaksi päästäkseni tsekkaamaan hyvin tumman pään toistoa. Ja sanottakoon vielä, että halusin eniten koeponnistaa miltä Canon tuntuu oikeassa tilanteessa, en siis perkannut perimmäisiä speksejä kameroista vierekkäin.

Mallin valaisin kolmella Jinbein HD-601 salamalla. Takavasemmalta irrottelin Idaa stripillä, etuoikealta muotoilin päävalolla ja tasoittava salama tuli kameran päältä.

Ida Canon 5Dmark4:lla ja 85mm f1.4 linssillä.

Päällimmäiset huomiot 5Dmark4:stä oli se, että takanäyttö on selkeän informatiivinen ja kosketusnäyttö toimii hyvin. Oikeastaan yllättävän helppoa oli käyttää kameraa, jonka logiikka ei ole sama kuin tämän hetkisessä omassa kamerassani. Jäljestä voin todeta, että Nikon teki kontrastikkaampaa ja värikylläisempää kuvaa. Luonnollisesti tämä ei ole hyvä tai huono asia, käsittelyssä kun kuitenkin valitaan lopulliset säädöt noidenkin asioiden osalta. Lisäksi Canon tässä tilanteessa tuntui haluavan hieman suuremman aukon luodakseen saman oloista jälkeä. Tummien sävyjen toisto oli kummankin kameran osalta loistavaa.

Käsittelyssä tein suunnilleen samat asiat kummallekin kuvalle. Niinpä Canonilla kuvattu lopullinen ruutu on aavistuksen rauhallisempi kontrastin osalta.

Ida Nikon D810:lla ja 85mm f1.4 lasilla.

Suurena ruudulla näytti siltä, että Canonin jälki oli aavistuksen terävämpää. Siitä asiasta en kuitenkaan anna kirjallista lausuntoa, piirron vertailu tarkasti kun vaatisi sen kylmän testipenkin. Mutta näppituntumana jäi mukavan terävä ruutu ja kaiken kaikkiaan Canonista jäi kokonaisuutenakin erittäin hyvä jälkimaku. Näistä ruuduista tulen itse käyttämään tuota ylempää…

Kuvauksessa kaikki meni siis yllättävän helposti, enkä joutunut käyttämään aikaa kiroiluun tai käyttöohjeen etsimiseen. Ja kumpikin kamera hoiti hommansa paremmin kuin minä omani. Tämän kuvauksen ansiosta odotankin seuraavaa testiä, nimittäin Canonin R lienee listassa seuraavana…

Krister Löfroth

LISÄÄ MATSKUA TAMPEREEN FOTOTOURILTA

Julkaistu , kirjoittanut

Aiemmin tuli aiheeseen liittyen kerrottua yleisistä asioista ja muiden tekemisistä. Pistetääs tähän jotain omistakin puuhista tarkemmin…

Itse tein demossa kaksi asiaa. Ensin tein esimerkkivalaisun samasta mallista samoilla vaatteilla samassa kohdassa pehmeällä ja kovalla valolla. Näin pääsee vertaamaan ilmapiirin eroja keskenään. Ja toisekseen tein pikakäsittelyn heittämällä mallin valmiina odottavaan taustaan.

Kieltämättä on oikeastaan kuumottavan jännittävää tehdä kuvaamisia ”kelloa vastaan”. Onneksi olen ollut usein tilanteissa, jossa aikaa on käytettävissä vain tietty, muiden määrittelemä minuuttimäärä. Nyt tässä kuvauksessa minulla oli puoli tuntia aikaa kuvata nämä mainitut kuvat ja puoli tuntia aikaa käsittelyyn, ennen kuin kuvat esitin.

Mennään ensin pehmeän ja kovan valon kuvien vertailuun. Pehmeä valo oli rakennettu niin, että päävalo tuli mallin yläpuolelta metrisestä teltasta, tasoittava valo tuli 140cm octasta ja takairroitukset kummaltakin puolelta tuli 25x100cm stripeistä. Kovan valon kuvassa valaisukulmat ja -paikat olivat samoja, vain päävalon muokkain vaihtui 40cm beauty dishiin hunajakennolla ja taustairroituksiin käytin normikuupia hunajakennoilla. Tasoittavassa salamassa oli tässäkin tapauksessa kiinni 140cm octa.

Nämä kuvat ovat siis täysin käsittelemättömiä. Vasemman, pehmeämmän valaisun rauhallisuus erottuu melkoisen selkeästi oikean puolimmaisen kuvan raaemmasta piirtävyydestä. Näistä mallikuvista ei näe sitä, kuin kovempi metallin kautta heijastettu valo tuo esiin materiaalin struktuuria. Sen kaltaiset erot näkee käytännössä hyvin printatuista suurennoksista.

