Aihearkisto: Kuvaajien esittelyt

Kertomuksia valokuvaajista.

Arvonimien aikaa

Julkaistu , kirjoittanut

Taas viikonloppuna oli valokuvaajien Euroopan kattojärjestön FEPin arvonimihaku, tällä kertaa Prahassa. Tilaisuus on todellakin näköalapaikka siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu kameroiden edessä. Ja JAS-Kamerakauppa pääsi mukaan jyryttämään kuvasarjoja.

Lauantaina haettiin QEP (Qualified European Photographer) ja sunnuntaina MQEP (Master QEP) -arvonimiä. Olennaisin ero näissä on luonnollisesti laatu. Saadakseen tuon Masterin täytyy saada puolelleen ainakin viisi tuomaria seitsemästä ja vaatimukset ovat melkoisen kovat. QEP:hen riittää kolmen tuomarin puolto viidestä. Tätä jälkimmäistä haetaan tietystä valokuvauksen osa-alueesta ja Masterissa aluetta ei määritetä.

QEP-hakijoita oli 32 ja heistä 18 tuon arvonimen sai. Master-hakuja oli 19, joista 7 meni läpi. Niinpä läpimeno ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Ja yksi arvonimi tuli jälleen Suomeen, nimittäin Markus Aspegren nappasi QEP:n. Hyvä Suomi!

Tässä linkit, joista näette kaikki arvonimen ansainneet sarjat. Tästä löytyy QEP-sarjat ja tästä MQEP-sarjat. Näistä näkee todella hyvin kokonaisuudet.

Muutaman sarjan haluan nostaa erikseen esille. QEP:iden puolelta Andre Scönherrin pelkistetyn minimalistiset maisemakuvat olivat upeita. Yleensä pidän räväkämmän oloisista pläjäyksistä, mutta kliseisesti todeten näitä katsellessa sielu lepää. Andren omille sivuille pääset tästä. Toinen hieman hyvällä tavalla erikoisempi sarja oli Filip Santessin symbolisen raffi kokonaisuus. Valitettavasti ruudulta ei näe upeiden metallille printattujen teosten sävyjen killtoa ja syvyyttä. Filipin omalle sivulle pääset tästä.

Sitten muutama nosto MQEP-sarjoista. Martins Steenhautin luontokuvat ovat yksinkertaisesti vaikuttavia. Kuvissa ei ole pelkästään osattu valita sopivaa hetkeä, vaan lisäksi voimaa on synnytetty terävyysalueella, kontrasteilla ja sommittelulla leikkien. Martinsin omille sivuille pääset tästä. Thibault Chappe taas todistaa hääkuvillaan sen, että kuvat voivat olla valollisen voimakkaita, vaikka tilanteita ei voi aina hallita. Kuvien välittämät tunteet taidokkaan ilmaisun kanssa tekee sarjasta loistavan. Thibaultin omille sivuille pääset tästä. Yllätän itsenikin, että en poimi tähän lainkaan muotokuvasarjoja, sillä viimeinen Milos Ficin sarja esittelee hevosurheilua. Kaikesta näkee, että Milos hallitsee kuvaamisen lisäksi valitesemansa aiheen. Tämä on hyvä esimerkki sarjasta, joka on yhtenäinen, mutta silti siinä on tarpeeksi variaatiota esimerkiksi kuvakulmien ja käytettyjen polttovälien osalta. Kaikkien arvonimisarjojen yksi tärkeä kysymys onkin se, miten tuottaa yhtenäisen kokonaisuuden mutta säilyttää sarjan sisällä riittävään ”elämää”.

Hieman toki erikoista, että tämä blogi käsittelee valtavaa joukkoa kuvia ja kuvaajia ilman, että olen tässä julkaissut yhtään kuvaa. Mutta kun kyseessä on pelkästään kuvasarjoja, niin kannattaa ennemmin käydä linkeistä katsomassa aina kokonaisuus. Toivottavasti löydät näistä kuvaajista toisaalta inspiraatiota ja toisaalta aihetta ihmetelläkin. Hauskaa surffalilua ja terveiset Prahasta!

Krister

Mestari-kuvia

Julkaistu , kirjoittanut

Kerroin pari viikkoa takaperin Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n myöntämistä Mestari-arvonimistä. Toisen niistä sai Mitja Kortepuro ja esittelenkin tässä vähän lähemmin neljä kuvaa hänen kyseisestä 20:n hääkuvan sarjasta.

