Suomen Ammattivalokuvaajat Ry 100 vuotta

Suomen Ammattivalokuvaajat Ry on perustettu jo vuonna 1919. Yhdistyksen toiminta pitkästä historiastaan huolimatta ei ole museosta, vaan esimerkiksi koulutus varmistaa jäsenten pysymisen ajan tasalla. SAV Ry mm pyörittää myös Finnish Photo Awards -kilpailua vuosittain, sekä ylläpitää Mestari-arvonimijärjestelmää.

Kotimaan toiminnan ohella mukaan mahtuu paljon kansainvälistä tekemistä. SAV Ry on suomalaisten valokuvaajien linkki FEPiin (Federation of European Photographers). Taasen FEP mm pyörittää omaa vuosikilpailuaan, järjestää koulutuksia ja ylläpitää yleis-Eurooppalaista arvonimistöään. FEPin kisoja kutsutaan yleisesti Euroopanmestaruus-kilpailuksi ja vielä laajempi kilpailu on World Photographic Cup, jossa eri maiden valokuvamaajoukkueet kisaavat toisiaan vastaan. Finnish Photo Awards -kilpailu on siis ajankohtainen ikkuna suomalaiseen valokuvaan ja samalla se on myös jatkossa väylä Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup -kilpailua varten. Suomi on osallistunut WPC-kisaan alusta alkaen ja saavuttanut joka vuosi mainiota menestystä. 

Lopetetaan luetteloiden plaraaminen ja palataanpas sitten loppuviikon tapahtumiin. Lauantaina oli vuorossa 100-vuotis juhla ja perjantaina kuusi valokuvaajaa haki SAVin Mestari-arvonimeä. Sitä haetaan 20 kuvan sarjalla, sekä suullisella että kirjallisella esittelyllä. SAV Ry on myöntänyt vuodesta 1979 lähtien yhteensä alle 60 arvonimeä. Kaksi arvonimeä myönnettiin, joten uudet Mestarit ovat Mitja Kortepuro, sekä Mika Levälampi.

Mitja palkittiin hääkuvistaan (sivuille pääset tästä) ja Mika tuotekuvistaan (sivuille pääset tästä). Kumpikin osoitti kuvillaan omaavansa ei pelkästään vain korkeaa ammattiosaamista, vaan myös persoonallista tyyliä.

Juhlatilaisuudessa toki palkittiin uudet mestarit, mutta mukaan mahtui paljon muutakin. 100-vuotiasta SAVia onniteltiin monestakin suunnasta ja enemmän keskusteltiin tulevaisuudesta kuin kaikesta menneestä. Valokuvauksen kenttä muuttuu monella tapaa ja nopeasti, joten niin yksittäisten kuvaajien, kuin yhdistystenkin on pakko omaksua koko ajan uusia toimintamuotoja. SAVin jäsenten saavutukset kertovat sen, että asioita Suomessa tehdään oikein. On hienoa, että JAS Kamerakauppa sai olla mukana juhlimassa! Toivotaan, että SAVin hieno työ suomalaisen kuvauksen parissa jatkuu vielä pitkään!

Krister Löfroth

LISÄÄ MATSKUA TAMPEREEN FOTOTOURILTA

Aiemmin tuli aiheeseen liittyen kerrottua yleisistä asioista ja muiden tekemisistä. Pistetääs tähän jotain omistakin puuhista tarkemmin…

Itse tein demossa kaksi asiaa. Ensin tein esimerkkivalaisun samasta mallista samoilla vaatteilla samassa kohdassa pehmeällä ja kovalla valolla. Näin pääsee vertaamaan ilmapiirin eroja keskenään. Ja toisekseen tein pikakäsittelyn heittämällä mallin valmiina odottavaan taustaan.

Kieltämättä on oikeastaan kuumottavan jännittävää tehdä kuvaamisia ”kelloa vastaan”. Onneksi olen ollut usein tilanteissa, jossa aikaa on käytettävissä vain tietty, muiden määrittelemä minuuttimäärä. Nyt tässä kuvauksessa minulla oli puoli tuntia aikaa kuvata nämä mainitut kuvat ja puoli tuntia aikaa käsittelyyn, ennen kuin kuvat esitin.