Normaalisti toki vielä kuvan käsittelyssä voimistettaisiin valaisun tyyliä ja vaikutelmaa. Mutta tällainen vertailu, jossa tosiaan ei olla tehty kuvalle mitään, on rehellisempi eron näkemisen kannalta.

Kasvoissa ja sulissa huomaa rauhallisemmat ja kauniimmat sävyleikit, oikealla oleva piirtävämpi valo luo rankemman vaikutelman.

Eli ei pehmeä ja kova valo muuta kuvaa täysin toiseksi, mutta selkeän eron ilmapiirissä se luo. Kuva on kuitenkin aina kokonaisuus, joten asento, ilme, asut, rekviisiitta, käsittely ja kaikki muukin kannattaa vielä samaan suuntaan valaisutyylin kanssa.

Mennäänpä sitten varsinaiseen kuvaan, jonka tein valmiiksi asti. Lähdin nimen omaan rakentamaan kokonaisuutta, jossa piirtävämmän valaisun kanssa edettäisiin yhteiseen suuntaan kaikessa muussakin.

Etukäteen oli selvää, minkä taustakuvan otan käyttöön. Oikealta puolelta tuleva voimakkaampi irroitus toimii taustan valoympyrän kanssa yhteen saaden aikaan valomaailman loogisuutta.

Eiköhän nyt ole tämä Fototourin Tampereen tilaisuus käyty läpi. Kuva-asioissa blogiin odottaa vuoroaan juttu mm samassa kuvauksessa käytetyt Canon 5Dmark4 ja Nikon D810 kumpikin 85mm f1.4 objektiivillä varustettuna. Ja viime lauantaina kuvattiin upeita kuvia, jossa ElinnaK:n meikit olivat isossa roolissa, joten sellaistakin on luvassa.

Krister Löfroth

Valollista kuvaa valoitta

Julkaistu , kirjoittanut

Aina kun käytössä on valaisimia, tai muita esineitä ja pintoja joita voi valon muokkaimina käyttää, on helpompaa hallita sekä kuvan teknistä, että visuaalista kerrontaa. Mutta jos valaisimia ei käytössä ole, ei sekään välttämättä estä valon läsnäoloa. Tuolloin vain on tärkeämpää valita kuvauspaikka oikein. Tässä muutamia esimerkkejä iltakävelyltä Vanajanlinnasta Mitjan kanssa.

Itse olen välillä lähes pakkomielteinen mahdollisuudesta kontrolloida valaisua, joten käytännössä aina kun on mahdollista, kuskaan mukanani Jinbei HD-601 akkusalamoita. Tällöin kun ei ole säiden ja vallitsevan valon varassa. Monesti toki on mahdollista käyttää vaikkapa vaaleita ja tummia seiniä isoina heijastimina. Ja vielä helpompaa on tietenkin käyttää auringonvaloa päävalona muodon luomiseen. Tällöin paras ajankohta on joku auringon nousu, tai -lasku. Silloin kontrastit eivät mene yli kennon toistokyvyn ja lopullinen sävymaailma on helpompaa pitää ”kasassa”. Lisäksi valaisukulma on loivempi, eli parempi kasvoja ajateltuna.

Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina.

Vain harvon ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.

Kun kasvoille tulee valoa vain suoraan ylhäältä taivaalta, jää silmät (ja ilmeestä riippuen myös suun ympärys) väkisinkin varjoon. Tämän ilmiön pystyy käytännössä poistamaan vain tuomalla malliin lisävaloa matalammasta kulmasta.

Näistä kuvista tämä keskimmäinen (yllä oleva) näyttää, kuinka erilaisia kuvia samassa paikassa samaan aikaan voi ottaa. Kun tiiliseinäiseen taustaan ja kasvoihin osuu suora auringon valo, on koko kuva-ala yhtenäisen lämmin. Ja kun auringon valo piirtääkin takaa vain ääriviivaa, muuttuu koko kuvan tunnelma.

Joten kameraa kannattaa pitää iltakävelyilläkin mukana, vaikkei muuta kalustoa ole pakettiautollista käytössä! ?

Krister

HUUTAMISEKS MENI!

Julkaistu , kirjoittanut

Ne kuvat muistetaan, jotka herättävät katsojassa tunteen. Niinpä Bella von Wolfkill sitten karjuikin kuvauksessa meikäläiselle ja nyt teille katsojille silkkaa agressiivisuuttaan… 😉

Tämän kaltainen kuva kannattaa aina tehdä ”liikkeessä”. Eli tunnelma syntyy merkittävästi helpommin, jos malli saa kävellä kameraa kohti, repiä paitaansa ja huutaa ihan livenä. Yllättävän hyvin suoraan ylhäältä 40 asteen hunajakennon synnyttämän valonkin sai osumaan kasvoille, kun muutaman kerran peräkkäin toistettiin liikkuminen/kuvaaminen.

