HUUTAMISEKS MENI!

Ne kuvat muistetaan, jotka herättävät katsojassa tunteen. Niinpä Bella von Wolfkill sitten karjuikin kuvauksessa meikäläiselle ja nyt teille katsojille silkkaa agressiivisuuttaan… 😉

Tämän kaltainen kuva kannattaa aina tehdä ”liikkeessä”. Eli tunnelma syntyy merkittävästi helpommin, jos malli saa kävellä kameraa kohti, repiä paitaansa ja huutaa ihan livenä. Yllättävän hyvin suoraan ylhäältä 40 asteen hunajakennon synnyttämän valonkin sai osumaan kasvoille, kun muutaman kerran peräkkäin toistettiin liikkuminen/kuvaaminen.

Bellan asento ja taustan ”taivasosuus” osuivat hyvin muodoiltaan toisiinsa lähes sellaisenaan. Niinpä mallille syntyi kehys itsestään…

Päävalon ja tasoittavan salaman lisäksi irrottelin ääriviivoja kummaltakin puolelta takaviistosta. Lisäksi yksi salama oli vielä taustalle, joten käytössä oli 5 kpl Jinbein HD-601 -salamaa. Taustakuva on kuvattu Ruotsissa lähellä Vadstenaa sijaitsevissa raunioissa.Tuolloin mukana oli Nikonin vanha käsikäyttöinen kalansilmä, jolla sai tiiliskivet vääntymään omituisesti.

Aika usein, kun ei olla jahtaamassa luonnollisen neutraalia sävymaailmaa, käytän Nikin Color Efex Pro 4:sta sävyjen viimeistelyssä. Esim yöhön sopivammat sävyt on helppo luoda muutamalla päällekkäisellä filtterillä.

Krister Löfroth

Jinbein akkusalamat

Olen höpissyt jo muutamaankin otteeseen Jinbein akkusalamoista, joten kaivellaan niiden ominaisuuksia hieman tarkemmin tässä kirjoituksessa. Itse käytän siis HD-601:siä, joille löytyy sekä iso-, että pikkuveli.

Piuhattomuus on mukavuutta ja toiminnallisuutta lisäävä arvo. Muutamien muiden syiden ohella se on ainakin minulle todella tärkeä ominaisuus. Toinen todella tärkeä ominaisuus on salaman ohjattavuus lähettimestä. Jinbein 6- ja 7-sarjan laukaisimilla voi tehojen säädön lisäksi ohjata erikseen eri ryhmissä mm ohjausvaloa. TR-Q6 lähettimellä voi erikseen ohjata kolmea ryhmää itsenäisesti ja TR-Q7:lla kuutta. Joten kuvauksessa jokaisen salaman luona pörrääminen on nyt loppunut minun osaltani… 6-sarjan lähetin toimii kahdella AAA-paristolla ja 7-sarjalaisessa on lithium-akku.

TR-Q7 toimii Canon, Nikonin, Sonyn (sovitteella), Fuiji, Panasonicin ja Olympuksen kameroiden kanssa. 6-sarjalaisesta löytyy neljä eri lähetintä, joista jokainen toimii joko Canonin, Nikonin, Sonyn tai Fujin kanssa. Molemmat on ominaisuuksista huolimatta maltillisen kokoisia.

HD-601:ssä on nopeiden välähdysaikoijen lisäksi myös varsinainen high speed sync. Laitteessa on 6000 mHh:n akku, josta riittää 500 välähdystä täydellä teholla. Ja tietty siihen saa myös verkkolaitteen, jos jostain syytä haluaa kuvata ilman akkua. Akkujen kapasiteetin takia jopa yhdellä akulla hoitaa kyllä melkoisen kuvauksen (ja tietty niitäkin saa lisää). Itse en tajunnutkaan kuinka paljon mukavuutta lisää piuhattomuus myös studiossa. Kompurointi päättyi suurelta osin… Tehoa 601:ssä on 600ws ja painoa on 2,7 kiloa akun kanssa. Luultavasti harvoin käytetty ominaisuus on Easy Cap -toiminto, jolla taustan ja mallin saa eriytettyä eri ruutuihin. Värilämpötila on: Normaali: 5500 ± 150 K; Freeze: 5500 ± 800 K. Ja olennainen tieto on se, että laitteissa on Bowens kiinnitys. Sovitteitakin löytyy, mutta JInbein teltoista täytyy todeta käsiteltävyyden osalta, että niiden varjomekanismi kasaamisessa on yksinkertaisesti loistava.

Omiin laitteisiini merkitsin ryhmien kirjaimet askarteluliikkeen tarroilla. Näkeepä olennaisen vähän kauempaakin…

HD-610 on 601:sen isoveli ja yksinkertaistaen niihen ero on se, että 610:ssä on TTL. Mm sellainen pieni ero löytyy, että isoveli välähtää samalla akulla täydellä teholla noin 450 kertaa.

HD-400 on sitten pienempi ja kevyempi laite. Tehoja löytyy 400 ws ja painoa on akun kanssa vain 2,2 kiloa. Laitteessa on mm TTL, sekä high speed sync.