Mennään ensin pehmeän ja kovan valon kuvien vertailuun. Pehmeä valo oli rakennettu niin, että päävalo tuli mallin yläpuolelta metrisestä teltasta, tasoittava valo tuli 140cm octasta ja takairroitukset kummaltakin puolelta tuli 25x100cm stripeistä. Kovan valon kuvassa valaisukulmat ja -paikat olivat samoja, vain päävalon muokkain vaihtui 40cm beauty dishiin hunajakennolla ja taustairroituksiin käytin normikuupia hunajakennoilla. Tasoittavassa salamassa oli tässäkin tapauksessa kiinni 140cm octa.

Nämä kuvat ovat siis täysin käsittelemättömiä. Vasemman, pehmeämmän valaisun rauhallisuus erottuu melkoisen selkeästi oikean puolimmaisen kuvan raaemmasta piirtävyydestä. Näistä mallikuvista ei näe sitä, kuin kovempi metallin kautta heijastettu valo tuo esiin materiaalin struktuuria. Sen kaltaiset erot näkee käytännössä hyvin printatuista suurennoksista.

Normaalisti toki vielä kuvan käsittelyssä voimistettaisiin valaisun tyyliä ja vaikutelmaa. Mutta tällainen vertailu, jossa tosiaan ei olla tehty kuvalle mitään, on rehellisempi eron näkemisen kannalta.

Kasvoissa ja sulissa huomaa rauhallisemmat ja kauniimmat sävyleikit, oikealla oleva piirtävämpi valo luo rankemman vaikutelman.

Eli ei pehmeä ja kova valo muuta kuvaa täysin toiseksi, mutta selkeän eron ilmapiirissä se luo. Kuva on kuitenkin aina kokonaisuus, joten asento, ilme, asut, rekviisiitta, käsittely ja kaikki muukin kannattaa vielä samaan suuntaan valaisutyylin kanssa.

Mennäänpä sitten varsinaiseen kuvaan, jonka tein valmiiksi asti. Lähdin nimen omaan rakentamaan kokonaisuutta, jossa piirtävämmän valaisun kanssa edettäisiin yhteiseen suuntaan kaikessa muussakin.

Etukäteen oli selvää, minkä taustakuvan otan käyttöön. Oikealta puolelta tuleva voimakkaampi irroitus toimii taustan valoympyrän kanssa yhteen saaden aikaan valomaailman loogisuutta.

Eiköhän nyt ole tämä Fototourin Tampereen tilaisuus käyty läpi. Kuva-asioissa blogiin odottaa vuoroaan juttu mm samassa kuvauksessa käytetyt Canon 5Dmark4 ja Nikon D810 kumpikin 85mm f1.4 objektiivillä varustettuna. Ja viime lauantaina kuvattiin upeita kuvia, jossa ElinnaK:n meikit olivat isossa roolissa, joten sellaistakin on luvassa.

Krister Löfroth

ELÄINTEN KESKELLÄ

Ossi ”Soosseli” Saarinen on 23-vuotias luontokuvaaja, jonka maantieteen opiskelut ovat jääneet telakalle. Ossin kalenteri täyttyy kokonaan luonnossa liikkumisesta ja kuvaamisesta, sekä myös kuvien myymisestä, yhteistyökumppaneiden etsimisestä ja luennoimisesta. Some on tärkeä kanava, josta Ossi löydetään ja tunnetaan. Paljon aikaa kuluukin aktiiviseen kuvien julkaisuun ja keskusteluun seuraajien kanssa. On Ossi ehtinyt kirjankin tehdä, mutta se on lähinnä hauska lisä kaikkeen muuhun, merkitykseltään aktiivisuus somessa on paljon tärkeämpää.

Ossi on kulkenut luonnossa pikkulapsesta saakka ja koko perhe onkin ”luontoihmisiä”. Kameraankin hän tutustui isänsä kautta ja luonnon ikuistamisesta ei mies päässytkään enää irti. Alkuvaiheessa Ossi selasi kirjoja, sekä YouTube-videoita, mutta kaikki varsinainen osaaminen syntyi kuitenkin tekemällä. Vaikka toki luonnosta löytää paljon yllättäviä tilanteita, niin kuitenkin useimmissa kuvauksissa on tavoite, vaikkapa tietyn lajin ikuistaminen. 

Joskus kuvista löytyy uskomattoman hienoja ja yhtenäisiä sävymaailmoita.