Ja nythän toki täytyy heti muistuttaa minun olevan siinä mielessä jäävi, että asun kuvien ottajan kanssa samassa osoitteessa. Joten lukijoiden täytyy arvailla katselenko jonkun väristen lasien läpi näitä kuvia vai en… ?

Kirkon kupoli taipuu hyvin taivaaksikin. Kuvapinnan jako toimii hääkuvissa samoin kuin kaikissa kuvissa, kultainen leikkaus on tasapainoinen.

Mestari-arvonimeä tosiaan haetaan kirjallisella esseellä, 20 kuvan sarjalla, sekä jyryn edessä pidetyllä esitelmällä. Kuvissa ei riitä pelkästään ammattimainen osaaminen, vaan lisäksi peräänkuulutetaan omaa näkemystä. Mielenkiintoinen linjaus sarjan suhteen on se, että selkeän yhtenäisyyden lisäksi pitää kokonaisuudessa on myös vaihteluakin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi eri kuvakulmien, polttovälien yms käyttöä.

Olosuhteita ei voi valita, mutta joskus vaikeatkin säätilat tuottavat hienoa hetkellisyyttä kuviin.

Kun tekninen osaaminen on lähinnä perusedellytys, kiinnittyy huomio sisältöön ja etenkin tunnelmaan. Sen luomisessa on tärkeintä on kuvaajan kyky saada pari heittäytymään. Jos pari kokee tilanteen helpoksi ja rennoksi on mahdollista päästä ”totuuden toiselle puolelle”. Silloin dokumenttikuva muuttuu tunnelmalliseksi kuvaksi kahdesta rakastavaisesta.

Voimakkaan graafinen tausta tekee parhaimmillaan kuvasta järkähtämättömän.

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää taustaa, vaan ympäristön tulee kertoa oma osansa tarinasta. Joskus on tarkoituksenmukaista kuvata studiossa yksivärisellä taustalla ja toisinaan tulee taustan varastaa paljonkin huomiota. Mitjan Mestari-sarja oli koottu vain miljöökuvista.

Kun hääpari on uppoutuneena toisiinsa unohtaen ympäristön, ollaan hyvän kuvan äärellä.

Mitjan vahvuus on nimen omaan siinä, että hän saa parin rentoutumaan ja keskittymään toisiinsa. Kun kuvaaja tekee työtään intohimolla, on mahdollista saada kuvaushetkeen ja lopputulokseen tunnetta. Ne hääkuvat, jotka välittävät voimakkaan lämmintä yhdessäoloa, jäävät elämään. Kuva ei ole valmis käsittelyn jälkeen ruudulta katseltaessa, vaan lopullinen kuva on parhaimmillaan taiteellinen sisustuselementti hääparin kotona. Mestari hallitseekin koko ketjun suunnittelusta sisustukseen.

Mitjan kyseiset kuvat ovat esillä koko loppuvuoden Lempäälän Ideaparkissa galleriassa, joka on Ideapark Sportin edessä.

Suomen Ammattivalokuvaajat Ry 100 vuotta

Julkaistu , kirjoittanut

Suomen Ammattivalokuvaajat Ry on perustettu jo vuonna 1919. Yhdistyksen toiminta pitkästä historiastaan huolimatta ei ole museosta, vaan esimerkiksi koulutus varmistaa jäsenten pysymisen ajan tasalla. SAV Ry mm pyörittää myös Finnish Photo Awards -kilpailua vuosittain, sekä ylläpitää Mestari-arvonimijärjestelmää.

Kotimaan toiminnan ohella mukaan mahtuu paljon kansainvälistä tekemistä. SAV Ry on suomalaisten valokuvaajien linkki FEPiin (Federation of European Photographers). Taasen FEP mm pyörittää omaa vuosikilpailuaan, järjestää koulutuksia ja ylläpitää yleis-Eurooppalaista arvonimistöään. FEPin kisoja kutsutaan yleisesti Euroopanmestaruus-kilpailuksi ja vielä laajempi kilpailu on World Photographic Cup, jossa eri maiden valokuvamaajoukkueet kisaavat toisiaan vastaan. Finnish Photo Awards -kilpailu on siis ajankohtainen ikkuna suomalaiseen valokuvaan ja samalla se on myös jatkossa väylä Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kilpailua varten. Suomi on osallistunut WPC-kisaan alusta alkaen ja saavuttanut joka vuosi mainiota menestystä. 

