Ledien aikakausi

Ledit ovat kasvattaneet suhteellista osuuttaan valaisinmarkkinoista. Nykyään monet kuvaajat kuvaavat stillikuvien lisäksi videota, joten esim lisävalona käytettävien paneeleiden merkitys on noussut. Kun samalla kennojen herkkyys on kasvanut, ei ehkä enää tarvitakaan ihan niin tehokkaita laitteita, kuin aikoinaan leffakäytössä tarvittiin.

Karkeasti luokiteltuna ledvalaisimet voidaan jakaa paneeleihin ja valaisimiin, joissa valonmuokkaimia voi vaihdella. Jälkimmäisestä tyypistä selkein esimerkki on Jinbei EF 150D, johon saa kaikki Jinbei-sarjan valonmuokkaimet. Mutta palataan tällaisiin valaisimiin myöhemmin tarkemmin, kurkistellaan tänään LS ledipaneeleita. Paneeleiden käyttö on helppoa ja nopeaa. Lisäksi koot ovat maltillisia huolimatta mukavan tehokkaistakin laitteista. Jopa jotkut muotokuvaajat ovat siirtyneet käyttämään studiossa ledpaneeleita. Ehdoton hyöty sillon on se, että lopputulos valaisun suhteen on nähtävissä ihan koko ajan.

Erityisen tärkeää tällaisissa laitteissa on valon tasaisuus koko valaisimen alueella. Jos valaisimessa näkyy erilliset pisteet, ei lampulla ei ole mahdollista luoda kovinkaan tasaista valaisua.

LS on valmistajana monipuolinen, mutta verrataanpa tässä neljää suosittua laitetta keskenään.

LS SoftLed C-200RS on pingismailaksikin sanottu ultraohut Bi color LED paneeli. Kyseessä on pyöreä kameran päälle tai jalustalle kiinnitettävä tehonsäädöllä varustettu uuden teknologian Bi-color LED paneeli. Halkaisja 15cm, paino 411g, valaisukulma 75°, CRI >90, säädettävä värilämpötila 3200 – 5600K, 2050Lux/0.5m. Mukana on akku, laturi, autolaturi, kuulanivel hotshoe kiinnityksellä ja kuljetuskaukku. Hintaa näppärällä laitteella on 215 euroa.

LS SoftLed C-208AS on ultraohut suorakaiteen muotoinen kameran päälle tai jalustalle kiinnitettävä tehonsäädöllä varustettu uuden teknologian Bi-color LED paneeli. Mitat 204 x 124 x 46mm, paino 418g, valaisukulma 75°, CRI >93, värilämpötila 3200 – 5600K, 2050Lux/0.5m. Mukana on akku, laturi, autolaturi, kuulanivel hotshoe kiinnityksellä ja kuljetuskaukku. Hinnaltaan tämä suorakaide valaisin on 195 euroa.

Uusi LS W60 tehokas ja jämäkkä valon laajalle levittävä valaisin. Ottoteho on 200 W ja valaisukulma jopa 180°. Värilämpötilan säätö 3200-5600K, tehonsäätö 10-100%, CRI jopa 95-98 ja TLCI ≧ 95. Pehmeä valo välitetään etuosan valkoisen hajoituspaneelin läpi. Valaisimen takana on V-Mount akkupaikka ja kuulanivelkiinnitys.  Tämä valaisin soveltuu mainiosti studio-, TV / Video-tuotantojen lisäksi vaikkapa tapahtumiin. Tämän laitteen hinta on 999 euroa.
Uusi LS Huescape HS-150 RGBW LED paneeli on varustettu alumiinirungolla joka toimii myös lämmönpoistoelementtinä. Kompakti, erittäin tehokas valopaneeli tuottaa pehmeää valoa. Tehonsäätö 0-100%, värilämpötilan säätö 2.800-10.000K, RGB + W täysvärit 0 – 360 astetta. Huescape-valoja voidaan ohjata valikkojen, DMX 512 -protokollan, kaukosäätimen tai mobiilisovelluksen avulla. Saat siis aina sopivan väristä valoa. Hinta on 1295 euroa.

Tarkempia tietoja näistä valaisimista ja muistakin LS:n tuotteista löydät tästä.