Piilosta ”vaaniminen” on toki yksi tapa saada aikaan eläinkuvia, mutta usein miten kaupunkialueella toimii paremmin se, että antaa eläinten nähdä kuvaaja koko ajan. Rauhallisesti käyttäytymällä voikin voittaa eläinten luottamuksen. Ossi kuvaa paljon kuvistaan parinkymmenen kilometrin säteellä kotoaan. Helsingin alueella on monipuolista luontoa ja tutuissa paikoissa löytää enemmän kuvattavaa. Kuvauspaikkojen tunteminen onkin tärkeää, koska noin 80% ajasta meneekin eläinten etsimiseen ja seuraamiseen. Kun kuvien editointikin vie oman aikansa, niin itse kuvauksen voikin sanoa menevän todella lyhyessä ajassa.

Jotkut tapaamiset ovat luonnossa jännittävämpiä kuin toiset…

Ossin kalustoon kuuluu kaksi Canonin täyskennoista runkoa, sekä 70-200mm ja 35mm -objektiivit. Suunnitelmallisuuden ja kokemuksen ansiosta ei kamerareppua tarvitsekaan täyttää valtavalla määrällä laitteita.

Lyhyt terävyysalue toimii hienosti yhden eläimen poimimiseen ympäristöstään.

Olennaisinta Ossille on – nyt ja tulevaisuudessa – se, että hän saa olla luonnossa. Kuvaamalla voi jakaa isommalle joukolle luonnon kauneuden ja monimuotoisuuden. Ossi olisikin mielellään innostaja, jonka kuvien ansiosta ihmiset lähtisivät mukaan vaikkapa luonnonsuojeluun. Kaiken kaikkiaan Ossi haluaisi siis tehdä tulevaisuudessakin samoja asioita kuin nytkin. Haasteena tulee olemaan kuvien myynnin vaikeutuminen, kun uusia kuvaajia tulee alalle koko ajan lisää. Itse en olisi Ossina niin huolissani, erityisosaaminen vie aina taitajan pitkälle. Hänen kuvissaan luonto ja eläimet ovat erityisen lähellä katsojaa.

Tämä Ossin lempikuva on otettu toukokuussa 2017, kun tiettyjen kukkien kuvaamisreissu ei mennyt putkeen ja oli kotimatkan aika. Autosta mies huomasi ladon alle häipyvät ketun pennut ja hetken odottelun jälkeen katras tulikin leikkimään ladon viereen. Hauskaa oli se, että aamulla Ossin mielessä olikin käynyt ajatus siitä, kuinka ”hienoa olisi jos ketun pentuja tulisi vastaan”.

Luulenpa, että tulemme näkemään Ossilta vielä paljon hienoja ja aitoja kuvia luonnosta! Käy vilkaisemassa lisää tuotantoa Instasta, facesta ja sivulta.

Henkilökuntaamme: Petra Sertamo

JAS laajensi toimintaansa Tampereelle kaksi vuotta sitten ja myymälään ”napattiin” Petra Sertamo kamerateknikon rinnalle huolehtimaan muista asioista. Petra tärkeimmät vastuualueet ovat huollon asiakaspalvelu, laitemyynti, sekä nettisivujen ja -julkaisujen tekeminen.

Petra on opiskellut ja työskennellyt aina jollain tavalla valo- ja videokuvauksen parissa, mistä on ollut paljon hyötyä myös nykyisessä työssä. Petra kertoo parasta työpaikassaan olevan ehdottomasti hyvät työkaverit ja ilmapiiri. Ideointi ja uusien asioiden kehittely on Petralle mielenkiintoista, joten onkin tärkeää, että ehdotuksia kuunnellaan mielellään.


Petra saa työkavereiltaan kiitosta aurinkoisesta luonteestaan ja hän onkin helposti lähestyttävä persoona. Myös hänen tiimityöskentelykykynsä ja visuaalinen lahjakkuutensa kerää myönteisiä kommentteja kollegoiltaan.


 


Suvi Sievilä – luovuus kädenjälkenä

Viime tiistaina oli jälleen FOTO TOURin tilaisuus. Tällä kertaa paikkakunta oli Helsinki ja luennoitsijana Suvi Sievilä aiheenaan LUOVUUS KÄDENJÄLKENÄ.