Kun haluat kaivella speksejä vielä tarkemmin, niin meidän sivullemme pääset tästä, JInbein valmistajan sivuille pääset tästä ja esitettä voit selailla tästä. Hinnoiltaan laitteet ovat ominaisuuksiinsa verrattuina todella kilpailukykyisiä: HD-400 maksaa 545€, HD-601 maksaa 599€, sekä HD-610 maksaa 795€. Jinbein telttojen ja oheistarvikkeiden hinnoittelu on myös maltillista, vilkaise niitä tästä.

Toki huomaatte kaikki, että olen itse aika innostunut näistä Jinbein akkusalamoista. Olen itse jo kauemminkin tehnyt kaiken nimen omaan akullisilla laitteilla ja nyt erityisesti johdottomuus, monipuolinen laukaisin ja high speed sync oli (hinnan ohella) minulle henkkoht se syy, miksi hankin laitteet omaan käyttöön. Nyt olen siis lopettanut salamoiden kaatelun ja kompastelun johtoihin…

Krister Löfroth

TUMMAA TUMMALTA JA VÄHÄN JÄÄTELÖÄKIN

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka erilaisia kuvia voi ottaa samasta ihmisestä samassa paikassa samalla valaisulla. Tässäpä esimerkki aiheesta…

Valitattavasti tällä kertaa studio oli sen verran pieni, ettei Nita Saarenpää voinut tuoda mukanaan tankoa. Hän nimittäin on sen välineen taitaja. Noh, keskityimme tällä kertaa ihan muuhun kuin painovoiman uhmaamiseen.

Vilkastaanpa aluksi jotain epätavallisen mustaa… Tummat vaatteet, joissa pitsit ja leikkaukset toivat struktuuria, toimivat hyvin yksityiskohtien luomisessa. Käytännössä koko vaatteiden alalle tein alueellisia vaalennuksia pitsien ja kankaan taitosten reunoihin, kuten myös hatun kukkienkin muotoihin. Shadown poskien voimakkaalla takavalaisulla lähdin hakemaan aavistuksen pääkalloa muistuttavaa muotoa kasvoihin. Pidän kieltämättä leikistä, jossa kasvot jätetään tavallisuudesta poiketen reilusti tummiksi…

Takaa voimakkailla/kovilla valoilla ääriviivaa piirrettäessä kannattaa olla todella tarkka valotuksen suhteen. Kun haluaa tummaan vielä sävyä, muttei halua vaaleaa ihoa puhki, on pelivarat aika pienet. Onneksi RAW pelastaa yleensä nämä välillä hankalat tilanteet.

Tässä valaisukaavio ylhäältä päin. Tasoittavana valona oli 140 cm halkaisijaltaan oleva octa, kaikki muu valo tuli malliin metallisen kuupan kautta. Päävalo tuli suoraan mallin päältä, joten kasvojen asennolla pystyi saamaan kasvot joko valoon tai varjoon.

Mitä isompi tasoittava salama on, sitä helpompaa on kuvattaessa siinä mielessä, ettei mahdollinen valon edessä steppaaminen vaikuta kovinkaan paljoa salama tehoon. Pienellä salamalla tasoitettaessa kun voi herkästi käydä niin, että itse saattaa peittää isohkon osan valon pinta-alasta saaden näin mallin varjopuolen tummumaan turhankin paljon.

Kaikki käytetyt salamat ovat Jinbei HD-601 -akkusalamoita, kamerana oli Nikon D800 & objektiivinä 85mm f1.4.

Low key nimityksellä ymmärretään välillä kovin erilaisiakin asioita. Toki kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirjaimellisesti kyseessä on alasävykuva, mutta kuvan ”hengestä” on eri mielipiteitä. Itse pidän selkeänä asiana sitä, että low key:ssä tummasta maailmasta kaivetaan pienet vaaleat alueet irti nimen omaan kovilla valoilla. Eli oman käsitykseni mukaan pehmeillä valoilla ei voi tehdä kuvaa, joka täyttäisi alasävykuvan hengen, vaikka faktisesti kyseessä olisikin kuva, jossa valtaosa pinta-alasta on todella tummaa.

Tältähän tuo low key -kuvan histogrammi voi näyttää…


Ja sitten vielä se toisen tyylinen kuva, vaikka ”kaikki” onkin samoin kuin tuossa ylemmässä.

Nyt kasvojen kulma on sen verran ylöspäin suuntautunut, että huomion kiinnittyminen osuu hyvinkin kasvoihin. Kovilla valoilla irrottelu on täysin samankaltainen kuin tummassakin kuvassa. Tämän kuvan työnimi sitä tehdessä oli ”superjäätelö”…

Tässä kuvassa ei vyötärönlinjaa ollut tarvetta sliipata tai kaventaa…

Niinpä siis melkeinpä mitään muuttamatta syntyi pastellia ja rankkaa tummaa. On hyvä, jos saa vältettyä sitä, että samalla kerralla samasta mallista syntyy kuvia, jotka ovat lähinnä toistensa kopioita. Niin tulee käytyä aina välillä itsellenikin. Nyt kun kuvaan kaiken akkusalamoilla, joissa ei ole piuhoja lainkaan, tuntuu asialla olevan isohko helpottava merkitys myös studiossa, vaikken näin etukäteen ajatellut edes olevan. Mutta käydäänpä itse noita flässejä läpi tarkemmin tulevaisuudessa.

