Rekvisiitan käytöstä olen montaa mieltä. Jos koko vaatetusta, kuvauspaikkaa, käsittelyä ja kaikkea muutakin ei viedä tarpeeksi pitkälle, on riski, että yksittäiseksi jäänyt rekvisiittaa jää ehkäpä vaisuksi tai jopa luonnottomaksi. Mutta silloin kun rekvisiitta on aitoa ja sopii mallin asusteisiin, niin rekvisiitta voi hyvinkin vahvistaa kuvan viestiä.
Kuvasin Bella von Woflkillin Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:llä. Tosin tiloilta ei tarvittu mitään ihmeellistä, taustana oli käytössä valkoinen seinä joka käsittelyssä katosi kokonaan. Bella on burleskitaiteilija ja hänellä oli mukana esiintymisasujaan, joten näyttävyys oli kunnossa. Innostuin mustista siivistä, joiden ”karvat” sai helposti piirrettyä esiin kovalla valolla.
Huomenna tämän kuvan tekemisestä löytyy enemmän YouTube-kavavallamme, jonne pääset tästä.
Huomenna julkaistavassa YouTube-videossa katsotaan rakennuspalikat kuudesta jälkimmäisestä KUN HYMY EI RIITÄ -näyttelyn kuvasta. Ollaan siis lentävissä tunnelmissa…
Oikeiden mallien löytäminen oli luonnollisesti tämän sarjan kuviin todella tärkeässä roolissa. Kun edellisen sarjan mallien heittäytymiskykyä painotettiin, niin näihin kuviin tarvittiin tietynlaista pitkän ajan kuluessa hankittua taitoa. Yllättävän helposti mallit kuitenkin löytyivät. Tässä toimi ”joku tuntee jonkun” -ketju hyvin. Tässä alla oleva Heidi nappasikin lisäksi kaksi ystäväänsä mukaan kuvauksiin.
Halusin näyttelyyn ihan tuoreita kuvia, joten kuvasin jotkut kuvat loppuvuonna 2019 ja suurimman osan alkuvuonna. Aikataulu oli selkeästi liian tiukka ja viimeisten kuvien käsittelyn tein kelloa vastaan. Kuvat printattiin vasta helmikuun puolen välin jälkeen, kun Kuva ja Ääni -messut olivat jo helmikuun lopussa. Pidän deadlineista, mutta turvavaroja pitäisi osata rakentaan enemmän kuin nyt tein.
Suurimman karhunpalveluksen tein itselleni näiden kuvien osalta taustan kanssa. Taustani oli aivan liian pieni, epätasainen ja valaisin sen läikikkäästi. Käsittelyyn meni liian kauan ja se oli välillä lähes mahdotonta. Kun edes osan taustasta aiotte leikata pois, niin pitäkää huolta, että mallin ja taustan rajapinnassa on kontrastia. Huomisessa videossa näettekin millaisia orginaaliruutuja tuli meikäläiseltä käsiteltäväksi… Elikäs katsotaan huomenna sitten tarkemmin YouTuben puolella…
Huomenna tiistaina 27.4. julkaistaan video YouTube-kanavallamme, jossa käyn läpi KUN HYMY EI RIITÄ -näyttelyn kuuden ensimmäisen kuvan tekemistä niin käsittelyn, kuin valaisunkin osalta.
Alla on yksi kuva, joka huomenna puretaan palasiksi. Vaikka tausta on melkoisen yksivärinen ja yksinkertainenkin, on se rakennettu useammasta eri muotoja sisältävästä ruudusta. Yksivärisyys monimuotoisuudella koristeltuna olikin taustan toteutuksen punainen lanka. Katso tarkemmin kuvan eri palasista huomenna YouTubestamme.
Blogissamme on julkaistu tähän asti tarinoita aina maanantaisin. Nyt siirrämme päivää eteenpäin, eli tämän jälkeen tiistaisin on aina joku pieni pläjäys tässä osoitteessa.