Bellan asento ja taustan ”taivasosuus” osuivat hyvin muodoiltaan toisiinsa lähes sellaisenaan. Niinpä mallille syntyi kehys itsestään…

Päävalon ja tasoittavan salaman lisäksi irrottelin ääriviivoja kummaltakin puolelta takaviistosta. Lisäksi yksi salama oli vielä taustalle, joten käytössä oli 5 kpl Jinbein HD-601 -salamaa. Taustakuva on kuvattu Ruotsissa lähellä Vadstenaa sijaitsevissa raunioissa.Tuolloin mukana oli Nikonin vanha käsikäyttöinen kalansilmä, jolla sai tiiliskivet vääntymään omituisesti.

Aika usein, kun ei olla jahtaamassa luonnollisen neutraalia sävymaailmaa, käytän Nikin Color Efex Pro 4:sta sävyjen viimeistelyssä. Esim yöhön sopivammat sävyt on helppo luoda muutamalla päällekkäisellä filtterillä.

Krister Löfroth

Kihlakuvia akkusalamalla

Julkaistu , kirjoittanut

Tavaran roudaaminen miljöökuvauksissa ei ole koskaan itsetarkoitus, mutta kieltämättä haasteellisetkin olosuhteet selättyvät akkusalamoilla ja ennen kaikkea valollinen laatu kasvaa merkittävästi, jos on mahdollisuus yhdistää vallitsevaan valoon ”studiosalamoiden” valoa.

Mainittakoon vielä ennen varsinaista asiaa, tässä yhteydessä tarkoitan studiosalamalla laitetta, joilla voi synnyttää haluttaessa oikeasti pehmeää valoa vaikkapa teltoilla tai heijastinvarjoilla. Eli käsisalamahommiin ei mennä tässä blogissa.

Toki miljöössä voi hifistellä useammallakin salamalla saaden todella kontrolloitua jälkeä, mutta monesti normaaleissa tilanteissa on järkevää ja perusteltua olla liikenteessä yhdellä akkusalamalla. Eli nämä kaikki kuvat on valaistu yhdellä Jinbei HD-601 -salamalla, joka oli varustettu 102 cm halkaisijaltaan olevalla läpiampuvalla varjolla.

Tuijan ja Jarin kihlakuvat otettiin Vanajanlinnassa ja kieltämättä upeista taustoista on runsauden pula. Se helpottaa ulkokuvissa toki paljon erityisesti siksi, että kun yleensä kannattaa pitää aurinko mallien takana, niin hienoja taustoja löytyy joka tapauksessa. Suunnitelma olikin tehdä kaikki kuvat ulkomiljöössä ja kolmannella kerralla sää ja sovittu aika kohtasivat hyvin…

Tässä käytössä oli Nikonin 24mm f1.4 linssi. Sen kuvakulma riittää jo synnyttämään melko mahtipontista jälkeä alaviistosta kuvattuna.

Yleensä kannattaa tämän kaltaisissa kuvauksissa käyttää eri polttovälejä, eri rajauksia, sekä eri kuvakulmia. Sama ympäristö ja jopa sama kuvauspaikka sekä valaisukin luo todella erilaisen perspektiivin ja sitä myötä kuvan olemus muuttuu kun tekee variaatioita.

70-200 millisellä 185mm polttovälillä poimittu kuva.

Kaikissa oheisissa kuvissa siis loin kasvoille akkusalamalla valaisten päävalon muodon. Jos olisin käyttänyt toista salamaa, niin olisin käyttänyt sitä kontrolloimaan mallien varjopuolta. Eli nyt yhdellä salamalla synkkasin mallien valopuolen vallitsevaan valoon. Tämän kaltaisissa kuvissa yksi valaisun kriteereistä onkin luontevuus. Kasvojen hienovarainen muotoilu ei huuda itseään lujan teatraalisena esille, vaan luo pelkästään hieman kolmiulotteisuutta ja valon läsnäoloa.

85-millisella perspektiivi on sopivasti hieman litistynyt.

Kaikessa muutenkin piti tyylilajin olla ”luonnollisuus”, siksi käsittelytkin ovat olleet kovin maltillisia. Ja taas, kuten käytännössä aina kaikissa kuvauksissa mallien heittäytymisestä syntyy todellinen laatu. Tekniikan tulee vaan olla hanskassa tukemassa luotua tunnelmaa.