Niinpä siis tältä erää kiitokset, palataan ensi maanantaina blogiin…

Krister Löfroth

SAV:N FPA

Suomi on sekavien lyhennysten luvattu maa, joten pureudutaan näihin kirjaimiin, sekä viime viikonlopun tapahtumiin vähän tarkemmin. Palkintoja ja kunniaa on nimittäin jaettu…

Sata vuotta täyttävä Suomen Ammattivalokuvaajat Ry (SAV) muutti tänä vuonna merkittävästi vuosikilpailunsa sääntöjä. Aiemmin kilpailu on ollut vain jäsenten välinen koitos, mutta nyt otettiin askeleita isompaan ja kansainvälisempään suuntaan. Ensinnäkin, kilpailu on nyt kaikille valokuvaajille avoin. Tämä tarkoittaa käytännössä osallistujien ja kuvamäärän räjähdysmäistä kasvua, sekä tietenkin myös ilmaisun laajenemista.

Itse kilpailu, eli Finnish Photo Awards (FPA), rakennettiin ulkomailla käytettyjen käytäntöjen mukaan. Tämä rakenne on kieltämättä järkevyytensä lisäksi myös käytännöllistä. Sarjoja tänä vuonna olivat: commercial (mainoskuva), classical portrait (klassinen muotokuva), creative portrait (luova muotokuva), baby (vauvakuva), children (lapsikuva), illustration/digital art/fine art (kuvituskuva, digitaalinen taide), nature (luonto- ja maisemakuva), reportage/photojournalism (lehtikuva, kuvajournalismi) sekä wedding (hääkuva). Erityisen mielenkiintoiseksi kilpailun tekee se, että parhaimmistosta valitaan osallistujat Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kilpailua varten. Tässä kisassa eri maiden maajoukkueet mittaavat toisiaan ja Suomi on menestynyt aikaisemminkin hienosti!

Lauantaina Tampereella hotelli Ilveksessä oli finaaliin päässeiden kuvien jyrytys. Kansainvälinen raati sai aikaan sen, että arvokasta tietoa oli hyvin tarjolla läsnolijoille. Voidaankin sanoa, että tämän kaltainen jyrytys on myös loistava opetustustilanne, eikä pelkästään matemaattinen pisteytystilanne. Varsinaisia tuloksia ei kuitenkaan vielä lauantaina julkistettu, vaan jännitys säilyi aina sunnuntai-iltaan asti.

Sunnuntaina järjestettiin yhteistyökumppaneiden avustuksella päivällä vielä messut ja ilta huipentui gaalaan & palkintojen jakoon. Sarjojen parhaiden lisäksi palkittiin myös yleisöäänestyksen voittaja, sekä kokonaiskilpailun kolme parasta. Petra Tiihonen voitti kokonaiskilpailun ”Against fur” -kuvallaan, jossa hän otti voimakkaasti kantaa turkisten käyttöön. Ja kuvaan olikin luotu voimakas kontrasti yhdistämällä kaunis kuvakieli yhteiskunnalliseen sanomaan. Kokonaiskilpailun toinen oli Onni Kinnunen ja kolmas Mikaela Holmberg.

Yhteistyökumppanit olivat mukana palkitsemassa sarjojen voittajia. Meillä oli ilo palkita lapsikuvasarjan voittaja Suvi Roiko upean herkästä lapsikuvasta ”Comfort”.

Suvin voittoisassa kuvassa on yhtenäinen, lämpimän rauhallinen tunnelma. Sävyt ja kontrastit sopivat täydellisesti toisiinsa ja kuva on hyvin intensiivinen.

Petran voittokuvan, sekä tietoa ja kuvia muistakin palkituista löydät tästä Helsingin Sanomien artikkelista.

Kokonaiskilpailun voittajan Petra Tiihosen voittotuuletus…

Tämän kaltainen uusi kuvaajia sekä koko alaa yhdistävä kilpailu on enemmän kuin tervetullut. Monesti kuvaajien työ onkin yksinäistä, vaikka asiakkaiden kanssa ollaankin paljon tekemisissä. Mutta verkostoituminen kollegoiden kanssa ja sitä kautta kehittyminen on todella merkittävässä roolissa ilmaisutapojen koko ajan kehittyessä. Tokikaan tämä ei ole ainoa ala, jossa yhteisille aktivoitumisille on voimakas tarve. Olen varma, että tämä Finnish Photo Awards kilpailu tulee kasvamaan ja vielä lisäämäänkin merkitystään alallamme.

Joten, ensi vuonna sitten vielä suuremmalla joukolla mukaan kisaamaan! Ja vielä kerran onnittelut kaikille voittajille!!!

Krister Löfroth