Huomenna julkaistaan taas uutta matskua YouTube-kanavallamme, mutta tässä jo pientä esimakua tulevasta…
Tämän kuvan valaisu on hoidettu kolmella Jinbein DM-3 salamalla. Kahdella on piirretty takaviistosta hunajakennoilla ääriviivat malliin ja pieni irroitus varjopuolen poskeen. Päävalo tulee kuvan vasemmalta puolelta sateenvarjosta ja kuvan oikealla puolella on valkoinen heijastin tasoittamassa mallin varjopuolta.
Viime viikolla aloittamamme YouTube-kanavan suosio on kyllä yllättänyt positiivisesti. Tulemmekin jatkamaan samalla kaavalla, eli joka videossa tehdään aika napakasti joku tietty asia, eikä yritetä ratkaista kaikkia valokuvauksen kysymyksiä kerralla.
Tänään julkaistussa valaisudemossa ollaan liikenteessä vielä kahdella Jinbein DM-3 salamalla. Vaikka olenkin varusteurheilija, on minua aina kiehtonut se, kuin helpolla saa valollista jälkeä. Itse aloitin valokuvauksen opiskelun alkuvuodesta 1994 Matti J Kalevan johdolla Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:ssä. Jo ensimmäisellä lähijaksolla tajusin jotain suurta, nimittäin sen, että valoa voi käyttää hyväkseen muodon luomisesta. Sitä ennen kun käytännössä olin vain ikuistanut jo olemassa olevaa maailmaa ilman, että edes tiedostin omia vaikutusmahdollisuuksiani. Voin rehellisesti sanoa, että sen jälkeen ei mikään ollut enää ennallaan…
Videossa tehdään kaksi kuvaa sinänsä samalla valaisulla, mutta kontrolloidaan taustan tummuutta yksinkertaisesti etäisyydellä taustaan. Tässä taustoista tummempi. MALLI: Hanna Lehikoinen
Tämä valaisu on tehty siis Jinbein DM-3 paketilla ja sen lisäksi käytössä on ollut heijastin, sekä hunajakenno. Pidän tummilla sävyillä leikkimisestä. Esimerkiksi Hannan punaisen mekon varjopuoli irtoaa hiuksen hienosti vaaleammasta taustasta ja valopuoli irtoaa taas taustaa tummempana.
Ensi viikolla tehdään sitten kuva kolmella ja neljällä salamalla, sekä viedään kuvia käsittelynkin osalta selkeästi kauemmas toisistaan. YouTube-videoon pääset TÄSTÄ linkistä.
Tällä kertaa katsomme sarjan kolmatta kuvaa ja pyöritämme ajatusta kuvan eliniästä.
Kuvat ovat lisääntyneet silmissämme räjähdysmäisesti. Aina ruutuaikaa viettäessämme kuvia scrollaantuu täysin jatkuvalla syötöllä. Klikkauskulttuuriin kuuluu senkinlainen omituinen ilmiö, että niihinkin uutisiin, jossa ei ole mitään asiaan liittyvää kuvaa tukitaan joku täysin turha kuvituskuva.
Tämä kuvavirta menee käytännössä suoraan viemäriin. Vain jotkut kuvat saavat meidän vilkaisemaan jotain asiaa pidempään. Ja käytännössä aina silloin on kyseessä kuva, joka herättää meissä jonkun tunteen. Kuva voi mielestämme olla hellyttävä, uhkaavaa tai vaikkapa se saa meidät haluamaan kuvassa olevaa autoa. Ne meissä heränneet tunteet voivat siis olla kovinkin erilaisia. Mutta tosiaan, se että meille syntyy joku tunne nostaa kyseisen kuvan ylös virrasta ja lisää sen elinajanodotetta oleellisesti.
En tiedä onko se lähinnä surkuhupaisaa viisastelua vai totuuteen pohjautuva yleistys, mutta välillä olen ollut huomaavinani, että meillä miehillä on välillä turhankin tekninen suhtautuminen kuvan viestiin.
Tässä sarjan toinen kuva ja muutama huomio sarjamaisuudesta. Itse pidän todella mielenkiintoisena rakentaa kokonaisuuksia, siitä riittää oppia ammennettavaksi selkeästi enemmän kuin yksittäisten kuvien tekemisestä.