Onneksi olkoon Tuija ja Jari!

Krister Löfroth

TUMMAA TUMMALTA JA VÄHÄN JÄÄTELÖÄKIN

Julkaistu , kirjoittanut

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka erilaisia kuvia voi ottaa samasta ihmisestä samassa paikassa samalla valaisulla. Tässäpä esimerkki aiheesta…

Valitattavasti tällä kertaa studio oli sen verran pieni, ettei Nita Saarenpää voinut tuoda mukanaan tankoa. Hän nimittäin on sen välineen taitaja. Noh, keskityimme tällä kertaa ihan muuhun kuin painovoiman uhmaamiseen.

Vilkastaanpa aluksi jotain epätavallisen mustaa… Tummat vaatteet, joissa pitsit ja leikkaukset toivat struktuuria, toimivat hyvin yksityiskohtien luomisessa. Käytännössä koko vaatteiden alalle tein alueellisia vaalennuksia pitsien ja kankaan taitosten reunoihin, kuten myös hatun kukkienkin muotoihin. Shadown poskien voimakkaalla takavalaisulla lähdin hakemaan aavistuksen pääkalloa muistuttavaa muotoa kasvoihin. Pidän kieltämättä leikistä, jossa kasvot jätetään tavallisuudesta poiketen reilusti tummiksi…

Takaa voimakkailla/kovilla valoilla ääriviivaa piirrettäessä kannattaa olla todella tarkka valotuksen suhteen. Kun haluaa tummaan vielä sävyä, muttei halua vaaleaa ihoa puhki, on pelivarat aika pienet. Onneksi RAW pelastaa yleensä nämä välillä hankalat tilanteet.

Tässä valaisukaavio ylhäältä päin. Tasoittavana valona oli 140 cm halkaisijaltaan oleva octa, kaikki muu valo tuli malliin metallisen kuupan kautta. Päävalo tuli suoraan mallin päältä, joten kasvojen asennolla pystyi saamaan kasvot joko valoon tai varjoon.

Mitä isompi tasoittava salama on, sitä helpompaa on kuvattaessa siinä mielessä, ettei mahdollinen valon edessä steppaaminen vaikuta kovinkaan paljoa salama tehoon. Pienellä salamalla tasoitettaessa kun voi herkästi käydä niin, että itse saattaa peittää isohkon osan valon pinta-alasta saaden näin mallin varjopuolen tummumaan turhankin paljon.

Kaikki käytetyt salamat ovat Jinbei HD-601 -akkusalamoita, kamerana oli Nikon D800 & objektiivinä 85mm f1.4.

Low key nimityksellä ymmärretään välillä kovin erilaisiakin asioita. Toki kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirjaimellisesti kyseessä on alasävykuva, mutta kuvan ”hengestä” on eri mielipiteitä. Itse pidän selkeänä asiana sitä, että low key:ssä tummasta maailmasta kaivetaan pienet vaaleat alueet irti nimen omaan kovilla valoilla. Eli oman käsitykseni mukaan pehmeillä valoilla ei voi tehdä kuvaa, joka täyttäisi alasävykuvan hengen, vaikka faktisesti kyseessä olisikin kuva, jossa valtaosa pinta-alasta on todella tummaa.

Tältähän tuo low key -kuvan histogrammi voi näyttää…


Ja sitten vielä se toisen tyylinen kuva, vaikka ”kaikki” onkin samoin kuin tuossa ylemmässä.

Nyt kasvojen kulma on sen verran ylöspäin suuntautunut, että huomion kiinnittyminen osuu hyvinkin kasvoihin. Kovilla valoilla irrottelu on täysin samankaltainen kuin tummassakin kuvassa. Tämän kuvan työnimi sitä tehdessä oli ”superjäätelö”…

Tässä kuvassa ei vyötärönlinjaa ollut tarvetta sliipata tai kaventaa…

Niinpä siis melkeinpä mitään muuttamatta syntyi pastellia ja rankkaa tummaa. On hyvä, jos saa vältettyä sitä, että samalla kerralla samasta mallista syntyy kuvia, jotka ovat lähinnä toistensa kopioita. Niin tulee käytyä aina välillä itsellenikin. Nyt kun kuvaan kaiken akkusalamoilla, joissa ei ole piuhoja lainkaan, tuntuu asialla olevan isohko helpottava merkitys myös studiossa, vaikken näin etukäteen ajatellut edes olevan. Mutta käydäänpä itse noita flässejä läpi tarkemmin tulevaisuudessa.

Niinpä siis tältä erää kiitokset, palataan ensi maanantaina blogiin…

Krister Löfroth