Tällä kertaa katsomme sarjan kolmatta kuvaa ja pyöritämme ajatusta kuvan eliniästä.

Kuvat ovat lisääntyneet silmissämme räjähdysmäisesti. Aina ruutuaikaa viettäessämme kuvia scrollaantuu täysin jatkuvalla syötöllä. Klikkauskulttuuriin kuuluu senkinlainen omituinen ilmiö, että niihinkin uutisiin, jossa ei ole mitään asiaan liittyvää kuvaa tukitaan joku täysin turha kuvituskuva.

Tämä kuvavirta menee käytännössä suoraan viemäriin. Vain jotkut kuvat saavat meidän vilkaisemaan jotain asiaa pidempään. Ja käytännössä aina silloin on kyseessä kuva, joka herättää meissä jonkun tunteen. Kuva voi mielestämme olla hellyttävä, uhkaavaa tai vaikkapa se saa meidät haluamaan kuvassa olevaa autoa. Ne meissä heränneet tunteet voivat siis olla kovinkin erilaisia. Mutta tosiaan, se että meille syntyy joku tunne nostaa kyseisen kuvan ylös virrasta ja lisää sen elinajanodotetta oleellisesti.

Kauneus syntyy vimmasta ja tunteen palosta.
Kauneus asuu voimassa ja vallassa valita.
Kauneus elää kaarissa ja painovoiman kaadossa.
Kauneus kukoistaa rohkeudessa ja rakkaudessa.

Messuilla oli todella monta hienoa näyttelyä ja mukana oli omani: KUN HYMY EI RIITÄ. Lähiaikoina tulen esittelemään tässä blogissa useampaan otteeseen tuota sarjaa ja sen tekemistä. Näyttely koostui 12 kuvasta, jotka jakaantuivat kahteen teemaan. Yhteinen nimittäjä kaikille kuville oli se, että vältetään pikkunättiä söpöilyä ja välitetään tunnetta toisella tasolla kuin Instagrammien peruspönötyksissä. Vilkaistaanpa ensimmäisenä kuvaa Neon Irasta.

Layereitä on taustassa ollut useita, kuten myös alueellisia vaalennuksia/tummennuksia. Tässä alla tärkeimmät kuvat, joiden vaikutus lopputulokseen on ollut suurin.

Taustan viilaaminen tasapainoiseen lopputulokseen on ollut aikaa vievä operaatio. Tällaisessa asiassa kun tekeminen ei ole vaikkapa sillä tavoin selvää, kuin syvääminen. Esimerkiksi kun on jotain kohtaa tummentanut savulla, on ehkä liekkikuvio tullut turhan voimakkaasti esiin, joten tällainen hienosäädön kierre on ollut työläs. Tosin onneksi myös palkitseva.

Mutta jatketaan tosiaan tätä sarjan purkamista ja pohdiskelua lisää myöhemmissä blogeissa…

Krister Löfroth

Tässäpä yksi kuva esimerkkinä siitä, että ihmissilmä ohjautuu kuvaa katsottaessa kuvan vaaleimpaan kohtaan. Muotokuvassa kasvojen vaaleutta voi huomiopisteenä korostaa vielä vaikkapa kiiltävällä meikillä ja sillä, että pitää koko muun sävymaailman keskimääräistä tummempana. Simppeliä ja toimivaa…

Joskus ei ole aikaa, tai vaikka reissussa ollessaan edes mahdollisuutta pitää mukana valaisukalustoa ja silti haluaisi synnyttää kuvaan muotoa. Näppärä ratkaisu tällaiseen tilanteeseen on NiceFoton akkukäyttöinen Ledi SL-120A.

Kyseinen kuva on otettu sängyllä, johon on levitetty pussilakana peiton kera nuoren herran alle ja taustalle sängynpäädyn ylitse. Ledin lisäksi huoneessa oli ainoastaan kattovalo päällä suoraan mallin yläpuolella. Täydellistä synkkaa kahden erivalaisimen värilämpötilalle ei ole välttämättä helppoa tehdä, onneksi kylläkin NiceFoton ledissä voi säätää värilämpötilaa paljonkin. No tässä tapauksessa oltiinkin tekemässä mustavalkoista kuvaa, joten asiaan ei tarvinut kiinnittää huomiota.

Tokikaan näin pienellä valaisimella ei voi synnyttää suunnattoman pehmeää valoa, pehmeyden luomisessa kun on aina kysymys valaisimen isosta koosta. Kuitenkin valaisun luonne säilyi yllättävänkin hyvin lapselle sopivana.

Kävin siis Ruotsissa tapaamassa kyseistä miestä ja mukanani minulla oli vain runko, kaksi kiinteää objektiivia ja tuo kyseinen ledi. Yllätyin kyllä, kuinka paljon pienestä ledistä oli iloa ja hyötyä. Kun vielä samassa laitteessa saa kaupan päälle powerbankin, niin taidanpa kuskata vekotinta toistekin mukanani.

Krister