Henkilökuntaamme: Anna Valli

Anna Valli on tuorein lisä asiakaspalveluketjuumme ja törmäät häneen suurella todennäköisyydellä kun tulet asioimaan Helsingin liikkeessämme. Anna oli käynyt meillä jo aiemmin ja kun silmiin sattui työhakemuksemme, niin hetken päästä hän hyppäsikin tiskin taakse.

”Valokuvaus on minulle jatkuvaa tutustumista itseeni ja ympäröivään maailmaan. Kamera kädessä pääsee paikkoihin ja tapaa ihmisiä, jotka jäisivät muuten kokonaan kokematta. Valokuvassa minua kiehtovia ominaisuuksia ovat sen hetkittäisyys ja rehellisyys, joiden pohjalta on mahdollisuus luoda ja kertoa tarinaa. Valokuvausta tulee pohdittua töiden ohella myös vapaa-ajalla, sillä olen koulutukseltani ja toiselta ammatiltani valokuvaaja”, kertoo Anna suhteestaan kuvaamiseen.

Valokuvausalalla valtava tuki onkin se, että taitoa ja kokemusta löytyy kuvaamisesta. Laitteet on helpompi hallita, kun tietää millaisia tuloksia niillä voidaan tavoitella.

Annan iloinen asenne heijastuu positiivisesti koko työympäristöön ja erityisesti kiitosta työkavereilta tippuu nopeasta omaksumiskyvystä, nuoruuden innosta ja juurikin hyvästä asiakaspalveluasenteesta.

Annan nettisivut löydät tästä ja Instagram tilin tästä.