Näyttelyhän jakaantui kahteen osaan, jotka molemmat halusin tehdä mahdollisimman yhtenäiseksi. Linjakkuutta oli normaalia helpompi rakentaa siksi, että kuvasin kaikki kuvat erittäin lyhyen ajan sisällä ja vieläpä niin, että samana päivänä perän jälkeen kuvasin aina kolme mallia.
Saadakseni sarjasta yhtenäisen, olen huomioinut kuvauksissa ja käsittelyissä mm seuraavat asiat:
Kuvien tarina – kumpaankin kuuden kuvan sarjaan oli omansa
Kuvan muoto & koko – kaikki kuvat ovat vaakakuvat ja printtien koko on 60x90cm
Kuvan rajaus – kumpaankin puoliskaan käytin omaa/samaa rajausta
Kuvauskorkeus – kumpaankin puoliskaan käytin hyvin lähelle samaa kuvauskorkeutta
Polttoväli – taivaskuvissa käytin 24-millistä ja muotokuvissa 85-millistä putkea
Valaisu – muotokuvissa valaisu oli samaa ja taivaskuvissa valaisu muuttui vain asentojen mukaan suunnattuina
Kokonaiskontrasti – tähtäsin kummankin puoliskan kontrasteissa täysin samaan
Sävymaailma – taivaskuvissa annoin sävyjen elää taustakuvien mukaan ja muotokuvissa rakensin taustalle aina oman selkeän värinsä
Taustojen olemus – kumpaankin puoliskaan rakensin saman tyylisen taustan varoen sitä, että ne eivät kuitenkaan ole toistensa kopioita
Lopputyylittely – kun ensin kaikki kuvat olivat valmiita, käytin jokaisessa koko kuva-alan osalta Nik Collectionin Color Efex Pro 4:llä tekemääni filtterihässäkkää
Ja tärkein näistä asioista on tarina. Sen kirjoittaminen mahdollistaa paremmin muiden asioiden tekemisen yhtenäiseksi.
Kauneus syntyy vimmasta ja tunteen palosta. Kauneus asuu voimassa ja vallassa valita. Kauneus elää kaarissa ja painovoiman kaadossa. Kauneus kukoistaa rohkeudessa ja rakkaudessa.
Messuilla oli todella monta hienoa näyttelyä ja mukana oli omani: KUN HYMY EI RIITÄ. Lähiaikoina tulen esittelemään tässä blogissa useampaan otteeseen tuota sarjaa ja sen tekemistä. Näyttely koostui 12 kuvasta, jotka jakaantuivat kahteen teemaan. Yhteinen nimittäjä kaikille kuville oli se, että vältetään pikkunättiä söpöilyä ja välitetään tunnetta toisella tasolla kuin Instagrammien peruspönötyksissä. Vilkaistaanpa ensimmäisenä kuvaa Neon Irasta.
Valmiin kuvan viimeistelyssä olen käyttänyt Nik Collectionin Color Efex Pro 4:sta.
Layereitä on taustassa ollut useita, kuten myös alueellisia vaalennuksia/tummennuksia. Tässä alla tärkeimmät kuvat, joiden vaikutus lopputulokseen on ollut suurin.
Vasemmalla ylhäällä on orginaaliruutu, oikealla ylhäällä savujuova, vasemmalla alhaalla liekkikuva, sekä oikealla alhaalla yksi savulayereistä.
Taustan viilaaminen tasapainoiseen lopputulokseen on ollut aikaa vievä operaatio. Tällaisessa asiassa kun tekeminen ei ole vaikkapa sillä tavoin selvää, kuin syvääminen. Esimerkiksi kun on jotain kohtaa tummentanut savulla, on ehkä liekkikuvio tullut turhan voimakkaasti esiin, joten tällainen hienosäädön kierre on ollut työläs. Tosin onneksi myös palkitseva.