Lopetetaan luetteloiden plaraaminen ja palataanpas sitten loppuviikon tapahtumiin. Lauantaina oli vuorossa 100-vuotis juhla ja perjantaina kuusi valokuvaajaa haki SAVin Mestari-arvonimeä. Sitä haetaan 20 kuvan sarjalla, sekä suullisella että kirjallisella esittelyllä. SAV Ry on myöntänyt vuodesta 1979 lähtien yhteensä alle 60 arvonimeä. Kaksi arvonimeä myönnettiin, joten uudet Mestarit ovat Mitja Kortepuro, sekä Mika Levälampi.

Mitja palkittiin hääkuvistaan (sivuille pääset tästä) ja Mika tuotekuvistaan (sivuille pääset tästä). Kumpikin osoitti kuvillaan omaavansa ei pelkästään vain korkeaa ammattiosaamista, vaan myös persoonallista tyyliä.

Juhlatilaisuudessa toki palkittiin uudet mestarit, mutta mukaan mahtui paljon muutakin. 100-vuotiasta SAVia onniteltiin monestakin suunnasta ja enemmän keskusteltiin tulevaisuudesta kuin kaikesta menneestä. Valokuvauksen kenttä muuttuu monella tapaa ja nopeasti, joten niin yksittäisten kuvaajien, kuin yhdistystenkin on pakko omaksua koko ajan uusia toimintamuotoja. SAVin jäsenten saavutukset kertovat sen, että asioita Suomessa tehdään oikein. On hienoa, että JAS Kamerakauppa sai olla mukana juhlimassa! Toivotaan, että SAVin hieno työ suomalaisen kuvauksen parissa jatkuu vielä pitkään!

Krister Löfroth

ELÄINTEN KESKELLÄ

Julkaistu , kirjoittanut

Ossi ”Soosseli” Saarinen on 23-vuotias luontokuvaaja, jonka maantieteen opiskelut ovat jääneet telakalle. Ossin kalenteri täyttyy kokonaan luonnossa liikkumisesta ja kuvaamisesta, sekä myös kuvien myymisestä, yhteistyökumppaneiden etsimisestä ja luennoimisesta. Some on tärkeä kanava, josta Ossi löydetään ja tunnetaan. Paljon aikaa kuluukin aktiiviseen kuvien julkaisuun ja keskusteluun seuraajien kanssa. On Ossi ehtinyt kirjankin tehdä, mutta se on lähinnä hauska lisä kaikkeen muuhun, merkitykseltään aktiivisuus somessa on paljon tärkeämpää.

Ossi on kulkenut luonnossa pikkulapsesta saakka ja koko perhe onkin ”luontoihmisiä”. Kameraankin hän tutustui isänsä kautta ja luonnon ikuistamisesta ei mies päässytkään enää irti. Alkuvaiheessa Ossi selasi kirjoja, sekä YouTube-videoita, mutta kaikki varsinainen osaaminen syntyi kuitenkin tekemällä. Vaikka toki luonnosta löytää paljon yllättäviä tilanteita, niin kuitenkin useimmissa kuvauksissa on tavoite, vaikkapa tietyn lajin ikuistaminen. 

Joskus kuvista löytyy uskomattoman hienoja ja yhtenäisiä sävymaailmoita.

Piilosta ”vaaniminen” on toki yksi tapa saada aikaan eläinkuvia, mutta usein miten kaupunkialueella toimii paremmin se, että antaa eläinten nähdä kuvaaja koko ajan. Rauhallisesti käyttäytymällä voikin voittaa eläinten luottamuksen. Ossi kuvaa paljon kuvistaan parinkymmenen kilometrin säteellä kotoaan. Helsingin alueella on monipuolista luontoa ja tutuissa paikoissa löytää enemmän kuvattavaa. Kuvauspaikkojen tunteminen onkin tärkeää, koska noin 80% ajasta meneekin eläinten etsimiseen ja seuraamiseen. Kun kuvien editointikin vie oman aikansa, niin itse kuvauksen voikin sanoa menevän todella lyhyessä ajassa.

Jotkut tapaamiset ovat luonnossa jännittävämpiä kuin toiset…

Ossin kalustoon kuuluu kaksi Canonin täyskennoista runkoa, sekä 70-200mm ja 35mm -objektiivit. Suunnitelmallisuuden ja kokemuksen ansiosta ei kamerareppua tarvitsekaan täyttää valtavalla määrällä laitteita.

Lyhyt terävyysalue toimii hienosti yhden eläimen poimimiseen ympäristöstään.