Luennoitsijana Suvi on loistava. Oma eletty elämä ja löydöt luovuudesta tarjoillaan lämpimästi persoonallisella tyylillä kuulijoille hienoilla kuvilla kuorrutettuna. Tarinoiden kuunteleminen on paljon mielenkiintoisempaa, kun esiintyjä ei ole lottotarkastajan äänellä honottava oraakkeli.

Suvin tunnetuin kuva on maamme juhlavuotta kunnioittamaan luotu jäämekkoinen Suomineito. (Iltasanomien artikkelin löydät tästä.) Kannattaa tsekata tarina kuvan luomisesta Suvi Blogista, tämä on hyvä esimerkki siitä, että kannattaa seurata visioitaan silloinkin, kun olosuhteet ovat hankalat.

Tämä kuva herätti uskomattoman paljon huomiota myös maailmalla ja toi lisäksi Suville myös useita uusia asikkaita.


”TAKEN BY NATURE” -idea lähti morsiamesta, jonka luonto kietoo syleilyyn. Photoshop on Suville vain väline viimeistelyyn, kuvat tehdään jo livenä niin valmiiksi kuin mahdollista.

Suvin kuvat ovat mainioita esimerkkejä siitä, kuinka näyttävää rekvisiittaa pystyy luomaan pienellä budjetilla. Pääosan viime aikoina käyttämistään asusteista Suvi on tehnyt itse ja siitä onkin muodostunut positiivinen oravanpyörä, jonka ansiosta inspiraation lähde on omissa käsissä.

Suojoutsenen tarinan Suvin blogista löydät tästä.

Suvi on aktiivinen somessa, joten kannattaa ruveta seuraamaan neidon tekemisiä. (Esim Instatilin löydät tästä.) Itse ihailen Suvin aitoa lähestymistapaa niin kuvaamiseen kuin elämään yleensäkin. Ja persoonallisuus kuvissa on juuri se asia, millä voi erottua nykypäivän valtavasta kuvamassasta.

Krister Löfroth

TASARAHA 50

Täytin jonkin aikaa takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…

Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.

Otin yhteyttä Junnuun ja mies onneksi innostui kuvaamisestani. Tai ehkä ”innostua” on voimakas sana, mutta vähintäänkin miehen mielikuvitus lähti käyntiin. Ensin minun täytyi vakuuttaa haluavani nimen omaan hänen tyylisensä kuvan, enkä halua puuttua toteuttamiseen sen kummemmin. Junnu esittelikin pien muutaman ideansa, jotka kaikki olisivat olleet eeppisiä. Mutta yksi valikoitui ja sainkin ”kaavapiirrustuksen” suunnitelmana tulevasta…

Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.

Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.

Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.

Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.

Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…

Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!

Krister Löfroth

FOTOTOUR

Sami Eskonlahden kanssa olemme miettineet jo jonkin aikaa järjestävämme sellaisia tilaisuuksia, joiden avulla voisimme tarjota kuvaajille käytännönläheisiä vinkkejä kaikenlaiseen tekemiseen, ihan jopa laitteiden hankinnasta, aina valmiiden kuvatuotteiden tekemiseen asti. Niinpä Interfoton ja JAS Kamerakaupan yhteistyö poikikin Fototour nimisen kurssisarjan. Fototourin nettisivuille pääset tästä.

Fototour nimen alla tarjotaan monenlaista ohjelmaa eri paikkakunnilla. Ensimmäinen tilaisuus oli viime viikon maanantaina 26.8 Tampereella Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:ssä. Tilaisuuden idea oli se, että Mitja Kortepuron ja meikäläisen demokuvauksista sekä käsitellään, että Samin toimesta printataan ja pohjustetaan valmiita kuvia. Tämän tekemisen lisäksi samalla pidettiin pienet messut, joissa esillä oli mm Epsonin, Koy Labin, Hahnemühlen, Nikonin, Canonin, DJI:n ja Jinbein tuotteita. Jos satuit vilkaisemaan facebook-sivujamme, niin näitkin jo vähän videonpätkää tapahtuneesta. Tilaisuus oli menestys, paikat täyttyivät todella pian ja meitä olikin melkein 50 henkilöä paikalla. Ja vaikka olenkin jäävi, totean silti, että ilmapiiri oli läheisen toimiva. Pipo ei kiristänyt kenelläkään.

