Janne Heinonen sai 7-vuotiaana ensimmäiset kiikarit lintubongaukseen, jo silloin oli luonnossa kulkeminen elämäntapa, eikä pelkästään harrastus. Kiikarit vaihtuivat kameraan, mutta nykyäänkään ”ei etsitä kuvattavaa veren maku suussa”, vaan yhä edelleenkin eläimien ja maiseman kokeminen on tärkeintä. Janne on vuosien varrella keskittynyt useampaankin luonnon ilmiöön, mutta tässä blogissa syvennytään vain revontulien ja valaisevien yöpilvien kuvaamiseen.
Revontulet lienevät meille kaikille maallikoillekin tuttuja, mutta valaisevat yöpilvet lienevät oudompi käsite. Kyseessä on noin 82 kilometrin korkeudessa olevia untuvapilvien kaltaisia pilviä. Aurinko valaisee pilvet nimenomaan niiden korkean sijainnin vuoksi, vaikka maanpinta on jo varjossa.
Revontulien löytäminen on näistä merkittävästi vaikeampaa. Janne asuu Turussa ja vuodessa on vain muutamia öitä vuodessa, jolloin kunnon revontulia on lounais-Suomessa. Revontulet myös liikkuvat niin nopeasti, että ennusteiden seuraaminen on tärkeää. Jos ikkunasta näkee revontulia, niin käytännössä on jo liian myöhäistä lähteä metsästysretkelle. Ja kaupungin ”valosaasteesta” pitää päästä pois saadakseen hyviä kuvia. Yöpilvet eivät sitten liikukaan samalla tavoin, joten niiden kanssa ei olekaan niin kiire. Yleensä ajatellaan, että revontulia syntyy vain talvella. Tosi asiassa niitä on ympäri vuoden, kesällä tosin ilmiötä emme näe. Valaisevat yöpilvet taas ilmiönä syntyy vain kesällä.
Huvittava ilmiö revontulien kanssa on se, että paljaalla silmällä ei niitä havaitse yhtä hyvin kuin kuvatessa. Eli kameran takaruudusta otettua kuvaa tsekkaamalla näkee merkittävästi paremmin millaiset revontulet olivat sillä kertaa kuvattaessa.
Teknisesti kannattaa huomioida muutamia seikkoja tällaisissa kuvaustilanteissa. Ensinnäkin luonnollisesti tarvitaan tukeva jalusta. Kameran tärkein ominaisuus (tietenkin kennon laadun lisäksi) on mahdollisuus käyttää normaalia isompaa herkkyyttä. Janne kuvaa usein 800 isolla valotusaikojen liikkuessa 1-13 sekunnin haarukassa. Joskus mennään puolen minuutinkin valotuksiin, mutta tässä näyttelee objektiivivalinnatkin oman osansa. Kameralaukusta löytyy 24mm f1.4 ja 14mm f2.8 -laajakulmat. Usein käytössä onkin aina täysi aukko. Objektiivien laatu on rungon speksejä tärkeämpää. Laukusta löytyy myös 400-millinen ja 100-millinen makro, mutta niistä tarinaa sitten tulevissa blogeissa. Automaattitoiminnoilla ei ole Jannelle paljoa annettavaa, aukko- ja aikavalinnat ovat ennemmin kokemusperäistä tietoa kuin mitään muuta. Ja laajakulmalla taivasta kuvattaessa pystyy tarkennuksenkin säätämään valmiiksi…
Kuvankäsittely on Jannella todella minimissä. Photoshop koneelta kyllä löytyy, mutta sitä ei ole kertaakaan avattu. Lightroomilla pystyy tekemään kaiken tarpeellisen säätämisen ja usein ”käsittely” onkin vain kuvan tummimpien ja vaaleimpien alueiden hienosäätöä. 80-luvulta on säilynyt Jannen kuvaamisessa se, että kuva tehdään aina mahdollisimman valmiiksi kuvaushetkellä. Käsittely on helpompaa pitää minimissä, jos kuva on sommiteltu, rajattu ja valotettu oikein jo kuvatessa. Laatua ei Janne etsi suuresta kuvausmäärästä vaan ennemminkin oikeasta ajoituksesta. Ja mies on kuulemma ”usein myöhässä” lintujen lentoa kuvattaessa… 😉
Janne ei ole perheen ainoa ”samoilija”, vaan pojalle hankittiin jo 10-vuotiaana oma kamera. Jälkikasvulla onkin jo 10-vuotta luontokuvausta takana, vaikkakin tällä hetkellä harrastus on hieman rauhallisempaa kun aikaa täytyy käyttää enemmän sosiaalisiin kohtaamisiin ennemminkin ihmisten kanssa. Jannenkin harrastus perhettä hankittaessa oli osittain hetken ”telakalla”. Taitaa olla tuttu ilmiö meille kaikille.
”Luontokuvaaja” tarkoittaa Jannelle ihmistä, joka nauttii luonnossa olemisesta kaikissa tapauksissa ja mm tuntee eläinten tapoja ja niiden käyttämiä reittejä ja ravintoa. Paljon tästä on toki opittua, mutta havainnointi on myös vaistoa ja lahjojakin. Itse kuvaaminen on helppoa, täydellisten hetkien löytäminen vaatii monesti vuosien kokemuksen ja paljon luonnossa vietettyä aikaa.
Kerran Janne antoi puhua itsensä ympäri kuvaamaan yhdet häät, mutta sen jälkeen on ollut selvää, ettei toisia häitä tule enää kuvattua. Olenkin itse myös sitä mieltä, ettei kaikkien kannata tehdä kaikkea. Luonto-, hää- ja vaikkapa mainoskuvaus ovat täysin eri lajeja, joten on vain hyvä, jos keskittyy sellaiseen kuvaukseen mihin kokee intohimoa. Janne määrittää hyvin luontokuvan ja luonnossa otetun taidekuvan eron hyvin. Luontokuva on aito kuvitus hetkestä, joka oikeasti on tapahtunut ja kuvaaja tuo sen kaikkien nähtäväksi. Taiteen puolelle astutaan silloin, kun muokataan kuvassa olevia alueita suhteessa toisiinsa, käsitellään kuvaa merkittävästi tai siirretään kuvan osia toisiin. Itse allekirjoitan hyvin tämän määritelmän, ei ole oikeaa tai väärää, nämä tavat ovat vain kovin eri tapoja näyttää luontoa muille.