Olennaisinta Ossille on – nyt ja tulevaisuudessa – se, että hän saa olla luonnossa. Kuvaamalla voi jakaa isommalle joukolle luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden. Ossi olisikin mielellään innostaja, jonka kuvien ansiosta ihmiset lähtisivät mukaan vaikkapa luonnonsuojeluun. Kaiken kaikkiaan Ossi haluaisi siis tehdä tulevaisuudessakin samoja asioita kuin nytkin. Haasteena tulee olemaan kuvien myynnin vaikeutuminen, kun uusia kuvaajia tulee alalle koko ajan lisää. Itse en olisi Ossina niin huolissani, erityisosaaminen vie aina taitajan pitkälle. Hänen kuvissaan luonto ja eläimet ovat erityisen lähellä katsojaa.

Tämä Ossin lempikuva on otettu toukokuussa 2017, kun tiettyjen kukkien kuvaamisreissu ei mennyt putkeen ja oli kotimatkan aika. Autosta mies huomasi ladon alle häipyvät ketun pennut ja hetken odottelun jälkeen katras tulikin leikkimään ladon viereen. Hauskaa oli se, että aamulla Ossin mielessä olikin käynyt ajatus siitä, kuinka ”hienoa olisi jos ketun pentuja tulisi vastaan”.

Luulenpa, että tulemme näkemään Ossilta vielä paljon hienoja ja aitoja kuvia luonnosta! Käy vilkaisemassa lisää tuotantoa Instasta, facesta ja sivulta.

Suvi Sievilä – luovuus kädenjälkenä

Julkaistu , kirjoittanut

Viime tiistaina oli jälleen FOTO TOURin tilaisuus. Tällä kertaa paikkakunta oli Helsinki ja luennoitsijana Suvi Sievilä aiheenaan LUOVUUS KÄDENJÄLKENÄ.

Luennoitsijana Suvi on loistava. Oma eletty elämä ja löydöt luovuudesta tarjoillaan lämpimästi persoonallisella tyylillä kuulijoille hienoilla kuvilla kuorrutettuna. Tarinoiden kuunteleminen on paljon mielenkiintoisempaa, kun esiintyjä ei ole lottotarkastajan äänellä honottava oraakkeli.

Suvin tunnetuin kuva on maamme juhlavuotta kunnioittamaan luotu jäämekkoinen Suomineito. (Iltasanomien artikkelin löydät tästä.) Kannattaa tsekata tarina kuvan luomisesta Suvi Blogista, tämä on hyvä esimerkki siitä, että kannattaa seurata visioitaan silloinkin, kun olosuhteet ovat hankalat.

Tämä kuva herätti uskomattoman paljon huomiota myös maailmalla ja toi lisäksi Suville myös useita uusia asikkaita.


”TAKEN BY NATURE” -idea lähti morsiamesta, jonka luonto kietoo syleilyyn. Photoshop on Suville vain väline viimeistelyyn, kuvat tehdään jo livenä niin valmiiksi kuin mahdollista.

Suvin kuvat ovat mainioita esimerkkejä siitä, kuinka näyttävää rekvisiittaa pystyy luomaan pienellä budjetilla. Pääosan viime aikoina käyttämistään asusteista Suvi on tehnyt itse ja siitä onkin muodostunut positiivinen oravanpyörä, jonka ansiosta inspiraation lähde on omissa käsissä.

Suojoutsenen tarinan Suvin blogista löydät tästä.

Suvi on aktiivinen somessa, joten kannattaa ruveta seuraamaan neidon tekemisiä. (Esim Instatilin löydät tästä.) Itse ihailen Suvin aitoa lähestymistapaa niin kuvaamiseen kuin elämään yleensäkin. Ja persoonallisuus kuvissa on juuri se asia, millä voi erottua nykypäivän valtavasta kuvamassasta.

Krister Löfroth

TASARAHA 50

Julkaistu , kirjoittanut

Täytin jonkin aikaa takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…

Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.

Otin yhteyttä Junnuun ja mies onneksi innostui kuvaamisestani. Tai ehkä ”innostua” on voimakas sana, mutta vähintäänkin miehen mielikuvitus lähti käyntiin. Ensin minun täytyi vakuuttaa haluavani nimen omaan hänen tyylisensä kuvan, enkä halua puuttua toteuttamiseen sen kummemmin. Junnu esittelikin pien muutaman ideansa, jotka kaikki olisivat olleet eeppisiä. Mutta yksi valikoitui ja sainkin ”kaavapiirrustuksen” suunnitelmana tulevasta…

Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.

Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.

Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.

Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.

Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…

Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!

Krister Löfroth

Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Julkaistu , kirjoittanut

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja JAS Kamerakauppa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.


Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. JAS sai olla mukana valaisemassa kuvan Jinbein salamoilla. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!