Mutta jatketaan tosiaan tätä sarjan purkamista ja pohdiskelua lisää myöhemmissä blogeissa…
Tässäpä yksi kuva esimerkkinä siitä, että ihmissilmä ohjautuu kuvaa katsottaessa kuvan vaaleimpaan kohtaan. Muotokuvassa kasvojen vaaleutta voi huomiopisteenä korostaa vielä vaikkapa kiiltävällä meikillä ja sillä, että pitää koko muun sävymaailman keskimääräistä tummempana. Simppeliä ja toimivaa…
Milla Peijari on pitkin metsiä juoksennellut tyttö, josta kasvoi sirkustaiteilija. 8-vuotiaana alkaneesta harrastuksesta kehittyi ammatti, vaikkei se ei ollut alunperin suunnitelma. Reitti ei ollutkaan kovin tavallinen, mutta eipä ole akrobatia ammattinakaan.
Milla esiintyi yhdessä Pinja Seppälän kanssa ja vuonna 2012 Duo Minja lähti mukaan Talent Suomeen. Yllättävää kyllä, ohjelman tuoma julkisuus avasi Suomen lisäksi ovia myös ulkomaille. Tämä olikin alkuräjähdys koko ammattilaisuudelle ja seuraavana vuonna harrastus muuttuikin työksi. Ja suuri osuus töistä onkin vienyt duon nimen omaan pois Suomesta. Välillä sopimukset voivat olla kuukausien mittaisia ja joskus vaikkapa viikon pituisia. Ja työtahti on todella kiivasta. Erikoista ei ole se, että esityksiä on 9 viikossa ja vapaapäiviä on vain yksi. Pahimmillaan tai parhaimmillaan välillä on ehtinyt käydä kotona vain pesemässä pyykkiä ennen seuraavaa kiertuetta.
Kuva Millasta otettiin Hämeenlinnassa Aulangon näköalatasanteella. Olosuhteet eivät olleet kovinkaan nautinnolliset, lämmintä ei ollut kovinkaan montaa astetta. Käsittelyssä paikka muuttuikin sitten Roomaksi…
Nykyään Milla on järjestänyt aikaa Suomessakin olemiseen, tasapainon löytäminen ei tässä ammatissa ole aina helppoa. Duokeikkojen lisäksi kalenterissa on nyt myös soolokeikkoja ja välillä jopa opettamistakin. Tässä ammatissa ei tehdä töitä normaaliin eläkeikään asti ja 27-vuotias Milla kävikin ”ikäkriisin” läpi nelisen vuotta sitten. Silloin selän kanssa ilmeni uhkaavia ongelmia, jotka olisivat saattaneet vaikuttaa jopa ammatin jatkumiseen. Tilanne onneksi ratkesi hyvin, mutta tilanne sai aikaan pohdintaa koko identiteetistä, tämä ammatti kun määrittää kaikkea tekemistä todella paljon. Harvassa ammatissa työkaluna on koko kroppa ja ollaan jatkuvasti yleisön edessä. Esiintyjillä on kaikilla aloilla muutenkin se yhtenäinen piirre, ettei oikein ole mahdollista sairastaa. Ei ole erikoista, että välillä on esiinnytty ”buranan voimalla”…
Treenaamisen määrä vaihtelee sen mukaan, ollaako tekemässä uutta showta, vai pidemmällä esiintymisrundilla. Mutta selväähän on, että 8-vuotiaasta jatkunut harjoittelu on ollut todella valtavaa. Tähän ammattiin ei ole oikotietä ja lahjojen lisäksi tarvitaan uskomaton määrä omistautumista ja keskittymistä. Esiintymisten suunnittelu onkin sitten oma haasteensa, kun useimmat asiat on jo tehty. Persoonallisen leiman voi lisätä omaan showhun, mutta uutta pyörää ei voi enää keksiä. Tämä sama ilmiöhän toistuu jokaisella taiteen alalla.
Tottakai some näyttelee tässäkin ammatissa nykyään suurta roolia, mutta työt tulevat vieläkin puskaradion ja omien kontaktien kautta. Some ei oikeastaan ole Millalle nautinto, vaan ennemminkin ammattiin kuuluva osa. Ennemminkin puhelin saisi lentää välillä seinään, kaikesta maailman vilskeestä huolimatta Millassa asuu vieläkin se maalaistyttö.