Seuraava Fototourin tilaisuus pidetään 10.9 klo 17-20 Helsingissä, Interfotolla osoitteessa Vellamonkatu 30 B. Ohjelma pyörii Suvi Sievilän löydöistä luovuuden ympäriltä. Itse olen avoimen innostunut kuulemaan Suvin ajatuksia aiheesta. Tässä vähän tarkemmin…

Otahan ja ilmoittaudu…

Palataan sitten vielä viime maanantaihin ja Tampereelle. Laitan myöhemmin omia tekemisiäni esille, mutta otetaanpa oheen Mitjan pari kuvaa. Nämä kuvat on siis otettu ja käsitelty yleisön katsellessa vierestä.

Keskeltä ylhäältä tuli metrisestä teltasta päävalo, kameran takana oli halkaisijaltaan 140cm teltta. Takaviistosta kummaltakin puolelta tuli piirto 25x100cm stripeistä. Käytössä oli Jinbein HD-601 akkusalamat ja kaikissa teltoissa oli gridit.


Mallin heittäytymiskyky tai sen puute näkyy aina kuvassa. @jeannedemone on aina menossa mukana…

Oli hienoa nähdä Mitjan ja Samin kyky tehdä kaikki asiat samoin yleisön edessä, kuin rauhassa yksin omissa tiloissa. Aito tilanne vaan on niin paljon kertovampi yleisön edessä.

Katsotaan, minne kaikkialla ja millaisten tilaisuuksien kanssa vielä ehditäänkin…

Krister

Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja JAS Kamerakauppa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.


Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. JAS sai olla mukana valaisemassa kuvan Jinbein salamoilla. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!

Henkilökuntaamme: Jan Haakana

Jan on kamerateknikkona JAS Tekniikan keskushuollossa Piispanristillä, Kaarinassa. Tämä pitkän linjan ammattimies on ollut alalla yli 20 vuotta, kokemusta on kertynyt jo ennen JASsilla aloittamistakin. Janin erikoisosaamista on ammattilaiskamerarungot, -objektiivit ja tarvikkeet.

Työkaverit kuvaavat Jania ”tarkan työn tekijäksi”.


Valollista kuvaa valoitta

Aina kun käytössä on valaisimia, tai muita esineitä ja pintoja joita voi valon muokkaimina käyttää, on helpompaa hallita sekä kuvan teknistä, että visuaalista kerrontaa. Mutta jos valaisimia ei käytössä ole, ei sekään välttämättä estä valon läsnäoloa. Tuolloin vain on tärkeämpää valita kuvauspaikka oikein. Tässä muutamia esimerkkejä iltakävelyltä Vanajanlinnasta Mitjan kanssa.

Itse olen välillä lähes pakkomielteinen mahdollisuudesta kontrolloida valaisua, joten käytännössä aina kun on mahdollista, kuskaan mukanani Jinbei HD-601 akkusalamoita. Tällöin kun ei ole säiden ja vallitsevan valon varassa. Monesti toki on mahdollista käyttää vaikkapa vaaleita ja tummia seiniä isoina heijastimina. Ja vielä helpompaa on tietenkin käyttää auringonvaloa päävalona muodon luomiseen. Tällöin paras ajankohta on joku auringon nousu, tai -lasku. Silloin kontrastit eivät mene yli kennon toistokyvyn ja lopullinen sävymaailma on helpompaa pitää ”kasassa”. Lisäksi valaisukulma on loivempi, eli parempi kasvoja ajateltuna.

Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina.

Vain harvon ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.

Kun kasvoille tulee valoa vain suoraan ylhäältä taivaalta, jää silmät (ja ilmeestä riippuen myös suun ympärys) väkisinkin varjoon. Tämän ilmiön pystyy käytännössä poistamaan vain tuomalla malliin lisävaloa matalammasta kulmasta.

Näistä kuvista tämä keskimmäinen (yllä oleva) näyttää, kuinka erilaisia kuvia samassa paikassa samaan aikaan voi ottaa. Kun tiiliseinäiseen taustaan ja kasvoihin osuu suora auringon valo, on koko kuva-ala yhtenäisen lämmin. Ja kun auringon valo piirtääkin takaa vain ääriviivaa, muuttuu koko kuvan tunnelma.

Joten kameraa kannattaa pitää iltakävelyilläkin mukana, vaikkei muuta kalustoa ole pakettiautollista käytössä! 😉

Krister